Siirry pääsisältöön

Nokian Renkailla riittää haastetta säilyttää ohjeistuksensa

Helsingin pörssin Venäjä-sidonnaisella laatuyhtiöllä, Nokian Renkailla, tulee olemaan vielä tekemistä säilyttää Q3-tulosjulkistuksessa antamansa liikevoitto-ohjeistus tilikaudelle 2014. Tämä ei johdu yhtiökohtaisen, arkisen kilpailukyvyn rapautumisesta, vaan ennen kaikkea Venäjän ruplan romahtamisesta loppusyksyn aikana. Tarkastelen tässä merkinnässä lyhyesti Nokian Renkaiden lyhyen aikavälin ohjeistusta ja viimeaikaista markkinakehitystä valuuttojen osalta.

Nokian Renkaat julkaisi tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsauksensa 31. lokakuuta. Tällöin yhtiö kertoi tulevaisuuden näkymänsä, toisin sanoen taloudellisen ohjeistuksensa, seuraavasti:

”Yhtiön liikevaihdon ja liikevoiton arvioidaan vuonna 2014 laskevan vuoteen 2013 verrattuna. Liikevoiton arvioidaan olevan 300–320 MEUR.”

Lasken seuraavassa yksinkertaistetun arvion näkymien realistisuudesta nykyhetken valuuttakursseilla.

Täyden tilikauden 2013 aikana Nokian Renkaiden liikevoitto oli 385,5 miljoonaa euroa. Nyt annettu täyden tilikauden 2014 haarukka merkitsisi edellisvuoteen nähden 17,0–22,8 prosentin pudotusta liikevoittoon.

Tammi-syyskuussa 2014 Nokian Renkaiden liikevoitto laski 20,9 prosenttia, joten liikevoittoarvio oli täysin realistinen vielä lokakuun lopussa, kun yhtiö Q3-osavuosikatsauksensa julkisti. Se saattaa olla edelleen realistinen, mutta vaikeusastetta on tullut rutkasti lisää muutaman viikon aikana.

Nokian Renkaat on saanut kasaan tammi-syyskuussa 2014 liikevoittoa 231,2 miljoonaa euroa. Toisin sanoen ohjeistuksen alarajalle yltäminen edellyttää vähintään 68,8 miljoonan euron liikevoittoa kuluvalla vuosineljänneksellä.

Viime vuonna Nokian Renkaat teki liikevoittoa Q4:llä 101,6 miljoonaa euroa, kun laskelmasta eliminoidaan kertaluonteiset, suurehkot luottotappiot. Tämä merkitsee sitä, että Nokian Renkaiden liikevoitto saa laskea kuluvan neljänneksen aikana korkeintaan 32,8 miljoonaa euroa, eli 32,2 prosenttia edellisvuodesta, jotta ohjeistus pysyy.

Tänään tilanne on valuuttamarkkinoilla kauniisti sanoen haasteellinen. Venäjän rupla on vajonnut Nokian Renkaiden Q3-tulosjulkistuksen ajankohdan, toisin sanoen lokakuun viimeisen viikon, jälkeen 20,9 prosenttia suhteessa euroon. Korostamisen arvoista kuitenkin on, että rupla on tällä hetkellä jopa 43,2 prosenttia heikompi kuin viimevuotisella vertailukaudella (Q4/2013).

Alkuvuonna 2014 Nokian Renkaiden liikevaihto leikkaantui valuuttakurssien johdosta keskimäärin 20 miljoonaa euroa kvartaalia kohden, mutta nyt vauhti kiihtynee ruplan alamäen kulman jyrkennyttyä. Vertailukaudella (Q4/2013) Nokian Renkaiden Venäjä-segmentin myynti oli euromääräisesti noin 109 miljoonaa euroa.

Kuluvan vuoden loka-joulukuussa segmentin myynti pudonnee yksistään nykyisin valuuttakurssein 25–30 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Mahdollista on, että joulukuun kehitys vie luvut tätäkin synkemmäksi.

Yhdistäen kuluvan tilikauden ensimmäiset yhdeksän kuukautta ja viime vuoden viimeisen neljänneksen, muodostuu Nokian Renkaiden liukuvaksi 12 kuukauden liikevoitoksi tällä hetkellä 332,8 miljoonaa euroa.

Edellä laskettu vertailukauteen nähden jopa 30 miljoonan euron mahdollinen ruplatappio nykyvaluuttakurssein veisi Nokian Renkaiden ohjeistuksen kipurajalle, joskin on huomattava, että valuuttamenetystä koskeva laskelma on tehty myyntiriviltä, ei liikevoitosta, jota yhtiö ei Venäjä-segmentin osaltaan erikseen julkista.

Toisaalta pessimistiseltä laidalta on lisättävä, että todennäköisesti yhtiön myyntivolyymit ja myös ruplamääräinen keskihinta ovat nyt paineessa vuodentakaiseen nähden, mikä oletusarvoisesti kasvattaa euromääräisiä liikevoittomenetyksiä.

Kaikkiaan on korostettava, että laskelma on hyvin karkea, mutta lyhyellä tähtäimellä suuntaa antava. Lisäksi on muistettava, että Nokian Renkaat saa ruplan vajoamisesta myös hieman kustannushyötyjä valmistustoiminnassaan Pietarissa, ja etua Venäjältä muualle viemiinsä renkaisiin. Pietarin-tehtaan tuotannosta 55 prosenttia päätyy rajojen yli. Siten nykyisin valuuttakurssein perusskenaario lienee se, että yhtiö osuu antamansa liikevoitto-ohjeistuksen alalaitaan. Riski pettymyksestä on kuitenkin selvästi koholla.

Mainittakoon loppuun, että analyytikoiden konsensusennuste Nokian Renkaiden kuluvan tilikauden liikevoitoksi on edelleen jopa 324,2 miljoonaa euroa, noin 1,3 prosenttia yli yhtiön itsensä antaman liikevoittohaarukan ylärajan. Ohjeeni on, että nyt hereille, kun vielä ehditte. Nykykonsensukseen en osaa sanoa muuta kuin ”never gonna happen”.

Pitkän aikavälin omistajana aion edelleen jatkaa osto-ohjelmaani yhtiössä, koska nykyvaikeudet ovat pitkälti markkinatilanteesta johtuvia eli ulkoisia, yhtiön omaan kilpailukykyyn (brändi, markkinaosuus, katetaso, tase, tuotannon tehokkuus, jakelukanavan laajuus, testivoitot ym.) vain vähäisesti vaikuttavia asioita. Toki Venäjän-bisneksen euromääräiset kasvunäkymät ovat nyt ainakin hetkeksi laimentuneet.

SIJOITUSKIRJAT NYT ALENNETUIN HINNOIN!

Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen 14,90 euroa (norm. 19,90 euroa).

Hajauta tai hajoa 19,90 euroa (norm. 25,00 euroa).

Molemmat kirjat pakettihintaan 29,90 euroa (norm. 39,90 euroa).

Siirry tilauslomakkeelle

Jos haluat signeerauksen tai omistuskirjoituksen, mainitsethan siitä tilauslomakkeen viestikentässä. Kirjat postitetaan kampanja-aikana kahden arkipäivän sisällä tilauksesta. Pakettitilauksessa kirjat voidaan pyydettäessä postittaa myös eri toimitusosoitteisiin (lasku voi mennä tarvittaessa kolmanteen).

Tarjoushinnat koskevat automaattisesti kaikkia uusia tilauksia loppuvuoden 2014 ajan.

Kirjoittaja omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä Nokian Renkaiden osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: Pavel P. / Foter / CC BY

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
5 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
08.12.2014 22:43

Oks*harju on ihan täys pelle, joka yrittää pitää illuusiota pystyssä…on lähes naurettavaa lukea näitä sijoitussuosituksia…voin kertoa että mahattanilla ollaan saatu hyvät naurut naistä blokeista, jota tämä bullero meklari jaksaa pitää päivästä toiseen pitää yllä…

Nimetön
Nimetön
08.12.2014 22:36

Lopeta jo lapsimeklari tämän osakkeen hehkuttaminen, sillä olet ollut todella pitkään väärässä……ethän halua lisää tappiota…..

Nimetön
Nimetön
03.12.2014 14:38

Toisaalta jos voittavat verottajan oikeudessa, niin merkittäisiinkö saadut rahat Q4-tulokseen?

Nimetön
Nimetön
02.12.2014 15:39

Oma arvio on, että vielä ei ole oikea aika lähteä ostoksille tämän lapun kanssa. Venäjän epävarmuus pitää huolen siitä, että sinne 20 euron hujakoille tai jopa alle mennään keväällä. Ehkä osingon jälkeen on paras mahdollisyys hypätä kyytiin odottamaan tulevien vuosien voittoja.

Nimetön
Nimetön
02.12.2014 10:13

Siperia opettaa . Oli todella hullua lähteä ostamaan jo silloin kun tilanne vasta alkoi pahenemaan. Viimeistään kesän tulosjulkistuksen jälkeen käsitti ettei tähän pidä nyt sekaantua. Pitkällä tähtäimellä saa vain pidemmässä laskussa olla mukana. Tappiot kannattaa leikata heti ja siirtyä tuottaviin kohteisiin.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki