Ensimmäinen myynti vuonna 2012

13.03.2012, klo 23:00 | Jukka Oksaharju

blog_image

Kun osakkeiden hinnat ovat selvässä nousutrendissä, on syytä aloittaa maltillinen osakepainon keventäminen. Mikä yhtiö päätyi salkun ensimmäiseksi myyntikohteeksi tänä vuonna?

Kerroin viime joulukuussa aloittaneeni Olvin osakkeiden maltillisen osto-ohjelman keskihintaan 14,66 euroa per osake. Valitettavasti osto-ohjelma jäi armottomasti kesken, kun markkinat veivät osakkeen mukanaan korkeammille hintatasoille. Myös kaksi tekijää ovat muuttuneet ensimmäisten Olvi-ostojeni jälkeen, minkä vuoksi päätin eilen luopua koko omistuksestani yhtiössä hintaan 17,25 euroa per osake.

Kolmen kuukauden sijoitustuotoksi muodostui siis hyvin tyydyttävät 18 prosenttia. Kurssinousu ei kuitenkaan itsessään ollut varsinainen syy osakkeista luopumiselle.

Ensimmäinen tekijä liittyy omaan virhearviooni yhtiön Valko-Venäjän liiketoimintanäkymien suhteen. Maan epävakaa poliittinen tilanne, BYR-valuutan jättidevalvaatio ja markkina-alueen hyperinflaatio nakertavat Olvin euromääräistä tulosta enemmän kuin olin odottanut. Itse operatiivinen liiketoiminta sujuu maassa kuitenkin “according to plan”, kuten olin myös itse alun perin ennakoinut. Tämä ei kuitenkaan lohduta suomalaista osakesijoittajaa, jonka sijoitustoiminnan tulos raportoidaan euroissa. Sivusin valuuttojen vaikutusta yhtiöiden tuloksiin myös edellisessä kirjoituksessani liittyen Nokian Renkaisiin.

Uskon, että Valko-Venäjä tulee olemaan Olville kultakaivos pidemmällä aikavälillä. Sen sijaan lyhyellä aikavälillä se ei tule sitä valitettavasti olemaan. Markkina-alueen vaikeudet laskevat Olvin konsernitason ROE:n konservatiivisesti arvioituna lähelle 15% tasoa. Tämä oli tekijä, mitä ryhdyin ensisijaisesti vertaamaan suhteessa yhtiön nykyiseen arvostukseen.

Toinen myyntipäätökseen johtanut tekijä oli siis osakkeen hinta, joka on sijoitusmaailmassa tekijä, mihin sen paremmin minä kuin itse yhtiökään emme ole voineet vaikuttaa. Kun tiedostin Olvin kasvumarkkinoiden ongelmien syvyyden, sain arvioitua yhtiön alkaneen vuoden osakekohtaiseksi tulokseksi konservatiivisella laskelmalla noin euron per osake (mikä siis vastaa hieman yli 15% ROE-tasoa). Kun tämä yhdistetään siihen tosiasiaan, että valuuttamurheet eivät korjaudu lähitulevaisuudessa (mikä pitää kannattavuutta paineessa), oli syytä tarkastella osakkeen arvostustasoa entistä kriittisemmin. Osakkeen nykyinen hinnoittelu (lähes P/BV 3) antaa tulostuotoksi selvästi yksinumeroisen estimaatin, mikä on minulle järkiperusteisesti liian vähän.

Jos jo nykyinen kurssitaso antaa salkkuun alimitoitetun tulostuotto-odotuksen, niin miten voisin perustella itselleni sijoituskohteelta vaadittavaa turvamarginaalia? Mikäli kurssinousu jatkuu (ja yhtiön tilanne säilyy ennallaan), olisi miltei mahdotonta perustella tulos- ja kassavirtapohjaisilla malleilla esimerkiksi noin neljän P/BV-arvostusta. Otin arviossa huomioon myös sen, että Olvin konsernitason ROE:n “palautuminen” yli 20% tasolle voi viedä useita vuosia. Näin ollen arvioin osakkeen tulevan tuotto-odotuksen nykyhinnalla liian pieneksi suhteessa kokemaani riskiin ja tuottovaatimukseen.

Sanoin joulukuussa, että “Olvin osake ei kuitenkaan ole tällä hetkellä järkyttävän halpa, joskaan se ei ole mielestäni lähelläkään kallista”. Nyt esitettyjen perusteiden (Valko-Venäjän ongelmien suuruus ja yhtiön arvostustaso) valossa yhtiön hinta alkoi näyttää päivä päivältä enemmän myyntiaikeisiin houkuttelevalta. Ehkä Olvi-sijoituksesta luopumiseni voi kiteyttää lopulta yhteen ajatukseen, joka on ainakin itselleni varsin opettavainen.

“Kun osakkeen hinta nousee, laskee samanaikaisesti sijoittajan pitkän aikavälin tuotto-odotus. Koska osakkeen kurssinousu ei tuo yhtiön kassaan euroakaan enempää rahaa, tulee sijoittaja maksaneeksi yhtiön generoimista tulevaisuuden kassavirroista eilistä korkeamman hinnan (mikä siis johtaa pienempään tuottoon sijoitetulle pääomalle, kun jakajassa tulosodotus säilyy vakiona).”

Yhtiötasolla laskeva kannattavuus ja samanaikaisesti nouseva osakkeen hintataso on siis myrkyllinen yhdistelmä sijoittajan tulevaisuuden tuotto-odotukselle. Olvi-myyntien jälkeen oman sijoitussalkkuni osakepaino on (omalla pääomalla mitattuna) noin 92%, mikä tarkoittaa käteispainon hienoista nousua tasolle 8%. Kevään aikana on tarkoitus jatkaa maltillista käteispainon nostamista, mikäli markkinaolosuhteet jatkuvat samankaltaisina kuin alkuvuonna 2012. Tulen mitä todennäköisimmin sijoittamaan tulevina viikkoina realisoituvan osinkovirran takaisin Nordean ja Sampon osakkeisiin.

Jatkan oman salkkuni ostojen, myyntien ja potentiaalisten kohteiden seurantaa blogissa myös tulevaisuudessa. Olvikin on mielestäni edelleen pitkän aikavälin laatuyhtiö, joka kuuluu kotimaisessa mittakaavassa pörssin aatelistoon. Siten yhtiö säilyy potentiaalisena ostokohteena myös jatkoa ajatellen, jos osakkeen hintataso palaa mielestäni houkuttelevaksi.

Kirjoittaja ja hänen lähipiirinsä eivät omista kirjoitushetkellä Olvin osakkeita. Kirjoittaja tulee jatkamaan Olvin seurantaa potentiaalisena ostokohteena, jos markkinat hinnoittelevat osakkeen tulevaisuudessa maltillisemmilla arvostuskertoimilla. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

Kärtsy14 Maaliskuu, 2012Kiitos jälleen loistavasta kirjoituksesta!

Tekstiesi vakituiselle lukijalle Olvi-myynti avaa jälleen sijoitusfilosofiaasi ja -periaatteitasi todella selkeästi ja käytännön kautta. Ostohinnan merkitys hyvänkin osakkeen tuotto-odotukselle tulee tälläkin kertaa hyvin esiin. Lisäksi harvoin tulee luettua tai ajateltua sitä, kuinka myyminen on ihan yhtä olennainen osa sijoittamista kuin ostaminenkin.

Näin hyvin kirjoitettua ja suorasanaista tekstiä ei sijoittamisesta (suomeksi) löydy muualta, joten siitä iso kiitos. Keep up the good work!

Stefan17 Maaliskuu, 2012Kiitos antoisasta blogistasi!

Ostoja jatkettu | Nordnet Blogi10 Huhtikuu, 2012[...] yliarvostettuna, erityisesti lyhyellä tähtäimellä. Myin myös itse vaatimattomaksi jääneen Olvi-positioni kohtuullisella tuotolla. Toistaiseksi näkemys markkinan suhteen on ollut ainakin oikeansuuntainen, [...]

Lisää ostoja, maltillinen velkapositio avattu | Nordnet Blogi23 Huhtikuu, 2012[...] huhtikuun alkupuolella Nordea-omistustani sekä saamillani osingoilla että maaliskuun Olvi-myynneistä vapautuneilla käteisvaroilla. Viime viikolla tein ensimmäisen oston Berkshire Hathawayssa, jonka [...]

Oman salkun välitilinpäätös | Nordnet Blogi2 Heinäkuu, 2012[...] osto-ohjelma Olvin myyntiohjelma Keskihankintahinta 14,66 euroa per osake. Keskimyyntihinta 17,25 euroa per osake. Prosentuaalinen [...]

Äänestä, kommentoi ja
jaa kirjoitusta!

(Ei vielä ääniä)


comments

0 Kommenttia

0 Tykkää 0 Ei tykkää
Raportoi kirjoitus


Ei vielä kommentteja.