Eilen alkaneen uusmerkinnän mukaan 10 vanhalla osakkeella saa merkitä yhden uuden osakkeen 6,15 euron merkintähintaan. Merkintäaikaa on kaksi viikkoa. Kun vanhan osakkeen päätöskurssi oli eilen vain 6,10 euroa, osakeantiin osallistumista ei voi suositella. Kun otamme huomioon pääomistajan käyttäytymistä vähemmistöomistajia kohtaan, voi vain ihmetellä niiden kotimaisten suuromistajien lyhytnäköisyyttä, joiden vuoksi yhtiö ja siten merkittävä osa kauppalaivastostamme valuivat tällaisten ulkomaisten omistajien käsiin.

Italialaiset ilmaantuivat Finnlinesin omistajaluetteloon, kun he kesäkuussa 2005 ilmoittivat omistavansa 12 prosenttia Finnlinesin osakkeista. Seuraavan vuoden lokakuussa heillä oli jo 46 prosenttia osakkeista hallussaan. Tässä vaiheessa he tekivät kolmen kuukauden sisällä kaksi alimittaista julkista ostotarjousta perättäin. Kummassakaan tarjouksessa ei ollut käytännössä lainkaan preemiota pörssikurssiin verrattuna. Finnlinesin hallitus suositteli suoraselkäisesti, ettei osakkeenomistajien ole syytä hyväksyä tarjouksia. Vaikka ostotarjoukset epäonnistuivat, Grimaldi onnistui ylittämään 50 prosentin rajan helmikuussa 2007.

Tilikaudelta 2006 Finnlinesin vanha hallitus ehdotti 0,30 euroa osinkoa. Ilmarisen vaatimuksesta osinko nostettiin 0,42 euroon osakeyhtiölain vähimmäisosinkosäännökseen viitaten. Maaliskuun 2007 yhtiökokouksessa Grimaldi miehitti koko hallituksen omilla miehillään. Yli 10 prosenttia omistanut Ilmarinen oli turhaan yrittänyt neuvotella Grimaldin kanssa hallitusedustuksesta. Grimaldin asettamat hallitukset eivät ole vielä kertaakaan ehdottaneet osingonjakoa. Tarkoituksena on ilmeisesti pyrkiä karkottamaan vähemmistöomistajia yhtiöstä.

Grimaldin tapa ottaa komento vuoden 2007 yhtiökokouksessa ei vastannut suomalaisten käsitystä hyvästä hallinnointitavasta. Suvun päämies Emanuele Grimaldi luetteli muitta mutkitta ”ehdotuksensa” valittavista henkilöistä. Pyysin puheenvuoron, ja ilmoitin, että Suomessa on tapana esitellä hallitukseen valittavat uudet jäsenet. Sekoitin ilmeisesti täysin Grimaldin pasmat, sillä hetken hän oli neuvottoman näköinen keskustellessaan suomalaisen asianajajansa kanssa. Hetken mietittyään hän alkoi nopeasti monotonisella äänellä ja heikolla englannin kielellä lukea pääkohdat uusien jäsenten ansioluetteloista. Kukaan ei tainnut tulla hullua hurskaammaksi.

Laatiessaan vuoden 2007 tilinpäätöstä italialaiset olivat ottaneet vaarin edellisen vuoden vähimmäisosinkoratkaisusta. Luovaa kirjanpitoa hyödyntäen he saivat tuloksen painettua lähes nollille, ja ehdottivat tapansa mukaisesti nollaosinkoa. Ilmarinen vaati samansuuruista osinkoa kuin edellisenä vuonna, 0,42 euro osaketta kohti eli yhteensä 17,2 miljoonaa euroa. Pääomistaja joutui suostumaan vähimmäisosinkoon, koska nollan tuntumassa ollut tulos oli kuitenkin plusmerkkinen. Osingoksi tuli naurettava 0,00443 euroa osaketta kohti!

Ilmarinen vei osinkoriidan oikeuteen ja sai myös läpi vaatimuksensa erityisen tarkastuksen suorittamisesta Finnlinesin hallinnosta ja kirjanpidosta vuodelta 2007 osingonjakoon liittyvistä kysymyksistä. Maaliskuussa 2010 Helsingin käräjäoikeus ilmoitti, että Ilmarisen osinkovaatimus on täysin perusteltu. Hovioikeus asettui marraskuussa 2011 päinvastaiselle kannalle, minkä vuoksi Ilmarinen haki ja sai valitusluvan korkeimmasta oikeudesta, missä juttu nyt puidaan. Maallikkona on helppoa olla samaa mieltä Ilmarisen kanssa tässä asiassa. Finnlinesin pääomistajan käyttäytyminen vähemmistöomistajia kohtaan ei ole alkuunkaan luottamusta herättävää.

Emme omista Finnlinesin osakkeita.

Kim Lindström

Jokainen kirja lähtee matkaan käsistäni, joten sähköisessä tilauslomakkeessa on mahdollista toivoa esimerkiksi kirjailijan signeerausta, valmistuvalle henkilökohtaisesti osoitettua omistuskirjoitusta tai valmistumispäivään liittyvää tervehdystä.

Tilauslomakkeessa on lisäksi mahdollista pyytää kirjan ja laskun toimittamista eri osoitteisiin. Uudet kirjatilaukset käsitellään tarjousaikana vuorokauden sisällä tilauksen saapumisesta, jos tilauslomakkeessa ei toivota erikseen poikkeavaa kirjan toimituspäivää.

Kirjan esittelysivulle pääset tästä linkistä.

Kirjan voit tilata tästä lomakkeesta.

http://www.nordnet.fi/sijoituskirja

Eurooppa vanhenee. Yli 60-vuotiaiden yksinasuvien määrä Suomessa yli kaksinkertaistuu seuraavan kolmen vuosikymmen kuluessa.

Koska ihmiset elävät pidempään, heidän pitää saada vähemmän eläkettä. Jo nyt meillä on elinaikakerroin leikkaamassa eläkkeiden yläpäätä.

Eläkkeiden verotus on kahden-kolmen vuosikymmenen päästä varmasti kireämpi kuin nyt. Tuleva eläkkeeni saattaa olla pieni senkin takia, etten välttämättä ole työelämässä koko työikääni. Ehkä sairastun, ehkä olen työtön.

Nyrkkisääntö on, että eläkkeellä pitää pärjätä 50-60 prosentilla nykyisistä tulosta.

Tästä huolestuneena aloitin jo kymmenen vuotta sitten eläkesäästämisen. Markkinarummutus sai minut ottamaan vakuutusyhtiöstä eläkerahaston, jonne säästin muutaman kympin kuussa. Lopetin kun tajusin, että elän ruuhkavuosia, jolloin likvidille rahalle on todellakin muuta käyttöä. Mieluummin sijoitan sellaiseen tuotteeseen, josta voin nostaa rahaa silloin kun haluan, viis verovähennyshyödyistä.

Pieni, sijoitettua pääomaa pienempi eläkesäästöni on edelleen odottamassa sitä kaukaista vuotta, jolloin täytän 63 vuotta. Sen jälkeen saan muutaman vuoden ajan noin 10 euroa kuussa (tämän hetkinen arvio).

Se siitä eläkevakuutuksesta.

Toinen vanhuudenvara minulla olisi ps-tili. Sellaista en kuitenkaan ole perustanut, vaikka verotushoukutus siihenkin on välillä ollut suuri. Ps-tilini rahoja saisin sijoittaa oman pääni mukaan, mutta rahojani en saisi ulos ennen eläkeikää. Ei kiitos.

Kuten muillakin suomalaisilla, suurin osa varallisuudestani on kiinni asunnossani. Säästän siihen paljon, liian paljon. Juuri nyt halvalla otettua lainaa ei kannattaisi ehkä lyhentää lainkaan, vaan osa lyhennyksistä pitäisi sijoittaa parempituottoisiin riskikohteisiin. Mutta ei. Periaatteessa en halua olla velkaa ja siksi lyhennyksiä on tehtävä!

Kolmas vaihtoehto vanhuuden varalle on käänteinen asuntolaina. Eläkkeelle jäätyäni voisin esimerkiksi myydä puolet asunnostani pankille ja ostaa lainalla pienemmän kakkosasunnon vaikkapa Espanjasta. Mutta selviäisinkö käänteisen asuntolainan koroista, jotka ovat tavallista asuntolainaa korkeammat ja mitä tapahtuisi, jos asuntomarkkinat romahtaisivat tai minulla ei olisikaan varaa maksaa korkoja? Sitäkin enemmän pelottavat epämääräiset asiat, kuten mitä jos jotakin tapahtuu sille kämpälleni, jota en ole vartioimassa!

Espanjaan matkustaessani asun siis hotellissa.

Neljäs vaihtoehto on kertamaksullinen elinikäinen eläkevakuutus. Toistaiseksi nämä tuotteet eivät ole yleistyneet Suomessa, koska niiden verotus on kaksinkertaista: veroja pitää maksaa sekä pääomasta että tuotosta. Niiden toimintalogiikka olisi kuitenkin yksinkertainen: voisi vanhaksi tultuani vaikka myydä asuntoni, ostaa sillä elinikäisen eläkevakuutuksen ja nauttia korkeasta eläkkeestä aina siihen saakka kunnes kuolisin.

Kuten kaikissa säästämistuotteissa, tässäkin on huonot puolensa. Perinnölliset eivät saisi penniäkään vakuutuksestani. Vakuutus toimii kuin giljotiini: jos kuolen seuraavana päivänä sen voimaan astumisesta, maksut lakkaavat. Tuote vaikuttaa ruletin peluulta: asetan kaikki panokseni sen puolesta, että elän pitkään. Mahtaisi minua haudassa harmittaa, jos kuolo korjaisi niin että en ehtisi saada mitään!

Ja vaikka asunnon hinnalla saisinkin lisää eläkettä, jossakin sitä on eläkkeelläkin asuttava. Eikä asuntojen vuokrista saa eläkeläisalennusta.

Viides vaihtoehto on olla sitoutumatta yhteenkään eläketuotteeseen, sijoittaa sellaiseen mitä ymmärtää ja olla pelkäämättä tulevaa.

Eräs tuttavani pääsi eläkkeelle samana päivänä, jolloin hänen asuntolainastaan erääntyi viimeinen lyhennys. Hän kehuskeli saaneensa reilun palkankorotuksen: tilille tuli sama summa kuin ennenkin, mutta kiitos päättyneen asuntolainan maksun, enää ei tarvinnut aamulla herätä töihin. Sen sijaan aamuisin mies lähti kirjastoon, onnellisena siitä, että oli terve, sai tehdä ajallaan mitä halusi ja sai palata kotiin, joka oli hänen omansa.

Järkevää tulojen ja menojen yhteensovittamista.

Erilaisia ja jännittäviä sijoitustuotteita syntyy meille uusille ikääntyville sitä mukaa kun määrämme kasvaa. Ehkä joku tuotteista onnistuu olemaan järkeväkin.

Perintöä odottavat, olkaa varuillanne: meillä on nyt jo varakas vanhusluokka, joka punnitsee vaihtoehtoja törsätäkseen omaisuutensa itseensä.

Antakaa heille mahdollisuus tehdä se.

Ps. Vinkkejä ikääntyvän ihmisen sijoitusvaihtoehdoiksi otetaan vastaan.

Nokian Renkaat on ollut julkinen rakkaani jo vuosikausien ajan. Olen käsitellyt yhtiön kehityskaarta blogissa useaan kertaan, kenties kattavimmin vuonna 2011 OMXH:n parhaita yhtiöitä koskevassa kirjoitussarjassa. Aiemmin tänä vuonna kirjoitin yhtiöstä sekä tammikuussa että maaliskuussa potentiaalisena lisäosingon maksajana. Yhtiö toimi myös esimerkkinä siitä, miksi laatuyhtiön pörssiosake nousee pitkällä aikavälillä.

Edellä mainitut kirjoitukset riittänevät nopeaksi kertaukseksi, joten siirryn alkuvuoden 2013 tarkasteluun. Nokian Renkaat ohjeisti vuoden 2012 tilinpäätöksessään, että Q1/2013 tulee olemaan selvästi heikompi kuin Q1/2012, mutta parempi kuin Q1/2011. Tämä ennuste toteutui, joskin Granin mukaan aavistuksen odotuksia heikommalla kannattavuuden tasolla.

Päättynyt kvartaali oli putkeen kolmas vuosineljännes, jonka aikana yhtiön tulosmuutos oli negatiivinen suhteessa edellisvuoden vertailukauteen. Yritysjohdon mukaan osa heikosta suorituksesta selittyy alkuvuoden 2013 osalta kuitenkin kesärengassesongin ajoittumisella, joten ”ennustevirhe” korjaantunee meneillään olevan Q2/2013 aikana.

Q1/2013 aikana yhtiön liikevaihto laski viime vuoden 384,3 mEUR tasosta 333,1 mEUR tasoon, mikä vastaa 13,3 prosentin pudotusta euromääräiseen myyntiin. Liikevaihdon supistuminen ja myöhäinen kevätsesonki vaikuttivat merkittävällä tavalla myös tuloskuntoon. Yhtiön liikevoitto laski Q1/2012 nähden 27,3 prosenttia päätyen lopulta 76,3 mEUR tasolle Q1/2013 osalta. Osakekohtaista tulosta Nokian Renkaat sai aikaan alkuvuonna 0,48 EUR osaketta kohden. Vuotta aiemmin tulosta kertyi 0,67 EUR, joten pudotusta tuli siihenkin noin 28,5 prosenttia.

Yleinen taloudellinen aktiviteetti oli Granin mukaan vaisua koko alkuvuoden ajan kaikilla Nokian Renkaiden ydinmarkkinoilla. Tässä viitekehyksessä Venäjän suhteellisen hyvä kehityskaari kohosi kuitenkin yhtiön myynnin ja tuloksen kehitystä tukevaan asemaan. Venäjä on muutoinkin osoittautunut eurokriisin eri vaiheissa siunaukselliseksi markkinaksi rengasvalmistajalle, sillä maan länsimaisen autokannan kasvuvauhti on pitänyt pintansa varsin hyvin ympäröivien alueiden heikkouksista huolimatta.

Alkuvuonna 2013 Venäjä muodosti Nokian Renkaiden valmistustoiminnan liikevaihdosta jopa 55 prosenttia. Itänaapurin merkitys on kasvanut yhtiölle kahden mekanismin kautta: ensinnäkin Pohjoismaissa, Pohjois-Amerikassa ja muualla Euroopassa myynti on laskenut selvästi. Toisaalta samanaikaisesti yhtiön myynti on kasvanut Venäjällä ja sen lähialueilla. Vuonna 2013 Nokian Renkaat on monella tavalla venäläinen yhtiö.

Toimitusjohtajan tuloskatsauksessa mielenkiintoisin yksityiskohta oli se, että yhtiö odottaa markkinatilanteen paranevan Q2/2013 aikana ja asteittain myös loppuvuonna 2013. Päättyneen huhtikuun aikana markkinoilla oli Granin mukaan havaittavissa joitakin positiivisia merkkejä kuluttajakäyttäytymisen osalta. Toimitusjohtajan mukaan maaliskuun lopun lumisateiden vuoksi pitkittyneeltä talvikaudelta siirtyi liikevoittoa noin 7 – 8 mEUR Q2/2013:lle kesärengassesongin ajoittumisen vuoksi. Kun varovaisesti positiiviset kuluttajakäyttäytymisen havainnot yhdistää kesärengassesongin ajoittumiseen Q2:lle, on yhtiöltä lupa odottaa vahvaa puolivuotisraporttia kesän loppupuolella.

Positiivista vuoden alussa oli omasta mielestäni erityisesti se, että yhtiö jatkoi markkina-asemansa vahvistamista Venäjällä, joka on yhtiölle merkittävin kasvumarkkina nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi huomionarvoista on, että Nokian Renkaat kykeni säilyttämään myyntinsä keskihinnan huolimatta kasvaneesta hintakilpailusta kaikilla markkinoilla.

Mahdollinen myyntihintojen lasku ja siitä johtuva automaattinen katetason kuihtuminen parhaalla kasvumarkkinalla on ollut monen analyytikon huolenaiheena, koska yhtiön Venäjän-liiketoiminnan kannattavuus on pysytellyt verrattain korkealla tasolla. Toistaiseksi yhtiö ei ole Granin mukaan havainnut Venäjällä mitään merkkejä hintasodasta kesä- tai talvirenkaiden kategorioissa.

Näin ollen tuoreimman tiedon mukaan huhut rengasvalmistamisen voittomarginaalien kaventumisesta ovat ennenaikaisia: Venäjän markkinoilla on edelleen tilaa lisäkapasiteetille kuin sormelle porttikongissa. Tähän asti julkistetut kilpailijoiden tehdashankkeet Venäjälle eivät ole kokoluokaltaan mahdottomia, jos Nokian Renkaiden arvio venäläisen rengasmarkkinan euromääräisestä kaksinkertaistumisesta seuraavien kuuden vuoden aikana toteutuu edes suunnilleen. Eivätkä kilpailijoiden tehtaat ja jakelukanavat nouse paikoilleen yhdessä tai edes kahdessa vuosineljänneksessä, joten sijoittajan kannattaa pysytellä housuissaan lähivuosina. On lisäksi merkittävää, että uudesta Venäjälle rakentuvasta kapasiteetista valtaosa liittyy Granin mukaan vanhojen tuotantolinjojen uusintoihin ja alemman hintaluokan renkaiden valmistamiseen.

Kannattavuuden säilyttämisen teemaan liittyy Granin mukaan myös yhtiön tuotevalikoiman uudistuminen, joka nousee erityisesti tänä vuonna merkittävään rooliin keskihinnan puolustamisessa. Nokian Renkaiden myyntiä tukee tulevana syksynä uusi talvirengasmallisto Hakkapeliitta 8, jonka katetaso antaa osakkeenomistajalle mitä oletettavimmin aihetta maireaan hymyyn. Tosin kokonaisuutena yhtiö kuitenkin arvioi hinnoittelutilanteen pysyvän loppuvuoden aikana haastavana, joten koko tilikauden osalta Nokian Renkaiden valmistamien lopputuotteiden keskihinta tuskin merkittävästi nousee.

Vuonna 2013 koko rengastoimiala nauttii Granin mukaan edullisista raaka-ainehinnoista, jotka ylläpitävät hyvää kannattavuuden tasoa heikosta myyntikäyrästä huolimatta. Jos renkaiden keskihinnat säilyisivät entisellään, kohentaisi vuodentakaiseen nähden alhaisempi raaka-ainelasku Nokian Renkaiden vuositulosta tilikaudella 2013 noin 30 mEUR. Muuttuvien raaka-ainekulujen merkitys Nokian Renkaiden kannattavuudelle on hyvin merkittävä, sillä rengasvalmistuksessa kuluvien ainesosien hinta vastaa Granin mukaan 66 prosenttia koko tuotantotoiminnan kustannuskertymästä.

Toimitusjohtaja ohjeisti analyytikoita esityksensä loppupuolella varsin selväsanaisesti loppuvuoden tulosennusteita silmällä pitäen. Granin mukaan Q1 on yleensä Nokian Renkaille vuoden heikoin ja Q2 selvästi parempi, siinä missä Q3 ja Q4 ovat yleensä talvirengassesongin kulta-aikaa.

Tänä vuonna Gran ennustaa liiketoiminnan kulkevan varsin normaalia rataa edeltävään viitaten. Merkillepantavaa on kuitenkin se, että Gran ohjeisti yhtiön parantavan suoritustaan Q2/2013 – Q4/2013 aikana jokaisella kvartaalilla suhteessa vertailuvuoteen 2012. Tähän kohtaan kannattaa pysähtyä ja sisäistää arvion merkitys kumulatiiviselle tulokselle. Jos arvio toteutuu, oli päättynyt Q1/2013 Nokian Renkaille tämän suhdannesyklin kolmas ja samalla viimeinen vuosineljännes, jonka aikana yhtiön tulos laski edellisvuoteen nähden. Tuloskäänteen ensimmäiset merkit ovat siis luettavissa rivien välistä.

Listaan seuraavaksi Nokian Renkaiden kvartaalitason osakekohtaisen tuloksen kehityskaaren, joka uskoakseni havainnollistaa edellä esitettyä hahmotelmaa tulostrendin kääntymisestä valoa kohti. Muutosprosentit olen laskenut suhteessa vuotta aiempiin vastaaviin ajankohtiin.

Q1/2012: +38,3%
Q2/2012: +26,7%
Q3/2012: -25,3%
Q4/2012: -8,0%
Q1/2013: -28,5%
Q2/2013 – Q4/2013: tj. Granin mukaan jälleen tuloskasvua

Jatkan osakekohtaisen tuloksen tarkastelua myös 12 kuukauden kumulatiivisen tuloskertymän näkökulmasta seuraavasti:

Q1/2010 – Q4/2010: 1,34 EUR
Q2/2010 – Q1/2011: 1,51 EUR
Q3/2010 – Q2/2011: 1,82 EUR
Q4/2010 – Q3/2011: 2,15 EUR
Q1/2011 – Q4/2011: 2,39 EUR
Q2/2011 – Q1/2012: 2,57 EUR
Q3/2011 – Q2/2012: 2,73 EUR (käänne laskuun)
Q4/2011 – Q3/2012: 2,58 EUR
Q1/2012 – Q4/2012: 2,52 EUR
Q2/2012 – Q1/2013: 2,33 EUR
Q3/2012 – Q2/2013: tj. Granin mukaan käänne takaisin tuloskasvuun

Toimitusjohtaja Granin mukaan Nokian Renkaat arvioi tekevänsä koko tilikauden 2013 liikevoitosta 43 – 45 prosenttia H1/2013 aikana. Vähennyslaskun matematiikalla tämä tarkoittaa sitä, että liikevoitosta 55 – 57 prosenttia muodostuu H2/2013 aikana. Tehdään seuraavaksi pieni ajatusleikki yritysjohdon antamilla ennusteilla. Yksinkertaistuksen vuoksi teen laskelman osakekohtaisen tuloksen näkökulmasta, vaikka teknisesti Gran ohjeistaakin liikevoittoriviä (ei siis tuloslaskelman alinta eli nettotulosriviä).

Kuten merkinnän alussa esitin, saavutti Nokian Renkaat vuoden 2013 ensimmäisten kolmen kuukauden aikana osakekohtaisen tuloksen 0,48 EUR. Vuonna 2012 vastaava lukema oli 0,19 EUR korkeampi eli 0,67 EUR. Viime vuoden toisella kvartaalilla Nokian Renkaat teki osakekohtaista tulosta 0,73 EUR, joten H1/2012 osakekohtainen tulos asettui tasoon 1,40 EUR.

Toimitusjohtaja Granin ohjeistuksen mukaan Nokian Renkaat tekee tänä vuonna Q2 aikana vähintään 0,74 EUR osakekohtaista tulosta, joten H1/2013 kerryttää yhteenlaskun kaavan mukaan yhtiölle vähintään 1,22 EUR osakekohtaista tulosta (0,48 EUR + 0,74 EUR). Jos H1/2013 tulos osuisi konservatiivisesti laskettuna toimitusjohtajan antaman haarukan alalaitaan ja muodostaisi 45 prosenttia koko tilikauden 2013 tuloksesta, kohoaisi Nokian Renkaiden kuluvan vuoden osakekohtainen tulos noin 2,71 EUR tasolle. Tämä sisältää lisäksi Granin antaman haarukan viitekehyksessä ”äärikonservatiivisen” oletuksen, että Q2/2013 olisi vain nipin napin parempi kuin Q2/2012 (0,74 EUR vastaan 0,73 EUR).

Viime vuonna yhtiö sai kasaan osakekohtaista tulosta 2,52 EUR, joten noin 7 – 8 prosentin tulosparannus istuisi erinomaisesti annettuun ohjeistukseen, joka kuuluu Q1/2013 tulosraportissa seuraavassa muodossa:

”Vuonna 2013 yhtiöllä [Nokian Renkailla] on edellytykset kasvattaa maltillisesti liikevaihtoa ja liikevoittoa vuoteen 2012 verrattuna. Ensimmäisen neljänneksen tulosten vuoksi ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan kuitenkin olevan heikompia kuin vuonna 2012.”

Haarukoinnissa saatu H1/2013 EPS 1,22 vastaa ohjeistuksen mukaisesti alhaisempaa tulosta kuin H1/2012 aikana saavutettu 1,40 EUR osakekohtainen tulos, joten mitään ristiriitaa laskelma ei aiheuta.

Granin maalaamien suuntaviivojen mukaan laskettu ”varovainen” tulosarvio vastaa osakkeen nykyiseen markkina-arvoon laskettuna velatonta P/E-lukua 12. Lukema on yhtiölle historiallisesti tarkasteltuna todella alhainen – erityisesti tilanteessa, jossa yhtiön johto syöttää sijoittajille orastavia signaaleja tulosuran kääntymisestä jälleen nousukulmaan. Tarkasteluhetkellä yhtiö on myös poikkeuksellisesti nettovelaton. Lisäksi suuret investoinnit tuotantokapasiteetin kasvattamiseksi jopa 50 prosentilla lähivuosien aikana on enimmäkseen jo suoritettu. Gran myös kommentoi, että uutta tehdasta ryhdytään rakentamaan Serbiaan aikaisintaan vuonna 2014.

Osakkeenomistajan näkökulmasta on suotuisaa, että yhtiö siirtää jatkuvasti toimintaansa kasvavassa määrin Venäjälle. Sieltä löytyvät esimerkiksi verohelpotukset, halvempi työvoima, edullisemmat raaka-aineet, investointituet, verohelpotukset ja kasvava keskiluokka, joka haluaa ostaa yhtiön tuotteita.

Vuoden 2013 alussa yhtiö valmisti Granin mukaan Nokialla kappalemääräisesti vähemmän renkaita kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Gran myös kertoi, että yhtiö on ottanut maaliskuussa käyttöön Venäjällä kahdennentoista tuotantolinjan, minkä lisäksi kolmattatoista ollaan parhaillaan asentamassa ja miehittämässä. Tällä hetkellä noin 80 prosenttia Nokian Renkaiden tuotannosta valmistuu Pietarissa, joten Nokian-tehtaan osuus on valahtanut jo 20 prosenttiin – ennen kuin uudet tuotantolinjat Venäjällä laskevat Suomen osuutta entisestään.

Tämä on selvä viesti siitä, missä tuotantokapasiteettia ja työvuoroja kasvatetaan siinä vaiheessa, kun kysyntä ennemmin tai myöhemmin saavuttaa jälleen ripeän kasvuvauhdin. Kokonaisuutena huokeamman valmistustoiminnan osuuden kasvu kohentaa yhtiön tuottavuutta myös tänä vuonna. Suomalaisten työntekijöiden lohduksi Gran arvioi, että Nokian-tehtaalla palataan ”normaaliin” viisipäiväiseen työviikkoon toukokuun puolivälin aikoihin. Osaltaan myös tämä antaa hienoisen signaalin kysyntätilanteen asteittaisesta kohenemisesta.

Vuonna 2012 Nokian Renkaat valmisti 15,8 miljoonaa rengasta. Tänä vuonna yhtiö arvioi valmistavansa Granin nuottien perusteella korkeintaan 17 miljoonaa rengasta, mikä merkitsee toteutuessaan markkinaosuuksien voittamista kilpailijoilta. Yhtiö odottaa Venäjällä saavuttamansa erittäin vahvan markkina-aseman lisäksi kohentavansa selvää markkinajohtajan asemaansa jonkin verran myös Pohjoismaissa.

Kokonaisuutena Nokian Renkaat katsoo mielestäni varovaisen luottavaisena loppuvuoteen 2013. Kiistatta tämä on mahdollista havaita myös yhtiön julkistamista tulevaisuuden näkymistä: Nokian Renkaat ohjeistaa virallisissa dokumenteissaan edellytyksiä sekä liikevaihdon että liikevoiton maltilliseen kasvuun.

Kaikki markkinatoimijat eivät kuitenkaan ole yhtä optimistisia yhtiön ja vallitsevan markkinatilanteen suhteen. Esimerkiksi Inderesin veljekset ennustavat kuluvalle vuodelle lievää osakekohtaisen tuloksen vajoamista tasolle 2,48 EUR. Suhtautuvatko he Granin positiiviseen viestiin epäileväisesti kenties siksi, että toimitusjohtajalla on salkussaan 1,7 mEUR arvoiset 2010 A-sarjan optiot, jotka erääntyvät tasan vuodesta päästä?

–

Kirjoittaja omistaa kirjoitushetkellä Nokian Renkaiden osakkeita. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Kuvamateriaalin lähde www.aamulehti.fi. Kirjoittaja on julkaissut sijoituskirjan Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen.

http://www.nordnet.fi/sijoituskirja

 
Jokainen meistä törmää päivittäin makrotaloudellisiin ilmiöihin. Jos luette Inderesin tai jonkun muun tahon aamupaloja, voi niissä törmätä makrotaloudellisiin huomioihin, esim. että USA:n BKT kasvaa tänä vuonna näin ja näin paljon tai että Kiinan talous ei sakkaa pahasti. Kyseessä voi olla sanomalehden uutisointi Tilastokeskuksen viimeisimmästä inflaatioluvusta tai huomio ruokaostosten yhteydessä yleisistä hinnanmuutoksista, yleensä ylöspäin. Näitä ei kuitenkaan aina mielletä osaksi makrotaloutta. Makrotaloudellisia näkemyksiä voi myös kuulla lähipubeissa, kuten esimerkiksi huomioita eteläisemmän Euroopan velkaantuneisuudesta katkeraan sävyyn.

 
Tässä kirjoituksessa avaan ajatuksiani makronäkemyksen ja sijoittamisen suhteesta. Tarvitaanko (menestykselliseen) sijoittamiseen makrotason näkemyksiä? Vaikka näkemyksiä löytyy varmasti suuntaan jos toiseen, voidaan varmasti todeta yhteen ääneen että tietty tietämys taloudesta yleisemmällä tasolla voi olla ainakin avuksi sijoituspäätöksiä tehdessä. Tai ainakin kuvittelen, että osakkeiden ymmärtäminen vaikeutuu jos ei ymmärrä taloussuhdanteista mitään. Sijoitusoppaissa talouden perusasioiden läpikäyminen vaihtelee, mutta yleensä se on hyvin pintapuolista. Pyrin siis vastaamaan kirjoituksessa seuraavaan kahteen kysymykseen:

 
1. Onko makrotaloudella merkitystä sijoittajan menestykselle?
2. Paljonko sijoittamisessa tarvitsee ymmärtää makrotaloutta?

 
Idea tähän kirjoitukseen syntyi viime viikolla, kun W. Buffett tölväisi Bill Grossia tokaistessaan, että makrotaloudellisilla näkemyksillä ei tehdä rahaa. Bill Gross, menestynyt sijoittaja itsekin ja termin “new normal” lanseeraaja (eli hitaampi talouskasvu), on viime vuosina toistumiseen maininnut että hänen ja Buffetin kaltaisten sijoittajien menestys on nojannut valtavaan velkaekspansioon Yhdysvalloissa. Ts., osakemarkkinoiden yleinen valtaisa nousuhuipennus 1982-1999 ja vastaava bondiralli vuodesta 1982 lähtien olisi ollut velkavetoisesta talouskasvusta johtuvaa, eivätkä he olisi menestyneet yhtä hyvin sijoittajina vaikeammissa olosuhteissa. Grossin mukaan suurten tuottojen aika on ohi, mutta Buffett ja moni muukin uskoo edelleen osakkeisiin.

 
Grossin pessimismi on sinällään mielenkiintoista: yleiset taloudelliset olosuhteet luovat sijoittajan, sijoittaja keinuu siis “deterministisesti” talouden pitkien, sekulaaristen tai jopa ihmiselämän mittaisten, syklien armoilla.

 
Itse periaatteessa hyväksyn Grossin argumentin, että aikakautena jolloin velkamäärä on pientä ja jos se lähtee tasaisesti kasvamaan ruokkien talouskasvua, voi sijoittamisesta tulla hetkeksi jokseenkin “helpompaa”. Ajatushan on sinänsä looginen, että hyvä talouskasvu johtaa hyviin sijoitustuloksiin ja toisinpäin. Jos joka tuutista tulee paljon taloudesta positiivisia uutisia, ruokkii se ainakin lyhyellä aikavälillä pörssiäkin: jokainen USA:n pörssejä seuraava on varmasti huomannut, että yleensä hyvät talousluvut ruokkivat rallia, mutta tässäkin on iso mutta.

 
Kirjoituksen kuvana on yllä rakentamani indeksi (lähteet lopussa, jos joku on kiinnostunut sekä kommentti nimellisestä BKT:sta ja pörssi-indeksistä) USA:n BKT:n ja Dow Jones Industrial Average-pörssi-indeksin kehityksestä vuosina 1900-1920. Lähdetään purkamaan indeksiä ensiksi ajatusleikillä: hypätään vuoteen 1899 ja kysyn lukijalta: sijoittaisitko maahan, jonka BKT kasvaa seuraavat 15 vuotta keskimäärin 4,5%? Parhaimpina vuosina kasvua tulee huimat 9,3%. Tämä maa on myös ainoa verisen maailmansodan taloudellinen voittaja. Kuulostaa hyvältä. Osakkeiden vuosituottoahan voi luennehtia seuraavalla tavalla:

 
Inflaatio + BKT:n kasvu + osingot

 
Myyntimiehen puhetta imitoivasta (tai kivijalkapankin sijoitusneuvojan…) esitelmöinnistä huolimatta yllä oleva vertailu ei kuitenkaan anna osakkeille kamalasti armoa: v. 1900 DJIA:n arvo oli 68 pistettä, ja 20 vuodessa se kasvoi vaivaiseen 104 pisteeseen, eli +53%. (tänä päivänä 15 000 pistettä huom.)Vuosituotto jää masentavan pieneksi ja matka ei ollut edes tasainen. Sen sijaan BKT melkein kaksinkertaistui vuoteen 1915 mennessä ja nimellisesti yli nelinkertaistui vuoteen 1900 verrattuna 1920 mennessä.
Yhdysvallat oli nimittäin tuohon aikaan nyky-Kiinan lailla “tiikerinä” kasvava talous, jota kohtasi myös monet pomput. Tällä ajalla pahin oli vuoden 1907 paniikki, mikä aiheutti indeksiin peräti 50% romahduksen kun pankkisektori uhkasi sortua (vasta tästä kriisistä viisaampina USA:ssa perustettiin keskuspankki FED 1913). Inflaatio oli 1900-1915 heiluvaa välillä +10% aina deflaatioon asti, mutta vuosina 1916-1920 reilusti yli 15% vuodessa, eli osakkeiden todellinen vuosituotto oli vieläkin surkeampi koska vain reaalisen ostovoiman nousu merkitsee sijoittajalle voittoa; miljardöörit olivat pummeja Weimarin Saksassa.

 
Kuvion opetus: vahva talouskasvu ei aina korreloi positiivisesti osakkeiden tuottojen kanssa, varsinkaan jos se on epätasaista. Otin esimerkin menneisyydestä mielenkiinnosta, koska yhteys nykypäivän Kiinaan on ilmeinen. Shangain pörssi on tuottanut 1990-luvun alkupuolelta hyvin keskinkertaisesti, vaikka Kiinan talous on paisunut 8% vuosivauhtia. Kiinaan sijoittaville sen sijaan on vauhtia ja vaaratilanteita sekä röyhkeitä yritys- ja kirjanpitohuijauksia sattunut kohdalle sitäkin enemmän.

On ilmeistä, että makrotaloudellisilla muutoksilla ei ole välttämättä merkitystä sijoittajalle, etenkään osakepoimijalle joka voi altistaa itsensä hyvin erilaisille muuttujille. USA:n pörssit ovat tuottaneet erinomaisesti 2009-2013, vaikka BKT:n kasvu on ollut vaatimatonta mutta sitkeää aikaisempaan performanssiin verrattuna. Suomen talous on kehittynyt negatiiviseen suuntaan, ja niin on pörssikin vaikka sen kohtalonyhteys Suomeen on suurten vientiyritysten painon johdosta verrattaen pienempi.

 
Paljonko sijoittajan tarvitsee siis ymmärtää makrotaloutta? Tai jos laajennetaan kysymystä, megatrendejä? Politiikkaa? Demografisia muutoksia? Sotatieteitä? Historiaa? Sijoitustrategioita, niin tietoisia ja tiedottomiakin on niin monia, kuin on sijoittajia. Jokainen tavoittelee tuottoja (tai suojaa niitä) omalla tyylillään, jolloin on hyvin yksilökohtaista paljonko tosiasiassa tarvitsee ymmärtää taloudesta yhtään mitään.

 
Itse koen tärkeäksi, että ymmärtäisin taloudellisia ilmiöitä laajemminkin, mutta se liittyy omiin ambitioihini ja tiedonjanooni. Päätyisin silti kirjoituksessa siihen johtopäätökseen, että kaikista tärkeintä sijoittajalle on ymmärtää itse yritystä mihin hän sijoittaa. Eritoten hänen on tärkeää ymmärtää yrityksen kyky hinnoitella tuotteitaan eli yrityksen kilpailukykyä. Coca-Colaan sijoittavan ei välttämättä kauheasti tarvitse murehtia, vaikka “new normal” jatkuisi seuraavat 50 vuotta. Hissiyhtiö KONE ratsastaa megatrendeillä kuten kaupungistuminen ja alati kasvavat liikkumistarpeet, mitkä jatkuvat suurella todennäköisyydellä vaikeammissakin suhdanteissa. Kuten ylempänä kirjoitan, sijoittajan tulee pohtia mikä firma on oikea hevonen kasvattamaan hänen reaalista ostovoimaansa. Jos firma on asemoitunut hyvin kilpailussa, ei talouskriisien tai tavallista pidempien huonojen suhdanteiden pitäisi sijoitusta pilata eikä niistä siten tarvitse niin murehtia.

 
Raaka-aineiden tuotantoon liittyvillä firmoilla makrotaloudelliset muutokset voivat olla sen sijaan tärkeitä. Öljyn hinta vaikuttaa nopeasti sitä tuottavien firmojen kannattavuuteen. Mitä alempana tuotantoketjussa ollaan, sitä herkemmäksi hinnan laskuille tullaan. Taloudellinen toimeliaisuus heiluttaa nopeasti useiden raaka-aineiden hintoja arvaamattomasti, joten sellaisiin yrityksiin sijoittavan olisi hyvä omata ainakin jonkinlainen näkemys Kiinan ja muiden rohmujen talouskasvusta tulevaisuudessa.

 
Liian vahvasta makronäkemyksestä voi olla myös haittaa. Oma pessimistisyyteni pankkisektoria kohtaan syksyllä 2011 sai aikaan sen, etten hyödyntänyt rökälealennuksia esim. Bank of Americassa. Itse firmaa tutkiessa päädyin tulokseen, että se on korjannut itseään asemaan missä se alkaa taas tehdä tulosta. Yleisnegatiivinen näkemykseni kuitenkin talouden heikkenemisestä sai aikaan sen, etten vähiä roposiani puljuun laittanut: pidin markkinariskiä liian suurena ja menetin hyvän tilaisuuden.

 
Mietitään toiseltakin kantilta. Jos tarkastellaan jotain pientä yritystä, joka on jollain alalla markkinajohtaja ja kykenee kannattavaan kasvuun, mutta makrotaloudesta näkemys on negatiivinen, sanotaan, että ensi vuonna ajaudutaan taantumaan ja useimmilla firmoille tulee menemään huonosti. Jätän siis sijoittamatta, koska tuota pikkufirmaa saa todennäköisesti halvemmalla. Mutta kyseessä on raju ajatusvirhe: makrotalouden muutokset heijastuvat eri firmoihin eri tavalla, ja toisekseen suhdanteiden ennustaminen on todella vaikeaa. Jos firma on edullinen ja sen kyky generoida osinkoa näyttää pitkälle tulevaisuuteen turvatulta, pitäisi painaa vain painaa ostonappia eikä välttämättä välittää kauheasti esimerkiksi seuraavan päivän ennusteet alittavista koko kansantalouden vientiluvuista.

 
Makrotalouden mestari, itse J. M. Keynes veti karseat turskat veikkaamalla brittiläisten kaivosyhtiöiden puolesta kesällä 1914, koska hän ei uskonut että sota syttyisi ja kansainvälinen kauppa hyytyisi. Vaan sehän syttyi vastoin kaikkien oletuksia, aiheuttaen maailmanhistorian siihen asti suurimmat inhimilliset sekä taloudelliset tappiot. Monet muutkin taloustieteilijät ovat tehneet kovia tappioita osakemarkkinoilla (mainittakoon mm. Schumpeter, Fisher). Alan paraskaan tietämys taloudesta ei siis estä vastoinkäymisiä sijoittajana.

Kommentti on vapaa. Kuinka lukijat mieltävät asian? Mietittekö te usein yleisesti taloutta vai lähinnä vain yksittäisiä yrityksiä ja niiden näkymiä?

 
Lähteitä:

 
USA:n BKT ja alemmasta poimin DJIA:n luvut.

 
http://www.usgovernmentspending.com/spending_chart_1890_1920USb_14s1li011mcn__US_Gross_Domestic_Product_GDP_History

 
http://stockcharts.com/freecharts/historical/djia19001920.html

 
Inflaatio 1914->
http://www.usinflationcalculator.com/inflation/historical-inflation-rates/
Inflaatio 1900-2000

 
http://4.bp.blogspot.com/-NQAuKUEl4Y0/T3EjXaTS-2I/AAAAAAAABUQ/k21b2SrBnZQ/s1600/U.S.+Yearly+Inflation+Since+1900.jpg

 
Kommentti koskien indeksiä.
Indeksi on siis nimellisestä BKT:sta, missä ei ole otettu huomioon inflaatiota. Reaalinen BKT:n kasvu oli huimasti maltillisempaa 1910-luvun loppupuolella, mutta silti lujaa johtuen sotainvestoinneista. DJIA taas otti todellisuudessa enemmän osumaa sodan aikana, koska sen tuotto jäi reilusti alle inflaation, vrt. vaikkapa inflaatiokorjattu sp500:

 
http://www.multpl.com/s-p-500-price/

 
Omistan tektissä mainituista osakkeista Coca-Colaa ja Konetta.

Epäilemättä pörssissä on selvää kausiluontoisuutta. Vuodesta 1950 tämän vuoden huhtikuun loppuun syyskuu on Standard & Poor 500 -indeksin mukaan ollut keskimäärin vuoden heikoin pörssikuukausi New Yorkissa. Useimmin kurssit ovat syyskuussa olleet laskussa, keskimääräinen lasku oli 0,5 prosenttia. Syyskuun heikkous ei liene pelkkä sattuma, sillä kirjassamme ”Onnistu osakemarkkinoilla” (Talentum 2011) selvitimme, että syyskuu oli kaikissa kirjan tarkastelemissa neljässä pörssissä (New Yorkin lisäksi Helsinki, Lontoo ja Tokio) keskimäärin vuoden surkein pörssikuukausi.

Puhutaan paljon myös tammikuu-ilmiöstä, jonka mukaan kursseilla on kaikkialla taipumus nousta keskimääräistä paljon enemmän tammikuussa. Tammikuun suotuisa pörssitunnelma on kytköksissä verovuoden ja useimpien suursijoittajien tilikauden vaihtumiseen. Kuten kirjastamme käy ilmi tammikuun perinteikäs nousu näyttää nyt aikaistuneen, sillä jo pitkään joulukuu on keskimäärin ollut vuoden paras pörssikuukausi. Näin on myös ollut New Yorkissa vuoden 1950 alusta. Joulukuussa keskimääräinen nousu oli 1,6 prosenttia verrattuna tammikuun 0,9 prosentin vahvistumiseen. Osoittaahan tämä, että sijoittajat osaavat ajatella: mikäli luottaa tammikuun ilmiöön, kannattaa käydä pörssiostoksilla jo ennen osakkeiden kallistumista.

Kevät on jokseenkin aina ja kaikkialla ollut mukavaa aikaa pörssiosakkeiden omistajille. Vastaavasti kesä on usein melko hiljaista aikaa pörsseissä, sillä myös useimmat sijoittajat viettävät silloin lomaa. Erikoisen yhteensattuman seurauksena lähes kaikki tunnetut pörssiromahdukset ovat alkaneet lokakuussa eikä syyskuussa, kuten ehkä voisi odottaa.

Tunnetun sijoittajasivuston The Motley Foolin kolumnisti ja analyytikko Alex Dumortier on testannut S & P 500 –indeksiaineiston perusteella ”Sell in May..” -pörssilorun paikkaansapitävyyden. Hän on käynyt läpi tuottoindeksit vuosilta 1926–2012, joten myös osingot sisältyvät laskelmiin. Olettakaamme, että meillä on kaksi sijoittajaa, joista toinen on joka vuosi myynyt koko USA-salkkunsa toukokuussa ja ostanut osakkeensa takaisin lokakuussa. Toinen sijoittaja tekee päin vastoin: kaikki osakkeet myydään lokakuussa ja ostetaan takaisin seuraavan vuoden toukokuussa. Koko 86 vuotta kestäneen sijoitusperiodin aikana pörssiloruun luottavan sijoittajan salkun kokonaistuotto osinkoineen oli keskimäärin 8,4 prosenttia vuotta kohti. Tulos on kieltämättä sangen tyydyttävä.

Vastarannan kiiski, joka osti toukokuussa ja myi lokakuussa, sai tyytyä vaatimattomaan 5,1 prosentin vuotuiseen tuottoon. Pörssiloruun uskova pääsi siis huomattava parempaan tulokseen. Ottaen huomioon korkoa korolle –vaikutuksen eroa syntyy pitkällä aikavälillä rajusti toukokuussa salkkunsa myyneen hyväksi. Pitääkö meidän siis tehdä johtopäätös, että mietelauseeseen ”Sell in May and Go Away” sisältyy suurta viisautta? Näinhän luvut näyttävät todistavan.

Vastaus on ykskantaan: älä luota pörssiloruun. Mikäli myyt salkkusi toukokuussa, tulet todennäköisesti katumaan. Dumortierin numeroaineisto osoittaa näet myös, että täysin passiivinen sijoittaja, joka ei tehnyt yhtään mitään, eli puhdas ”buy and hold” -tyyppinen sijoittaja, pääsi peräti 10,1 prosentin kokonaistuottoon. Makaamalla sohvalla hän menestyi huomattavasti paremmin kun vanhaan pörssiloruun uskonut sijoittaja. Passiivisen salkun eli ns. holdarisalkun ylivoima korostuu entisestään, kun muistamme, että toukokuussa salkkunsa myyvälle lankeaa runsaasti kuluja kuten kaupankäyntikuluja ja ennen kaikkea veroja luovutusvoitoista. Holdariltahan ei mene mitään kuluja.

Edellä mainitut kuukausimuutokset ovat pitkän aikavälin keskiarvoja Vaihtelut vuodesta toiseen ovat kuitenkin erittäin suuria ja valitettavasti myös täysin ennalta-arvaamattomia. Teoriassa mikään ei estä, etteikö pörssi voisi nousta rajusti syyskuussa 2013. Yhtä mahdollista on luonnollisesti, että pörssi romahtaa joulukuussa. Kaikki on mahdollista, emmekä voi etukäteen tietää, mitä tulee tapahtumaan. Sen sijaan tiedämme, että jopa vain muutamien päivien poissaolo markkinoilta silloin kun pörssi nousee voimakkaasti verottaa varsin ikävällä tavalla salkun kokonaistuottoa. Poistuminen markkinoilta väärään aikaan on useimmiten paljon pahempi riski sijoittajan kannalta kuin istuminen osakkeiden päällä kurssien laskiessa jyrkästi. Lisäksi ei riitä, että on onnea ja onnistuu myymään osakesalkkunsa ennen voimakasta laskua. Pitää myös tietää, milloin kannattaa palata markkinoille. Todennäköisesti silloin, kun kukaan ei uskalla ostaa osakkeita.

Pörsseillä on taipumus olla ovelampia kuin sijoittajat. Alkuvuoden vahvan kurssinousun jälkeen pörssitunnelma heikkeni tuntuvasti huhtikuussa. Vaikutti siltä, että pörssivuoden ankeampi vuosipuolisko oli alkamassa etuajassa, ja että hokema ”Sell in May..” olisi pikemminkin pitänyt olla ”Sell in April”. Pörssitunnelman synkkyyttä sävyttivät heikkenevät talousuutiset ja lamaodotusten voimistuminen. Täysin odottamatta ja ilman selittäviä uutisia pörssitunnelma muuttui lähes euforiseksi huhtikuun puolivälin jälkeen. Kolmessa viikossa kurssitaso vahvistui poikkeuksellisen paljon myös Helsingissä eli toistakymmentä prosenttia. Painorajoitettu tuottoindeksi saavutti näin korkeimman tasonsa toukokuun 2011 jälkeen. ”Sell in April” olisi ollut surkea toimintaohje. Todennäköisesti ”sell in May” tuottaa myös pettymyksen. Viime vuonnahan olisi ollut tosi paha virhe myydä toukokuussa, koska pörssi kääntyi vahvaan nousuun kesäkuussa. Lokakuussa markkinoille palannut olisi menettänyt suuren osan tästä noususta.

Osakesäästämisen idea perustuu siihen, että hajautettu salkku on pitkällä aikavälillä aina tarjonnut huomattavaa reaalituottoa, joka on selvästi korkeampi kuin tavallisen säästäjän saama tuotto muissa sijoitusvaihtoehdoissa. ”Sell in May” –strategia korostaa lyhytaikaisten kurssilaskujen merkitystä. Todellisuudessa niillä ei ole mitään merkitystä pitkäaikaiselle sijoittajalle. Mikäli mahdollisen pörssiromahduksen pelko saa liian hallitsevan osan sijoittajan ajatusmaailmassa, on viisainta keskittyä vähemmän riskialttiisiin mutta myös huomattavasti vähemmän tuottaviin sijoituskohteisiin.

Kim Lindström

Rakennusalan tehovalvonnassa tarkastetuissa yrityksissä havaittiin 35 prosentissa harmaata taloutta eli epäselvyyksiä, jotka johtivat maksuunpanoihin. Luku on suuri ja vaikka se kertoo myös Verohallinnon onnistuneen tarkastuskohteiden valinnassa, on harmaa talous eittämättä ongelma rakennusalalla. Harmaan talouden laajuudesta huolimatta on kuitenkin tosiasia, että ehdoton enemmistä rakennusalan yrityksistä toimii sääntöjen mukaan ja enemmistä rakennusmiehistä maksaa jokaisesta palkkaeurostaan säädetyt verot.

Harmaan talouden haukat leimaavat milloin minkäkin alan talousrikollisten tyyssijaksi. Kampaamot, kuljetusliikkeet ja ravintolat ovat päässeet vuorollaan kyseenalaisen julkisuuden kohteeksi.

Yhteiskunnan asettamia rajoja rikotaan aina, olivatpa rajat minkälaisia tahansa. Yhteiskunnan toiminnan kannalta on tietenkin hyväksi, että normin vastainen käytös on mahdollisimman vähäistä. Se taas edellyttää, että normit ovat yleisesti hyväksyttyjä, niiden mukaan on helppo toimia  ja yksilöillä on selvä käsitys siitä, että sääntöjä pitää noudattaa. Kun yksilö uskoo muiden noudattavan sääntöä, noudattaa hän sitä myös itse.

Hyvä esimerkki esimerkin voimasta on aamuinen työmatkaliikenne. On tavanomaista, että hyvällä kelillä autojono etenee sallittua nopeutta kovemmalla vauhdilla. Yksittäinen autoilija voi havaita silloin kanssakulkijoidensa joustavan suhtautumisen selkeään ja yksiselitteiseen normiin. Jos joku sitten muista poiketen ajeleekin tasan tai vähän alle nopeusrajoituksen, suhtautuvat muut häneen paheksuvasti. Viranomaisten antama normi oikeasta nopeudesta on korvautunut enemmistön käytöksen muodostamalla normilla.

Yksittäisen toimijan on vaikea havaita yleistä verokäyttäytymistä. Jos parturien keskuuteen leviää käsitys, että ”kaikki” pistävät kassan ohi 20 % tuloista, todennäköinen tulos on, että ennen rehellisesti toimineet parturit muuttavat käytöstään ja alkavat kiertämään veroja.

Siksi, hyvät lukijat, muistutan, että edelleenkin kaikilla toimialoilla rehellinen toiminta on pääasiallinen toimintamuoto ja ehdoton edellytys liiketoiminnan jatkumiselle pidemmällä tähtäimellä. Käsitys harmaan talouden normaalisuudesta on suurin niiden keskuudessa, jotka eivät tunne pienyritysten todellisuutta. Toivottavasti he korjaavat käsityksiään ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Verohallinnon johto puhuu enemmän verovajeesta kuin harmaasta taloudesta. Veroja jää saamatta myös siksi, että veronmaksajat ovat maksukyvyttömiä. Yrittäjäriski realisoituu valitettavan usein. Tuottoisinta veronsaajien kannalta on suurten vakavaraisten yhtiöiden tarkastaminen.  Veronmaksajan vahingoksi löytyy aina tulkintaeroja  ja tahattomia virheitä. Kun väärän tulkinnan kohteena on miljardien liikevaihto, ovat myös maksuun pannut summat suuria. Toisin kuin harmaan talouden maksuunpanot, pörssiyhtiön verot myös kertyvät.

Harmaan talouden torjunta on välttämätöntä ja siihen pitää käyttää tietyt resurssit. Näitä resursseja julkisuuden kautta haettaessa kannattaa pysähtyä miettimään, minkälaisen kuvan maailmasta kohuotsikot antavat. Todelliset vastuunkantajat tekevät enemmän ja elämöivät vähemmän.

Vesa Korpela
Taloustaito 5/2013

Kuvalähde: Istockphoto.com

Osakerahastojen universumissa lähtöasetelma on sijoittajan näkökulmasta katsoen varsin selkeä. Sijoittajan tulee ymmärtää ensin perusasiat rahaston tuotto-odotuksen, riskiprofiilin ja kustannusrakenteen osalta. Yleensä nämä yksityiskohdat selviävät rahastoesitteestä.

Tämän jälkeen sijoittajan on tehtävä kolme valintaa. Valinnoista ensimmäinen koskee sitä, haluaako sijoittaja ohjata varallisuutensa aktiivisesti vai passiivisesti hoidettuun rahastoon. Toinen valinta perustuu siihen, haluaako sijoittaja rahastosta vuosittain realisoituvaa tuloa (tuotto-osuus) vai saako rahasto sijoittaa saamansa osingot uudelleen (kasvuosuus). Kolmas valinta liittyy siihen, haluaako sijoittaja hankkia perinteisiä rahasto-osuuksia vai pörssinoteerattuja ETF-rahastoja.

Viimeksi mainitusta ETF-sijoittamisesta on tarjolla tiiviitä tietopaketteja aiemmassa Nordnet Blogin merkinnässä ja Nordnetin ETF-torilla. Käytännössä ETF-kuukausisäästäminen on mahdollista aloittaa Nordnetissä ilman välityspalkkioita, alhaisilla hallinnointipalkkioilla ja reaaliaikaisilla kaupankäyntimahdollisuuksilla.

Jatkan tässä merkinnässä tarkastelua lähinnä perinteisten rahasto-osuuksien näkökulmasta. Kuten merkinnän alussa totesin, voidaan sijoitusrahastot jakaa aktiivisiin ja passiivisiin. Aktiivisessa sijoitusrahastossa rahastonhoitaja harjoittaa kykyjensä mukaan osakepoimintaa ja markkinoiden tulevien kurssimuutosten arvaamista sekä ajoittamalla että kohdistamalla kaupankäyntiä rahaston sijoitusvarallisuudella. Kaiken toiminnan päämääränä on tällöin voittaa vertailuindeksi erottautumalla siitä riittävästi.

Passiivinen rahastosijoittaminen tarkoittaa vastaavasti sitä, että osakepoimintaa ei harrasteta ja markkinoiden hintaliikkeitä ei ajoiteta. Passiivinen strategia onkin varsin luonnollisella tavalla eräänlainen peilikuva aktiiviselle strategialle. Yleensä passiivisella rahastosijoittamisella tarkoitetaan sijoittamista tiettyyn indeksirahastoon – siis sellaiseen rahastoon, jonka kehitys seuraa mahdollisimman tarkasti vertailukohteeksi valittua pörssi-indeksiä. Käytännössä indeksirahastojen hoitajat ostavat rahaston sijoitusvarallisuudella kohdeindeksiin kuuluvia osakkeita indeksin määräämillä painoarvoilla. Toimintatavasta johtuen indeksirahaston bruttomääräinen tuotto seuraa varsin tarkasti itse pörssi-indeksin kehitystä.

Käytännössä aktiivisesti hoidetun rahastosalkun suhteellisen korkea kiertonopeus johtaa tilanteeseen, jossa salkunhoitaja pyrkii arvaamaan seuraavan kuuden tai kahdentoista kuukauden nousijaosakkeita. Hän pyrkii ostamaan ja myymään pörssiosakkeita ennen kuin muut tekevät samoin. Mitään takeita rahastonhoitajan onnistumisesta ei tietenkään ole. Sen sijaan passiivinen indeksirahasto pysyy lestissään, välttää yksittäisiin yhtiöihin tai markkinatilanteeseen liittyvän näkemyksen ottamista ja seuraa suhdanteesta toiseen orjallisesti tietyn vertailuindeksin koostumusta.

Jos passiivisesti hoidetun indeksirahaston vertailuindeksiin tulee muutos esimerkiksi yhtiövaihdoksen vuoksi, seuraa indeksirahasto tällöin muutosta myymällä indeksistä poistuvan yhtiön ja ostamalla tilalle indeksiin tulevan yhtiön osakkeita. Muutoin passiivinen salkunhoitaja ei ota lainkaan henkilökohtaista näkemystä osakepoimintaan tai yksittäisten yhtiöiden tulevaan kurssikehitykseen.

Keskeinen ero aktiivisesti ja passiivisesti hoidetun rahaston välillä liittyy kustannusrakenteeseen, joka on aktiivisesti hoidetussa rahastossa lähtökohtaisesti jonkin verran korkeampi erityisesti hallinnointipalkkion osalta. Sijoittaja maksaa aktiivisuudesta, jonka tavoitteena – mutta ei takeena – on lyödä vertailuindeksin tuotto. Pitkäjänteisen sijoittajan on toisaalta huomattava, että passiivisen indeksirahaston tuotto ei koskaan ylitä kohteena olevan pörssi-indeksin tuottoa, koska rahasto omistaa tasan tarkkaan indeksiin lukeutuvia yhtiöitä indeksin mukaisilla painoarvoilla. Itse asiassa passiivisesti hoidettu indeksirahasto jää kulujen jälkeen hieman pörssi-indeksin tuotosta. Silti passiivisesti hoidettu sijoitusrahasto on laajan ja kustannustehokkaan hajautuksensa vuoksi useimmille sijoittajille paras mahdollinen vaihtoehto tavoitella indeksituottoa.

Sijoitustoiminnan kanavoiminen rahastoihin voi olla myös veroteknisestä näkökulmasta tarkasteltuna järkevää, jos rahasto-osuus on ns. kasvuosuus, joka sijoittaa rahaston saamat osinkotulot uudelleen, eikä jaa niitä vuosittain tuotto-osuuksina rahasto-osuuksien omistajille. Nykyisen verolainsäädännön puitteissa sijoitusrahasto ei maksa saamistaan osingoista veroa, vaan rahasto-osuuden omistajalle kohdistuu verorasite aikanaan vasta rahasto-osuuksien luovutuksen yhteydessä.

Sekä perinteisiin että ETF-muotoisiin osakerahastoihin liittyy merkittävä lyhyen aikavälin hintamuutoksen riski riippumatta siitä, onko rahasto aktiivisesti vai passiivisesti hoidettu. Tämä perustaa sijoittajalle tarpeen ajalliseen hajautukseen, jos tarkoituksena on saavuttaa rahastosijoituksille keskimäärin kohtuullinen hankintahinta, eikä esimerkiksi ajoittaa osuuksien hankkimista oman markkinanäkemyksen mukaisesti.

Ajallinen hajauttaminen liittyy sijoitustoiminnassa yleisesti siihen, että suunnitelmallinen sijoittaja ostaa ja myy rahasto-osuuksia (tai osakkeita) pienissä erissä, jotka ovat ennalta suunniteltuja. Tällöin osa kaupankäynnistä ajoittuu suhdannevaihteluiden myötävaikutuksesta hyvään hintatasoon ja osa todennäköisesti huonompaan. Ajallisen hajauttamisen kantavana ideana on kohtuulliseen keskihintaan pyrkiminen: Kun rahasto-osuuksien tai osakkeiden hankinta- ja myyntierät toteutuvat esimerkiksi vuoden mittaisella ajanjaksolla eri hintatasoihin, muodostuu sijoittajan keskimääräiseksi rahasto-osuuksien (tai osakkeiden) kauppahinnaksi parhaimmillaan sijoitusinstrumentin hinnan keskiarvo kuluneelta vuodelta.

Ajallisella hajautuksella sijoittaja siis kykenee tietoisesti välttämään lyhyen aikavälin markkinanäkemyksen ottamista. Ajallisesti hajautettu ostostrategia voi sisältää esimerkiksi kiinteään euromäärään sidotun kuukausittaisen lisäsijoituksen valittuun kohderahastoon (tai yhtiöön). Kuvatunlaisen kuukausisäästämisen perusidea on helppo ymmärtää: Sijoittajan ei tarvitse ottaa kantaa ajoitukseen markkinatilanteen edullisuuden tai kalleuden puolesta, jos hän tekee lisäsijoituksia tasasummilla säännöllisin väliajoin. Lisäsijoitusten ansiosta sijoittaja päätyy ostamaan osan rahasto-osuuksistaan (tai osakkeistaan) halvalla ja osan kalliilla.

Kuukausisäästämisen lopputuloksena on, että sijoittaja saa hankinnoilleen keskimääräisen hankintahinnan, joka tarjoaa yleensä tuntuvaa arvonnousupotentiaalia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kokonaisuutta tarkastellen yksittäisen rahasto-osuuden hankintahinta ei osu kurssikehityksen huipulle – joskaan ei myöskään aivan pohjalle. Kuukausisäästämiseen liittyvänä johtopäätöksenä on mahdollista todeta, että pitkäjänteinen sijoittaja voi aloittaa rahastosäästämisen milloin tahansa, kunhan hän muistaa laatia itselleen säännöllisten lisäsijoitusten sijoitussuunnitelman suotuisan keskihankintahinnan varmistamiseksi.

Osakemarkkinoita lähes ympärivuorokautisesti jo toista vuosikymmentä seuraavana sijoittajana uskallan väittää, että järkevän kustannustason sijoitusrahastoissa on hyvinkin paljon järkeä pitkäjänteiselle säästäjälle, joka ei jaksa, halua tai osaa perehtyä yhtiökohtaisiin tunnuslukuihin ja niiden taustalla oleviin laskentakaavoihin. On kuitenkin tärkeää ymmärtää rahastosäästämiseen liittyvät riskit aina markkinapsykologian aiheuttamista tuntemuksista veroteknisten seikkojen muutoksiin sijoitusaikana.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että aloittaminen on huomattavasti ajoittamista tärkeämpää silloin, kun sijoittajalla herää ensi kiinnostus rahastosäästämistä kohtaan. Sama lähtökohta pätee toki muuhunkin sijoitustoimintaan. Rahasto tarjoaa sijoitusvarallisuudelle parhaimmillaan erittäin kustannus- ja verotehokkaan hajautuksen, jossa yhtiökohtaiset riskit eliminoituvat ja sijoittajalle jää kannettavaksi ainoastaan markkinariski. Sijoitusmarkkinoita harvakseltaan seuraavan säästäjän kannattaa harkita rahasto-osuuksien hankkimista säännöllisesti suoraan palkkatuloista tasasummilla kuukausiohjelman kautta, jolloin ajallinen hajautus syntyy kuin itsestään.

–

Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Kirjoittaja on julkaissut sijoituskirjan Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen http://www.nordnet.fi/sijoituskirja.

–

Nordnet on poistanut rahastoista merkintä- ja lunastuspalkkiot 13.5.2013 lähtien. Rahastoihin pääsee mukaan jo alk. 15 euron summilla. Tarjolla on yli 30 rahastoyhtiön rahastoja.
Lue lisää rahastosäästämisestä.

Koska olen viime aikoina seurannut Sampon kehityskaarta useaan kertaan, pyrin sisällyttämään tähän merkintään vain ne konferenssipuhelussa saadut uudet tiedot, jotka luovat mielestäni lisäarvoa aiemmin kerrottu huomioiden. Aiempia vaiheita Sampon osalta on mahdollista kerrata seuraavista lähteistä: Osallistuin Sampon yhtiökokoukseen viime kuussa, minkä yhteydessä kertasin Sampon liiketoimintayksiköiden tuloskuntoa. Käsittelin lisäksi Sampon toiseksi suurinta tulosyksikköä Nordeaa yksityiskohtaisesti pari kuukautta sitten järjestetyn pääomamarkkinapäivän jälkeen.

Sovelsin Pohjoismaiden suurinta pankkia myös esimerkkinä osingonmaksupotentiaalin kasvattajasta. Omasta kaupankäynnistäni konserniin liittyen olen kertonut esimerkiksi Nordea-ostojen ja Sampon osakkeiden viimevuotisen hankinnan yhteydessä.

Konsernijohtaja Stadigh on tottunut avaamaan analyytikkopuhelun todella lyhyellä, vain muutaman minuutin kestävällä puheenvuorollaan. Yleensä yhtiön tuloskunto on puhunut puolestaan, minkä vuoksi selityksille ei ole jäänyt sijaa. Myös tällä kertaa tilanne eteni normaalin kaavan mukaan. Stadigh totesi heti kättelyssä, että ”Sampo raportoi jälleen kerran hyvät ja vakaat numerot”. Yllätyksettömyys on ainakin minulle yksi yhtiöön kohdistuvan sijoituksen keskeisin peruste – tasainen ja tylsä on yleensä tuottavaa.

Osakekohtaisen tuloksen osalta Q1/2013 aikana saavutettu 0,57 EUR vastaa edellisvuoden tasoa. Stadighin mukaan Sampo-konsernin osakekohtaisen netto-omaisuuden arvo (NAV) nousi hieman yli 21 EUR tasolle, mikä on korkein lukema koko Sampon historian aikana. Tunnusluku on pitkäjänteiselle osakkeenomistajalle hyvin merkityksellinen, ja esimerkiksi Warren Buffett seuraa johtamansa sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayn kehityskaarta mielellään yhtiön nettovarallisuuden kasvutrendin, eikä osakekurssin trendin kautta.

Yritysjohdon mukaan Sampo käynnisti Q2/2013 alussa Ifin vahinkovakuutusten jakelun Nordean kautta. Vahinkovakuutukseen liittyen If myös täsmensi Q1/2013 tuloskatsauksessa yhdistetyn kulusuhteen loppuvuoden ohjeistustaan. Tarkennettu kannattavuusarvio annettiin Stadighin mukaan nyt poikkeuksellisen varhaisessa vaiheessa tilikautta. Sampo on ohjeistanut keskimäärin alle 95 prosentin kulusuhdetta, mutta nyt tunnusluvun asettuminen 89 – 92 prosentin haarukkaan on selvästi positiivinen asia Sampon osakkeenomistajille – esimerkiksi Ifin mahdollista myyntikuntoa ajatellen. Ifin menestyksen ohella myös koko Sampo-konsernin alkuvuoden toimintaa on mahdollista vakaaksi kaikilla sektoreilla.

Analyytikkopuhelussa erityisen mielenkiintoista oli keskustelu liittyen Sampon kassavaroihin. Konsernijohtaja Stadighin mukaan Mandatum Life generoi vuositasolla noin 50 mEUR voitonjakokelpoista kassavirtaa. Toistaiseksi on epävarmaa, nostaako Sampo-konserni tämän rahavirran emoyhtiöön vuosittain vai esimerkiksi 100 mEUR kertaerissä kahden vuoden välein. Vahinkovakuuttaja Ifistä Sampo on nostanut vuosittain keskimäärin noin 500 mEUR osinkovirran. Konsernin kolmas tulonlähde on Nordea, josta Sampo-konserni omistaa parhaillaan 21,4 prosenttia. Sampo kirjaa tuloslaskelmaansa Nordean tuloksesta 21,4 prosenttia vastaavan osuuden, mutta saa kassavirtana pankista vuosittain ”vain” 44 prosenttia kirjaamastaan tuloksesta Nordean osingonjakosuhteeseen viitaten.

Koska Sampon ja Nordean välinen yhteys kuulostaa kenties hieman monimutkaiselta, pyrin avaamaan asiaa vielä yksinkertaisemmaksi: Sampo laskee omaan tuloslaskelmaansa 21,4 prosentin osuuden Nordean rahamääräisestä tuloksesta, mutta saa kassaansa ”vain” 44 prosenttia tuloslaskelmassa raportoidusta euromäärästä. Tämä johtuu siitä, että Nordean osingonjakosuhde on 44 prosenttia. Sampo saa näin ollen Nordean tuloksesta kassaansa saman osakekohtaisen osingon kuin Nordean muutkin osakkeenomistajat, mikä perustuu ennen kaikkea osakeyhtiölain yhdenvertaisuusperiaatteeseen – yksi osakkeenomistaja ei voi nostaa yhtiön kassasta enempää rahaa osaketta kohden kuin muut.

Täysin saman periaatteen mukaan 56 prosenttia Nordean osakekohtaisesta tuloksesta jää niin Sampon kuin ”normaalinkin” Nordean osakkeenomistajan tapauksessa itse pankin taseeseen kasvattamaan vakavaraisuutta ja tulevien vuosien voittovaroja. Johtopäätöksenä on, että Sampo-konsernin osingonmaksukyky ei vastaa tuloslaskelmassa raportoitua osakekohtaista tulosta, koska yhtiön niin sanottu cash yield eli liiketoiminnan generoima vapaa kassavirta on selvästi pienempi kuin tuloslaskelman alin rivi. Tänäkin vuonna Sampo maksaa valtaosan vapaasta kassavirrastaan osinkoina, joten konsernin osakekohtaisen osingonjaon tuntuva kasvu mahdollistuu käytännössä Nordean osingonjakosuhteen noston kautta (tämä tosin on jo työn alla).

Konferenssipuhelussa oli lisäksi mielenkiintoista kuulla, että Eurooppa tulee Stadighin arvion mukaan seuraamaan tarkasti Japanin kehitystä. Konsernijohtaja arveli, että Euroopan keskuspankki tulee jatkossa auttamaan Etelä-Euroopan maita aiempaa voimallisemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kohonnutta todennäköisyyttä negatiiviselle korolle, minkä toivotaan lisäävän pankkien lainanantoa. Otaksuttuun skenaarioon viitaten Sampo-konserni tulee Stadighin mukaan nostamaan jonkin verran Ifin ja Mandatum Lifen osakepainoja lähikuukausina.

Useampi analyytikko kyseli yritysjohdolta myös osingonjaosta, sillä Sampo-konserni on maksanut vuodesta 2008 lähtien asteittain kasvavia osakekohtaisia osinkoja. Kari Stadighin mukaan Sampo-konserni pyrkii edelleen vuosi toisensa jälkeen kasvavaan osakekohtaiseen osinkovirtaan, mitä pidän henkilökohtaisesti sijoitustoiminnan keskeisimpänä ulottuvuutena. Tarkastelin pörssiyhtiön voitonjaon kasvun merkitystä kurssinousulle aiemmin tässä kuussa. Kertauksen vuoksi esitän seuraavaksi Sampo-konsernin voitonjaon viimeisten viiden vuoden ajalta:

2008 0,80 EUR
2009 1,00 EUR
2010 1,15 EUR
2011 1,20 EUR
2012 1,35 EUR
2013* 1,45 EUR
Muutos toteuma 2008 – 2012: +68,8%

* Inderesin ennuste

Huomionarvoista viime kuukausien kurssinousun jälkeen on se, että osakkeen efektiivinen tuotto on laskenut selvästi edellisvuosiin nähden. Toisin sanoen yhtiön arvostustaso on kohonnut kurssinousun myötä. Seuraavassa listaan Sampon viime vuosien efektiivisen osinkotuottoprosentin historian:

2008 5,9%
2009 5,9%
2010 5,7%
2011 6,3%
2012 5,5%
2013* 4,5%
Keskiarvo 2008 – 2012: 5,86%

* Inderesin ennuste

Riskitön korko on vuonna 2013 alhaalla, joten sijoitettava raha hakeutuu osakemarkkinoille ja erityisesti taloudellisesti vahvoihin yhtiöihin, jotka ovat tasaisen varmoja osingonmaksajia. Yllä esitetyt osinkotuotot peittoavat talletustuotot nykyisessä markkinatilanteessa mennen tullen. Osakkeiden ostoa harkitsevan sijoittajan näkökulmasta on kuitenkin vaarallista, että yksittäistä yhtiötä ja sen osaketta kohtaan kohdistuu ulkoisten markkinatekijöiden johdosta laajaa mielenkiintoa. Tämä on Sampon ja sen erinomaisen yritysjohdon syytä ainoastaan siltä osin, että heidän johtamansa liiketoiminta on osoittautunut kannattavaksi ja vakaaksi.

Kuten Sampon efektiivisen osinkotuoton historiasta on havaittavissa, on yhtiön arvostustaso kohonnut merkittävästi viime kuukausien aikana. Miltei 32 EUR osakekohtaiseen hintaan Sampon osakkeita ostava sijoittaja ei kuitenkaan putoa rotkoon: korkeampi osakkeiden ostohetken arvostustaso ei tee yhtiöstä yhtään sen huonompaa, mutta sijoittajan yksilöllisestä tuotto-odotuksesta vaatimattomamman suhteessa aiempien vuosien tarjoamiin ostohetkiin.

En ole henkilökohtaisesti luopumassa yhdestäkään Sampo-osakkeestani, koska yhtiö täyttää vaivattomasti pitkäjänteisen lähestymistapani asettaman kriteerin osakekohtaisen osingonjaon trendinomaiselle kasvulle. Tähän viitaten uskon nauttivani omaan hankintahintaani nähden asteittain kasvavasta osinkotuotosta myös tulevina vuosina. Näkökulmaa havainnollistaakseni viittaan noin puolentoista vuoden takaiseen blogimerkintääni, jossa kerroin ostaneeni Sampo keskihankintahintaan 18,65 EUR. Nämä ovat edelleen viimeisimpiä ostojani yhtiön suhteen. Sittemmin Sampon harjoittama osingonmaksu suhteutuu tähän hankintahintaan nähden prosentteina seuraavasti:

2008 4,3%
2009 5,4%
2010 6,2%
2011 6,4%
2012 7,2%
2013* 7,8%

* Inderesin ennusteella

Loppujen lopuksi yhtiötä seuraavat analyytikot keskittyivät kyselemään yritysjohdolta lähinnä yritysveromuutoksen vaikutuksia Sampo-konsernin raportoituun omaan pääomaan ja tulonmuodostukseen. Valitettavasti keskustelu ei johtanut mahdolliseen lisäosinkospekulaatioon, mihin olen itse tämän vuoden maaliskuussa viitannut.

Yritysjohto kertoi, että Sampon näkökulmasta Suomen yhteisöverokannan alentaminen vaikuttaa ensi vuoden alusta lähtien selkeimmin Mandatum Lifen tuloslaskelmaan ja taseen omaan pääomaan, kun kaikki taseen verotukseen liittyvät velat ja saamiset muutetaan 24,5 prosentin verokannasta vastaamaan jatkossa laskennallisesti 20 prosentin kantaa. Vaikutusta on myös vahinkovakuuttaja Ifin ja viime vuoden lopussa ostettuihin Trygin Suomen-toimintoihin. Kokonaisuutena yhteisöverokannan muutos on kuitenkin Sampo-konsernille varsin marginaalinen.

Muutoin kirkas horisontti sisältää kuitenkin Stadighin mukaan yhden haasteen loppuvuodelle 2013: Sampon suurin yksittäinen hidaste on tällä hetkellä matala korkotaso, joka asettaa haasteita sijoitustoiminnalle. Nykyisessä markkinatilanteessa on päivä toisensa jälkeen yhä vaikeampaa sijoittaa uudelleen varoja samoilla tuotto-odotuksilla kuin aiemmin.

Edellisvuosien sijoitustuottoihin olisi mahdollista päästä allokaation riskiprofiilia kasvattamalla. Tämä ei kuitenkaan sovellu Sampon yritysjohdolle, joka toimii kuten pitääkin: kärsivällisesti, pitkäjänteisesti ja kurinalaisesti. Mielestäni näin taitavaa ja omistajaystävällistä johtoa on mahdollista verrata Berkshire Hathawayn johtoon, jonka keulakuva Warren Buffett on lausunut sijoitustoimintansa ohjenuorasta seuraavaa:

“Charlie and I believe in operating with many redundant layers of liquidity, and we avoid any sort of obligation that could drain our cash in a material way. That reduces our returns in 99 years out of 100. But we will survive in the 100th while many others fail. And we will sleep well in all 100.”

Tämä pätee myös Sampoon ja sen osakkeenomistajiin täydellisesti.

–

Kirjoittaja omistaa kirjoitushetkellä Sampon osakkeita sekä muista tekstissä mainituista Nordean osakkeita. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Kuvamateriaalin lähde www.yle.fi. Kirjoittaja on julkaissut sijoituskirjan Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen.

 
Usein sijoittajat arvioivat mediayhtiöitä lukujen valossa. Monet ajattelevat, että ollaan asian ytimessä jos yritetään arvioida mediatalojen tulevaisuuden kassavirtoja olettamalla että sieltä vielä jotain rahaa sisään tulee. Periaatteessa rökälealennuksesta mediatalo voikin olla hyvä sijoitus: osingot maksavat takaisin sijoitetun pääoman ennen kuin yritys ajautuu konkurssiin tai hyvällä säkällä joku isompi ostaa sen pois. Tällä logiikalla itse Omahan oraakkelikin on ostellut lehtitaloja. Itse arvioisin suomalaista media-alaa hieman toiselta näkökantilta. Otankin tässä kirjoituksessa kvalitatiivisen näkökulman mediayhtiöiden tulevaisuuteen. Sanon jo nyt, että suhtautumiseni suomalaiseen journalismiin ja uutisointiin on avoimen negatiivinen siltä varalta että joku toimittaja alkaa lukea kirjoitusta odottaen ruusuista feedbackia uutisoinnin laadusta.

 
Tosiasiassa en ymmärrä miksi kukaan maksaa mediatalojen uutisoinnista mitään (pidemmälle vietynä: miksi maksaisin tuuban tuottajien osakkeistakaan mitään?) Useimmilta lehdiltä ja nettiuutisilta puuttuu täydellinen osaaminen. Media-ala on kuollut henkisesti ja kyvyiltään. Luin aiheesta erinomaisen blogin tovi sitten: Juhani Riskun Media kuolemankierteessä – media on avuton. Hänen mielestään vanhan median kuolema on “sikäli onnellista, että se on tähän mennessä lajittunut pompööseiksi mediataloiksi”.

 
Juhani Riskun mukaan syy vanhan median kuolemaan on “journalistien kevyt ja hatara suhde tietoon ja ymmärrykseen”. Ts. suomalaiselta medialta puuttuu osaaminen eli substanssi. Olen itsekin havainnut että varsinkin talousuutisoinnissa toimittajalta puuttuu usein kaikki osaaminen. Tai jos sitä on, huudellaan Jan Hurrin tyyliin maailmanloppua viikosta toiseen. Hän voisi vaikka siirtyä kauppaamaan oravannahkaa Hakaniemen torille jos ei euro maistu, vaikka muuten täytyy kiittää hänen kriittisiä avauksiaan. Pessimismi ei kuitenkaan johda mihinkään. Toimittajat ovat usein viestinnän/journalistiikan (entisiä tai nykyisiä) opiskelijoita. Viestintä vaan ei ole mikään yleissivistävä aine, vaan pelkkä sosiologian sivuryöppäys mikä on erotettu omaksi aineekseen jotta Espoon keskiluokkaiset perheenisät voivat lähettää tyttärensä opiskelemaan jotain seksikkään kuuloista “ammattia”. Nostin aiheen kerran eräälle YLE:n päällikölle keskustelussamme esille, ja hän vain levitteli käsiään ja tokaisi että näinhän se on.

 
Mutta YLE:llähän ei ole tulosvastuuta, joten no worries. Kaiken kukkuraksi sen rahoitus on turvattu hamaan tappiin asti, vaikka vanhusten, syrjäytyvien nuorten ja työttömien kustannuksella. Heillähän ei niin väliä, kunhan YLE voi tuottaa “laatujournalismia” kansalle.

 
Pahimpia esimerkkejä kotimaassa on Talentum OyJ:n omistama Arvopaperi. AP:n painettu versio tiivistää vanhan median kriisin. Viimeksi kun R-kioskilla selailin lehden (olen joskus onnettomuudekseni myös tilannut sitä), se oli taas täynnä kuvia ja varustettuna hintalapulla 12,90e! Kuka maksaa 12,90 euroa lehdestä, jonka useimmat artikkelit ovat a) 50% kuvia b) täysin irrelevanttia tuubaa c) muualta netistä lainattuja itsestään selvyyksiä. Kuluttaja joutuu maksamaan kalliinoloisesta printtipaperista ja hienoista kuvista valtavaa ylihintaa ja saa vastineeksi tonttu-Tusanderin vääntämiä artikkeleita, kun netistä löytyy ilmaiseksi paljon parempaa talousjournalismia. AP:n nettiversiota en viitsi tässä edes mainita. Pahimmillaan kahden lauseen uutiset ovat karseaa laiskuutta niin päätoimittajalta kuin koko puljun toimistusjohtajalta joiden (ilmeisesti) laatua tulisi vaalia. En koskisi Talentumiin edes pitkällä tikulla. Ja sitten levitellään käsiä ja valitetaan että levikki pienenee!!!

 
Risku näkee, että journalismi on pakkomuutoksen edessä. Hänen mukaansa vain ne jotka johtavat muutosta, selviävät. Hän näkee mm. seuraavia trendejä alalla:

 
-journalismi ei pääty, mutta sitä tekevät pääosin muut kuin nykyiset ns. ammattitoimittajat
-journalistien ammattikunta nykyisellään, häviää, ja tilalle tulee kirjoittavien substanssiosaajien armeija. Vaihdamme siis mm. Suomessa 16000 old-school -toimittajaa 1,6 miljoonaan sisällöntuottajaan (100-kertainen ilo)
-toimittajien yleisin liikkeellepaneva voima, ainekirjoitusvimma, ei enää riitä. Nuoren lukiolaisen romanttinen ajatus olla oman elämänsä Tintti, ei riitä kirjoittamaan maailmanpolitiikasta, median tulevaisuudesta tai teknologian mahdollisuuksista kuin arkiajattelijan lauseita. Kirjoittajat tulevat olemaan muita kuin journalistisen koulutuksen saaneita henkilöitä

 
Käytännössä kuluttajat valitsevat, mitä lukevat ja keneltä, “journalismin kenttä ei pirstaloidu, vaan yhtenäistyy Internetiin, substanssitaidottomat toimittajat jäävät vaille palkkaa, toimittajia irtisanotaan ja heistä tulee ilmasia sisällöntuottajia, mediatalot nöyrtyvät pienemmiksi ja konservatisoituvat makkaramainosten maksaessa palkan.”

Median kenttää todellakin vaikeuttaa vielä sekin, että esim. käytönnössä kaikki sisällön tuottajat kilpailevat samassa poolissa. Mukana on siis myös Google, Amazon, Apple ym. Joko pitää ollu suuri kansainvälinen sisälläntuottaja ja laaja horisontaalinen bisnesmalli kuten vaikkapa NewsCorpilla, tai sitten alentua makkaralehdeksi paikallistasolle. Suomen tasolla paikallislehdet pörräävät varmasti vielä pitkään taantuvilla maaseuduilla. Onko niistä koskaan hyviksi sijoituksiksi onkin jo toinen kysymys.

 
Itselleni on sijoittaessani tärkeää, että voin itse käyttää omistamani yrityksen tuotteita tai voin ainakin sanoa että ne ovat hyviä ja että niitä kannattaa ostaa. Jos omistaisin suomalaisia media-alan osakkeita, häpeäisin 9/10 tapauksessa silmät päästäni omistamieni yritysten tuotoksista.

 
En omista tekstissä mainuttuja osakkeita.