Siirry pääsisältöön

Case Alibaba: malliesimerkki kasvuvauhdin merkityksestä osakkeen arvostustasossa

Yhdysvaltalainen kauppaketjujätti Walmart raportoi Q3-osavuosituloksensa tänään. Aiemmin viimeisimmän kolmen kuukauden kehityksensä on raportoinut jo toinen kaupankäyntiin, erityisesti nettikauppaan, keskittyvä suuruus, kiinalaistaustainen tuore pörssiyhtiö Alibaba. Vertaan tässä merkinnässä lyhyesti yhtiöiden liiketoimintojen kokoluokkia ja niiden kehityskaaria, yhdistäen havainnot osakekantojen arvostustasoihin.

Alibaba listautui New Yorkin pörssiin syyskuussa menestyksellä. Osake saavutti Suomessakin sijoittajien keskuudessa huiman suosion, sillä yhtiö nousi Nordnetin suomalaisten asiakkaiden joukossa alle kahdessa viikossa toiseksi omistetuimmaksi yhdysvaltalaisosakkeeksi. Tässä tarkastelussa käytetään mittarina eri salkkujen lukumäärää, joissa on vähintään yksi yhtiön osake.

Kiinalainen Alibaba ja yhdysvaltalainen Walmart ovat molemmat raportoineet kehityksensä viimeisten kolmen kuukauden ajalta. Viimeksi mainittu yhtiö raportoi lukunsa tänään, joten en varmaankaan ole ainoa, joka tekee parhaillaan vertailua näiden liiketoimintojen välillä.

Vertailuluvut liiketoimintojen kokoluokista ja niiden kehityksestä ovat seuraavat:

Myynnin kasvu edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta (viimeisin kvartaali)

Alibaba 54,0 %
Walmart 2,9 %

Myynnin absoluuttinen määrä (viimeisin kvartaali)

Alibaba 2,7 miljardia dollaria
Walmart 118,1 miljardia dollaria

Nettotuloksen absoluuttinen määrä (viimeisin kvartaali)

Alibaba 1,1 miljardia dollaria
Walmart 3,7 miljardia dollaria

Yhtiöiden osakekantojen markkina-arvot

Alibaba 285,8 miljardia dollaria
Walmart 267,4 miljardia dollaria

Karkeahko malli osakkeen pitkän aikavälin tuotto-odotuksen arvioimiseksi on seuraava:

Osakkeen vuosituotto = Ennustettu seuraavan vuoden osinkotuotto-% + Osinkojen tuleva vuosikasvu-%

Tässä muodossa ”osinkojen kasvukaava” viestii sijoittajalle, että osakkeen vuosituoton muodostumisessa osingonjaon tulevien vuosien kasvuprosentti on usein huomattavasti nykyhetken osinkotuottoa merkityksellisempi tekijä suhdanteiden yli.

Alibaban markkinahinnoittelu osoittaa olettaman todeksi. Kiinalaisyhtiön markkina-arvo on 7 prosenttia suurempi kuin Walmartin, jonka myynti on kuitenkin osavuositasolla 44-kertainen yhtiöiden keskinäisessä tarkastelussa. Kuten teoria antaa olettaa, osakkeenomistajan kannalta olennaisinta ei ole liiketoiminnan kokoluokka tai sen kasvu, vaan viivan alle jäävä omistaja-arvo ja sen oletettu tuleva kasvuvauhti. Vain osingonjakokelpoisilla voittovaroilla on merkitystä.

Viimeisimmän kolmen kuukauden nettotuloksella tarkasteltuna Alibaban ja Walmartin ero on ”vain” 3,4-kertainen Walmartin hyväksi. Selitys osakekantojen markkina-arvojen suhteelliseen järjestykseen löytyy kuitenkin myynnin kehityskäyrästä, joka on Alibaballa 18 kertaa nopeampi kuin Walmartilla. Varjon voi tietenkin heittää Alibaban voittomarginaalien ylle: ovat ne todella kestäviä, vai onko tarina vasta alussa?

EMarketer on arvioinut Kiinan nettikaupan kasvavan Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi vuoteen 2016 mennessä. McKinsey & Co. laski keväällä 2013, että Kiinan nettikaupan arvo kaksinkertaistuu vuoden 2012 noin 210 miljardista dollarista jopa 420 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä. Ja tämän markkinakasvun ytimessä on mitä todennäköisimmin Alibaba useimpine liiketoimintoineen.

SIJOITUSKIRJAT NYT ALENNETUIN HINNOIN!

Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen 14,90 euroa (norm. 19,90 euroa).

Hajauta tai hajoa 19,90 euroa (norm. 25,00 euroa).

Molemmat kirjat pakettihintaan 29,90 euroa (norm. 39,90 euroa).

Siirry tilauslomakkeelle

Jos haluat signeerauksen tai omistuskirjoituksen, mainitsethan siitä tilauslomakkeen viestikentässä. Kirjat postitetaan kampanja-aikana kahden arkipäivän sisällä tilauksesta. Pakettitilauksessa kirjat voidaan pyydettäessä postittaa myös eri toimitusosoitteisiin (lasku voi mennä tarvittaessa kolmanteen).

Tarjoushinnat koskevat automaattisesti kaikkia uusia tilauksia loppuvuoden 2014 ajan.

Kirjoittaja lähipiireineen ei omista tekstissä mainittujen yhtiöiden osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: Foter / CC BY-SA

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
1 Kommentti
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
17.11.2014 08:06

Voiko tehdä toiveen isommasta analyysistä (Alibabasta) Oksanharjun normaaliin tapaan? Ovat olleet nimittäin todella hyviä ja kattavia normaalisti, pureutuen syvälle yhtiöön ja valottaen eri skenaarioita kansantajuisella tavalla.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki