Siirry pääsisältöön

Loppuvuoden tulosvaroittajat?

Helsingin pörssissä tuloskausi ei ole ollut yhtä riemujuhlaa. Tuloskauden alla ja sen aikana tulevaisuuden näkymiään ovat heikentäneet muun muassa Apetit, Componenta, Cramo, Kesla, Marimekko, Oriola-KD, Stockmann ja YIT. Lähdin etsimään yleistrendistä mahdollisesti poikkeavia positiivisen tulosvaroituksen antajia loppuvuonna 2014. Poimin tähän merkintään kolme potentiaalista kandidaattia.

1) Tikkurila – negatiivinen liikevaihtovaroitus, positiivinen liikevoittovaroitus

Tikkurila arvioi tilikauden 2014 liikevaihdon ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä säilyvän vuoden 2013 tasolla.”

Tikkurilan vertailukelpoinen liikevaihto 1–6/2014 jäi 3,6 prosenttia vuodentakaisesta. Absoluuttisina lukuina tarkasteltuna liikevaihto putosi 346,7 miljoonasta eurosta 334,4 miljoonaan euroon ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Ottaen huomioon Tikkurilan Venäjä-sidonnaisuuden, tekee ruplan jatkuva vajoaminen todennäköisesti hallaa tuloslaskelman euromääräisille liikevaihtoluvuille loppuvuoden aikana. Ennakoin, että Tikkurila joutuu laskemaan liikevaihtonsa ohjeistusta arviolta muotoon ”euromääräinen liikevaihto laskee hieman vuodesta 2013”.

Erinomaisen liikkeenjohdon ja tehostamistoimien ansiosta Tikkurilan liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 1–6/2014 kohentui 4,0 prosenttia vuodentakaisesta. Absoluuttisina lukuina tarkasteltuna vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi 43,5 miljoonasta eurosta 45,3 miljoonaan euroon tilikauden 2014 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Mallikelpoisen kustannustehokkuuden kohentamistrendin johdosta on mahdollista, että Tikkurila joutuu nostamaan koko vuoden liikevoittoarviotaan ilman kertaluonteisia eriä. Koska kyse on kuitenkin verrattain pienistä marginaaleista ja tilanne itämarkkinoilla on arvaamaton, nähtäneen mahdollinen positiivinen varoitus liikevoiton osalta vasta vuodenvaihteen jälkeen, kun viimeisen neljänneksen luvut ovat täsmentymässä.

Tikkurilan kohdalla mahdollinen positiivinen tulosvaroitus olisi yksinomaan toimivan johdon ansiota, koska markkinatilanne vetää bisnestä lyhyellä tähtäimellä maan vetovoiman tavoin alaspäin.

Sen sijaan liikevaihdon osalta varoitusta on perusteltua odottaa jo torstaina 6. marraskuuta, kun yhtiö julkaisee tammi-syyskuun osavuosikatsauksensa.

2) Aktia – positiivinen liikevoittovaroitus

”Matalana jatkuvasta korkotasosta huolimatta konsernin vuoden 2014 liikevoiton odotetaan yltävän suunnilleen vuoden 2013 tasolle.”

Aktian vertailukelpoinen liikevoitto 1–6/2014 kasvoi 11,0 prosenttia vuodentakaisesta. Absoluuttisina lukuina tarkasteltuna liikevoitto nousi 34,6 miljoonasta eurosta 38,4 miljoonaan euroon tilikauden 2014 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Huomionarvoista liikevoiton trendin osalta on, että yksistään huhti-kesäkuun 2014 aikana kasvua muodostui 46 prosenttia. Aktian tuloslaskelmassa korkokate ja arvonalentumistappiot kehittyivät vuoden alkupuoliskolla negatiivisesti, mutta palkkiotuotot, liiketoiminnan muut tuotot ja kustannustaso sen sijaan erinomaisesti.

Kun tulostrendi on ollut vahvistumaan päin ja alkuvuoden kasvuprosentit ovat liikevoittorivillä ovat kaksinumeroiset, ei mielestäni sanamuoto ”liikevoitto yltää suunnilleen vuoden 2013 tasolle” ole enää kuvaava – sikäli, kun ensi viikon tiistaina julkaistava Q3-raportti jatkaa vahvalla kehitysuralla.

Positiivinen tulosvaroitus on mahdollinen jo tiistaina 4. marraskuuta, kun yhtiö julkaisee tammi-syyskuun osavuosikatsauksensa. Kun Tikkurilan kohdalla marginaalit ennustemuutokselle ovat pienehköt, voi Aktia käyttää optimistisessa skenaariossa jopa sanamuotoa ”liikevoitto kasvaa selvästi vuodesta 2013”.

3) Orion – positiivinen liikevaihtovaroitus, positiivinen liikevoittovaroitus

Orion arvioi, että vuoden 2014 liikevaihto ja liikevoitto ovat vuoden 2013 tasolla.”

Vaikka en ole erityisen innostunut Orionin nykyhetken arvostuskertoimista, on todettava, että yhtiön antamat tulevaisuuden ennusteet ovat sentään konservatiivisia suhteessa toteumaan.

Orionin vertailukelpoinen liikevaihto 1–9/2014 kasvoi 3,5 prosenttia vuodentakaisesta. Absoluuttisina lukuina tarkasteltuna liikevaihto nousi 734,3 miljoonasta eurosta 760,3 miljoonaan euroon kuluvan vuoden ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana.

Koska tilikautta on enää vain kolme kuukautta jäljellä, tulisi liikevaihdon kehityskaaren olla tukevasti miinusmerkkinen viimeisellä neljänneksellä, jotta muutos lähestyisi nollaa koko tilikaudelta. On kuitenkin huomattava, että heinä-syyskuussa liikevaihdon kasvu hiipui 0,6 prosenttiin, joten on mahdollista, että koko tilikauden liikevaihdon kasvuprosentti jää haarukkaan 2–3 prosenttia, mikä kenties mahdollistaisi nykyohjeistuksen säilyttämisen.

Orionin liikevoitto 1–9/2014 kohentui 7,6 prosenttia vuodentakaisesta. Absoluuttisina lukuina tarkasteltuna liikevoitto kasvoi edellisvuoden 201,8 miljoonasta eurosta 217,2 miljoonaan euroon tilikauden ensimmäisten yhdeksän kuukauden ajanjaksolla.

Jotta koko tilikauden liikevoiton kasvuprosentti jäisi nollaan, pitäisi Orionin viimeisen neljänneksen liikevoiton romahtaa 23,4 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Tämä ei tunnu uskottavalta vakaassa lääkebisneksessä, vaikka onkin mainittava, että heinä-syyskuussa yhtiön liikevoitto kääntyi 4,3 prosentin laskuun.

Muistutettakoon kaikkiaan, että mahdollinen positiivinen tulosvaroitus ei ole automaattisesti oikotie onneen pörssikurssin lyhyen aikavälin liikehdintänä. Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa kyse on ennen kaikkea siitä, että tulevaisuutta koskevat ohjeistukset on annettu konservatiivisesti aiemmin tänä vuonna – ei niinkään siitä, että liiketoiminta olisi lähtemässä äkkiseltään uuteen lentoon.

SIJOITUSKIRJAT NYT ALENNETUIN HINNOIN!

Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen 14,90 euroa (norm. 19,90 euroa).

Hajauta tai hajoa 19,90 euroa (norm. 25,00 euroa).

Molemmat kirjat pakettihintaan 29,90 euroa (norm. 39,90 euroa).

Siirry tilauslomakkeelle

Jos haluat signeerauksen tai omistuskirjoituksen, mainitsethan siitä tilauslomakkeen viestikentässä. Kirjat postitetaan kampanja-aikana kahden arkipäivän sisällä tilauksesta. Pakettitilauksessa kirjat voidaan pyydettäessä postittaa myös eri toimitusosoitteisiin (lasku voi mennä tarvittaessa kolmanteen).

Tarjoushinnat koskevat automaattisesti kaikkia uusia tilauksia loppuvuoden 2014 ajan.

Kirjoittaja omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä Tikkurilan osakkeita kirjoitushetkellä. Aktian osakkeita löytyy kirjoitushetkellä Sharevillen mallisalkustani. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: kenteegardin / Foter / CC BY-SA

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki