26.01.2012, klo 13:27 | Petre Pomell
Tähän aikaan vuodesta puhelimet soivat kuumia suuressa maailmassa, ehkä Suomessakin. Brokerit soittavat isoille asiakkailleen, ja kertovat mihin suuntaan maailman on menossa vuonna 2012. Tämän vuoden voittajat tuntuvat olevan selvillä jo etukäteen. Sijoittajan muisti on lyhyt. Jos samaiset brokerit oikeasti asioista tietäisivät, he olisivat vuosi sitten varoitelleet asiakkaitaan vakavasta taantumasta.
Ennustaminen johtaa usein periaatteellisiin ongelmiin. Pitäisi tietää, koska on oikea aika olla osakemarkkinoilla. Tämäkään ei riitä vaan tulisi tietää oikeat toimialat ja niistäkin kannattaisi valita parhaimmat ratsut päältä, joilla voittoon voisi laukata. Osakemarkkinoilla se johtaa osakepoimintaan ja markkinoiden ajoittamiseen, jotka useiden tutkimusten mukaan eivät ole voittajan strategioita. Mainostetuimpia kylläkin.
Osakepoiminta ja ajoittaminen ovat olla toimia ratkaisuja joillekin, mutta kukapa haluaa olla niiden häviäjien joukossa, joita markkinoille väistämättä muodostuu. Jos joku voittaa markkinat onnistuneella poiminnalla ja ajoittamisella, täytyy vastapuolten hävitä saman verran. Valistunut sijoittaja saattaakin pohtia, mistä löydämme jatkuvasti lisää hölmöjä, jotka häviävät markkinoille. Ongelmaa alleviivaa se, että kaupankäynnin volyymista 90 prosenttia on ammattilaisten käsissä. He siis tekevät kauppaa työkseen ja mallintavat tiedonmuruset kohtuullisen oikeiksi markkinahinnoiksi. Ammattilaisiksi valikoituu kykenevimmät kaverit, jotka hahmottavat isoja kokonaisuuksia kohtuullisen vauhdikkaasti.
Jatkuva markkinoiden päihittäminen vaatisikin, että jostain löytyisi jatkuvasti informaatiota, jota muilla ei vielä ole käytössä. Hmmmm, näetkö vaikeuksien kasaantuvan tämän päättelyketjun avulla aktiivisen sijoittajan ylle?
Helpompaa ja taatusti kustannustehokkaampaa olisi ostaa laajoja markkinaindeksejä, jotka antavat kaikkien markkinatoimijoiden, tietäjien ja arvaajien, keskiarvotuoton.
Vaikka markkinat ovatkin hieman nousseet, joutuu osakepoimija ja markkina-ajoittaja kysymään aina itseltään johtuuko tunnelin päässä näkyvä valo auringosta, vai onko kyseessä lähestyvän pikajunan etuvalot.
Petre Pomell, www.valistunutsijoittaja.com
Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:
Keskiarvotuotto miinus kulut!
Kommentoimalla hyväksyt Nordnetin toimintaperiaatteet Nordnet Blogiin osallistumiselle.
Ei vielä kommentteja.
0 Kommenttia