28.09.2011, klo 14:31 | Kim/Tom Lindström
Emme ymmärrä enää miten pörssissä ajatellaan tai ajatellaanko siellä ylipäänsä. Oikeastaan emme ole ehkä koskaan ymmärtäneet kurssireaktioita. Miksi pörssi romahti viime torstaina ja perjantaina ja nousi rajusti eilen? Torstaina kurssit laskivat peräti viisi prosenttia ja perjantaina kolme prosenttia. Maanantaina oli plusmerkkinen päivä ja kurssit nousivat prosentin, kunnes ne eilen nousivat kokonaiset viisi prosenttia, mikä on suurin kurssinousu yhden päivän aikana huhtikuun 2009 jälkeen. Aivan uskomatonta!
Selitykset viime torstain romahdukselle olivat kaikkea muuta kuin loogisia. Yksi selitys oli kuulemma, että sijoittajat olivat huolestuneita maailmantalouden kehityksestä ja tilanne paheni Federal Reserven (FED) ilmaistua huolensa synkistä taloudellisista näkymistä. Kenellekään ei pitäisi olla uutta, että taloudessa on epävarmuustekijöitä. FED on varoittanut talouskasvun hidastumisesta jo kuukausia, mutta liikaa sijoittajille oli ilmeisesti, kun FED ilmoitti, että talousnäkymissä on olemassa merkittäviä riskejä.
Toinen selitys romahdukselle oli FEDin ”operaatio twist”, jolla keskuspankki yrittää stimuloida taloutta alentamalla pitkiä korkoja, koska operaatio täyttää ainoastaan markkinoiden minimivaatimukset. Emme usko, että toimenpiteellä on mitään suurempia vaikutuksia taloudelle, mutta on myönteistä, että FED on valmis ryhtymään toimiin. Olemme varmoja, että osakkeet olisivat romahtaneet joka tapauksessa, vaikka toimet olisivat olleet kovempia. Tällöin ehkä olisi selitetty, että talousnäkymät ovat heikommat kuin mitä on odotettu, koska FED joutuu turvautumaan niin radikaaleihin toimenpiteisiin. Ehkä sijoittajat odottivat ihmeitä FEDiltä?
Myös yksittäiset osakkeet reagoivat ihmeellisesti uuteen informaation. Uponor antoi eilen tulosvaroituksen. Tulos jää odotettua heikommaksi. Miten osake reagoi uutiseen? Kurssi laski 0,9 prosenttia. Tämä ehkä tuntuu loogiselta, mutta miksi Outotecin osakekurssin piti laskea 1,7 prosenttia, kun yhtiö antoi positiivisen tulosvaroituksen viikko sitten? Onhan nykyisessä markkinatilanteessa aivan upeata, että yhtiö pystyy ylittämään aiemmat ennusteensa. Samoin monen yhtiön osake romahti kesällä kymmenisen prosenttia, kun julkistettiin odotuksia parempi puolivuotiskatsaus.
Eilen meillä oli ilahduttavasti paras pörssipäivä 2,5 vuoteen. Kurssit nousivat keskimäärin viisi prosenttia, mutta miksi? Miksi osakkeiden piti romahtaa viime viikon lopulla ja nousta eilen? TV-uutisissa nousua selitettiin sillä, että sijoittajat luottavat nyt paljon enemmän poliitikkojen kykyihin ratkaista talouden ongelmat kuin aiemmin. Tämä selitys kuulostaa kovin kaukaa haetulta tai sitten sijoittajat ovat lauma idiootteja. Ehkä sijoittajat vain päättivät juhlia STX:än Turun telakan tänään saamaa suurta laivatilausta? Kai se on aivan yhtä uskottava selitys kuin tuo edellinen…
Omistamme Outotecin ja Uponorin osakkeita.
Tom Lindström
Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:
Sampo28 Syyskuu, 2011
Syypäitä ovat erittäin suurilla rahoilla pelaavat spekuloijat, jotka tekevät suuria voittoja suurilla kurssiliikkeillä. Mikäli osakkeen hinta on X ja taho Y ostaa osaketta useilla miljoonilla euroilla, hinta paukkuu jopa 5% ostajan X hyväksi, kun hän laittaa tilauksen sisään 5% halvemmalla kuin sen hetkinen kurssi on. Sama toimii myös myytäessä. Oleellista tässä on suuret voluumit yksittäisissä kaupoissa. Muut spekuloijat yhtyvät tähän leikkiin ja kollektiivisesti he kykenevät vedättämään kursseja huomattavasti, ikäänkuin pidemmälle siihen suuntaan mihin kurssi joka tapauksessa olisi menossa. Osakkeet marssivat lähes kaikki yhtä aikaa samaan suuntaan – indeksin suuntaan. Jos katsomme maailman indeksejä parin päivän aikavälillä ne ovat lähes identtisiä liikkeissään. Ei ole siis vaikeaa spekuloida samaan suuntaan kuin muutkin. Tämä voimistaa efektiä.
Kyseessä ei siis ole laisinkaan pitkän ajan arvosijoittajat, jotka vaihtaisivat näkemystään parin päivän välein. Arvosijoittajien näkemys näkyy pidemmällä aikavälillä. Lopulta kurssit kuitenkin heijastavat osakkeiden todellisia arvoja, vaikka päivänsisäinen heilunta olisi suurta. Liukuvat keskiarvot esim. 200 päivää on suureksi avuksi arvioitaessa osakkeen todellista arvoa ja auttavat myös päivätreideriä. Uutiset maailmalta toimivat lähinnä triggereinä spekuloijille. Merkittävä uutinen kantaa seuraavaan päivään ja sen aikaa voi ottaa markkinoilla uutisen suomaa näkemystä lyhytaikaisessa kaupankäynnissä. Siinäpä selitystä.
Lehdistä voi lukea päivittäin tai jopa useita kertoja päivässä, että äskeinen liike johtui siitä että sijoittajat realisoivat voittojaan tai huoli Kreikan tilanteesta on eskaloitunut tai jotain muuta vastaavaa. Nuo pläjäykset rävähtävät ulos jopa vain tunnin kahden sisällä markkinan liikkeestä, mikä jo sinällään todistaa että selitykset ovat puutaheinää.
Paras markkinan liikkeiden selitys on yhä Grahamin Mr Market – maanis depressiivinen veijari joka arpoo hintoja päivän mielialan mukaan. Sijoittajalle oleellista on ymmärtää sijoituskohteen arvo, eikä tuhlata aikaa markkinan heilahtelun pähkäilyyn. Arvon perusteella on helppo päättää haluaako myydä tai ostaa Mr Marketin tarjoamaan päivän hintaan.
Kommentoimalla hyväksyt Nordnetin toimintaperiaatteet Nordnet Blogiin osallistumiselle.
Ei vielä kommentteja.
0 Kommenttia