Siirry pääsisältöön

Belgialaisen yhtiön ADR, miten osinko verotetaan?

Kysymys kuului: miten Belgialaisen yhtiön, yhdysvaltalaisen osakesarjan (ADR) osinko verotetaan suomalaiselta sijoittajalta käytännössä? Kysymys on perusteltu varsinkin siksi, että ennakonpidätystä voisi periaatteessa tapahtua sekä Belgiassa, Yhdysvalloissa sekä Suomessa. Lisäksi eri palveluntarjoajilla on erillaiset käytännöt. Siksi on hyvä tietää miten oma palveluntarjoaja huomioi maiden välisiä verokäytäntöjä.

Verotuksen periaate

Jos osinkoa jakava yhtiö on EU-maasta tai sellaisesta valtiosta, jonka kanssa Suomella on osinkoihin sovellettava verosopimus (osinkoverokohtelu sisältyy yleensä tuloverotusta käsitteleviin sopimuksiin), osinkoveron lopullinen määrä vastaa suomalaista osinkoverotusta. Silloin ulkomaisista osingoista peritään ulkomailla lähdevero, joka on suuruudeltaan Suomen ja lähdevaltion verosopimuksessa määritetty prosenttiluku. Tämä prosenttiluku hyvitetään Suomeen maksettavasta verosta, jolloin sinulle jää maksettavaksi lähdeveron ja suomalaisen osinkoveron erotus.

Esimerkki: Suomessa osinkoveroprosentti vuodesta 2015 on 30 aina 30000 euron osinkotuloon asti, jonka ylittävältä osalta veroprosentti on 33. Listatuista yhtiöistä saaduista osingoista kuitenkin vain 85 prosenttia on veronalaista pääomatuloa.  Jos saat 100 euron osinkotuoton suomalaisesta yhtiöstä, maksat siis 100 x 85 % x 30 % = 25,5 euroa veroa. Jos saat saman osinkotuoton ulkomailta ja valtioiden välisessä verosopimuksessa lähdeveroksi on määritetty 15 prosenttia, yrityksen kotivaltion on tarkoitus ottaa ennakkopidätyksenä 15 euroa. Silloin sinulle tuloutuisi 85 euroa josta vielä joudut maksamaan 25,5 – 15 = 10,5 euroa Suomen valtiolle. Esimerkissä maksat siis saman veron, tuli osinkotuotto sitten Suomesta tai ulkomailta.

Osinkoverotus käytännössä

Tähän yksinkertaiseen käytäntöön saattaa syntyä mutkia matkaan rahoitusmarkkinoiden rakenteesta johtuen. Omistamasi ulkomaiset osakkeet, esimerkiksi Carrefour, saatetaan säilyttää yhteisillä säilytystileillä* muiden ulkomaalaisten omistamien Carrefour osakkeiden kanssa, jolloin lähdemaan veroviranomainen ei voi tietää keitä osakkeiden lopulliset omistajat ovat (beneficial owner). Näin he eivät tiedä omistaako osakkeet yksityinen henkilö, säätiö, rahasto vai yritys tai edes sitä, minkä maalainen omistaja on. Silloin ulkomaisten veroviranomaisten ennakonpidätykset saattavat mennä suurimman mahdollisimman veroprosentin mukaan.

Ranska käy hyvästä (lue: erittäin huonosta) esimerkistä. Siellä osingoille tehdään normaalisti 30 prosentin ennakonpidätys, mutta koska Suomella on Ranskan kanssa verosopimus, joka määrittää lähdeveron nollaksi, ennakonpidätystä ei pitäisi tehdä. Mutta jos sinun ja muiden kansalaisuuksien omistamat osakkeet säilytetään samalla säilytystilillä, ranskalainen verottaja ei osaa huomioida Suomen kanssa tehtyä verosopimusta sinun osinkojesi osalta.

Lisäksi ainakin suomalaisilla on ranskalaisten yksityishenkilöiden tavoin oikeus veronhyvitykseen (avoir fiscal). Alun perin jaetun osingon ja verohyvityksen yhteismäärästä suomalainen sijoittaja maksaa sitten 15 prosentin veron Ranskaan (katso verosopimus, 10 artikla, kohta 3 a). Tätä ei hyvitetä Suomen verotuksessa, koska verosopimuksen mukaan (10 artikla, kohta 1) lähdeveron pitäisi olla nolla.

Avoir fiscal -verohyvitystä voi kuitenkin hakea Ranskan valtionrahastosta (Trésor) ja mahdollisen 30 prosentin ennakkopidätyksen palautushakemuksen voi lähettää sikäläiselle verottajalle.

Nordnetilla

Nordnet huomioi Suomen verosopimukset muiden pohjoismaiden, sekä Yhdysvaltojen että Kanadan välillä automaattisesti. Jos saat osinkotuottoa näistä maista, tiedät, että sinulta on peritty verosopimuksen mukainen lähdevero. Muiden maiden osinkotuottojen osalta sinun on itse pidettävä huolta siitä, että lähdevero on peritty verosopimuksen mukaisesti. Useimmiten näin ei ole käynyt ja siksi liikaveron palautushakemusten tehtailu voi osoittautua hyvinkin kannattavaksi puuhaksi (Lue aiheesta lisää Ulkomainen osinko vaatii veronsa).

Belgialaisen yhtiön ADR?

Jos omistat esimerkiksi Belgialaisen yhtiön ADR:ää, osingosta tulisi mennä 15 prosentin lähdevero Belgiassa ja lisäksi sinun tulisi maksaa vielä 10,5 prosentin vero Suomeen (mikäli osinkotuottosi alittaa tuon 40 000 euroa, katso yllä). Koska Nordnetin Suomalaisten asiakkaiden säilytys on käytännössä eriytetyllä tilillä Yhdysvalloissa (jotta Suomen ja Yhdysvaltojen verosopimus tulisi huomioitua), lähdeveroa ei mene Yhdysvalloissa. Joudut kuitenkin itse hakemaan takaisin Belgiassa mahdollisesti liian suurena pidätetyn ennakon.

 

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Dollar Photo Club

 

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
15 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
21.03.2015 13:18

Milloin saadaan Saksa mukaan?

Saksa taitaa olla Nordnetin toiseksi suurin ei-pohjoismainen kauppapaikka. Milloin se saadaan mukaan erikseen?

Miten verosopimusta tulkitaan Saksan solidaarisuusveron osalta?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
28.03.2015 08:01

Saksan verokäytäntö on jostain syystä sellainen, että siinä on aina haettava oikaisua jälkikäteen kunkin verovelvollisen osalta. Eli tuskin koskaan on vastaus kysymykseesi…

Nimetön
Nimetön
16.03.2015 22:29

Kun en ymmärrä, mitä tarkoittaa “Tämä vero lasketaan jaetun osingon ja edellä tarkoitetun suorituksen yhteismäärästä.”, niin voitko esimerkin muodossa selventää.
Osinko Ranskassa 100 eur. Vero 30 eur. Osinkoa siirtyy Suomeen 70 eur. Anomus Ranskaan. Ja minkälaisia summia tästä eteenpäin?
Kiitos!

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
17.03.2015 11:42

Osinko ranskassa 100 eur. Vero (väärä ennakonpidätys) 30 eur. Osinkoa suomeen 70 eur. Suomessa veroa 25,5 (mikäli osinko alle 30t) eli yhteensä maksettu veroina 55,5. Oikaisuhakemus ranskaan 30 euroa takaisin (koska Ranskassa ei pitäisi suomalaisille tehdä ennakonpidätystä).

Liikaveron palautushakemuksien tehtailu voi siis osoittautua hyvinkin kannattavaksi puuhaksi http://bit.ly/1t2Yon8

Nimetön
Nimetön
10.03.2015 18:05

Eli Saksan kanssa osinkojen ennakonpidätys ei toimi Nordnetin kanssa vaan oikaisua pitää hakea itse. Tässä tapauksessa Saksan veroviranomaisille pitää antaa todistus omistuksesta. Tämä taisi maksaa 10€ ‘Pyynnöstä annettava todistus tai raportti’. Ymmärsinko oikein, Martin?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
11.03.2015 13:03

Kyllä, oikein olet ymmärtänyt.

Nimetön
Nimetön
10.03.2015 13:56

Ajatellaan vaikka Nordean Ruotsista maksamia osinkoja. Nordnet siis huolehtii, että Ruotsi ottaa vain verosopimuksen mukaisen lähdeveron. Mutta ilmoittaako Nordnet automaattisesti myös Suomen verottajalle, että kyseisen osinkoerä on jo lähdeverotettu, jolloin Suomen verottaja perii automaattisesti vain jäljelle jäävän osinkoveron määrän?

Tästä on jo useampi vuosi, mutta minulle jäi fiilis, että Nordean osingoista meni veroa jotenkin aika “tuhdisti”. Koska omistuksen määrä oli melko pieni, ei maksanut vaivaa alkaa selvittämään kaiken maailman lähdeverojen takaisinvaatimisia tms. ja myin osakkeet.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.03.2015 14:24

Suomen verottaja ei vaivaa päätään ennakkoon perittyjen lähdeverojen suhteen (ei ole heidän tonttiaan), vaan laskee miten paljon suomeen kuuluu maksaa veroja, verosopimuksen puitteissa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.03.2015 16:07

Minullakin on muistikuva, että Nordnetin kautta omistettujen Nordean osakkeiden osinkojen verotuksessa oli jotain häikkää (=tuplaverotus) noin 5 vuotta sitten. Ja sama juttu kuin sinulla, en viitsinyt muutaman euron vuoksi valittaa aiheesta.

Asia kuitenkin korjaantui, ja viimeiset vuodet verotus on mennyt noissa ihan oikein. Ja osinkojakin on sittemmin ropissut enemmän kuin muutama euro 🙂

Nimetön
Nimetön
10.03.2015 10:59

Onko käytännössä mitään periaatteesta poikkeavaa, jos suomalainen työskentelee ja asuu pysyvästi ulkomailla? Eli saa ansiotulonsa ulkomailta ja maksaa tuloveronsa ulkomaille. Kuinka silloin mahdollinen osinko/pääomaverotus toimii? Entä onko Nordnetin käytäntöihin kyseisellä asialla merkitystä?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.03.2015 14:20

On. Nordnet hoitaa automaattisesti oikean lähdeveron Pohjoismaiden, USA:n ja Kanadan osalta niille asiakkaille jotka ovat kirjoilla Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa.

Jos asut pysyvästi ulkomailla, sinun on tarkistettava toteutuneet ennakonpidätykset ja tarpeen mukaan anoa liikasuorituksia takaisin, asuinmaasi ja osinkomaan mukaisen verosopimuksen mukaisesti.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.03.2015 23:06

Osinkotulojen verotuksen rajat 2015 ovat muuttuneet vuodesta 2014, joiden mukaan olet veroprosentit esittänyt. Osingoista 85% verotettavaa, jos alle 30000€ – 30%, ja jos yli 30000€ – 33%.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
11.03.2015 10:47

Kiitos huomautuksesta – korjattu!

Nimetön
Nimetön
10.03.2015 08:18

Moi, ihan mielenkiinnosta, onko tuo Yhdysvalloissa oleva eriytetty tili Nordnetin asiakkaille vai onko esimerkiksi kaikki suomalaiset pankit tai Euroclear tai joku poolannut kaikki suomalaiset USA:ssa yhteen?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.03.2015 09:10

Jotta suomalaisten sijoitusten kohtelu menisi yhdysvalloissa oikein, Nordnetin suomalaisten asiakkaiden jenkkiosakkeet ovat kaikki yhdellä (Nordnetin) tilillä.

Rahoitusmarkkinoilta kesti 20-vuotta päästä irti faxista. Kestää varmasti 100-vuotta ennen kuin eri kansalaisuuksien sijoitukset olisivat poolattu eriytetyille tileille kohdemaassa. Se vasta tehomkasta olisikin…

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki