Siirry pääsisältöön

Suhteellisuudentajua yritysjohdon palkkiouutisointiin

Tänään julkaistiin viime vuoden verotiedot. Tämä sai ymmärrettävästi aikaan sen, että pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien verotettavat ansiotulot nostettiin otsikoihin. Tarkastelen tässä merkinnässä aihetta lyhyesti omistajan näkökulmasta.

Yksityisessä pörssiyhtiössä omistajat maksavat yritysjohdon palkkion. Toimitusjohtajan valitsemisesta, kokonaispalkitsemisesta ja erottamisesta vastaa yhtiön hallitus, jonka osakkeenomistajat ovat nimittäneet yhtiökokouksessa. Jos omistajat haluavat toimialan parhaimmistoon kuuluvan johtajan, he kilpailevat kansainvälisillä markkinoilla palkkavertailussa. Suomi ei voi menestystä tavoitellessaan poiketa tästä.

Koska toimitusjohtajalle maksettava korvaus on pois yhtiön tuloslaskelman alimmalta viivalta ja siten yhtiön omistajille osingonmaksukelpoisista varoista, on luonnollista olettaa, että yhtiön toimitusjohtajan palkkaamisen tulisi olla sidonnaista yhtiön tuloskehitykseen. Hyvän johtajan palkitseminen tietysti kasvattaa tuloslaskelman alinta riviä ja voitonjakokelpoisia varoja omistajien intressin mukaisesti.

Mitä enemmän pörssiyhtiö ansaitsee, sitä paremmin sen johtoa tulisi palkita. Yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa tulisi huomioida absoluuttisten tuloslukujen ohella suhteellinen performanssi eli yritysjohdon saavutus suhteessa sijoittajien oman pääoman tuottovaatimukseen. Yritystoimintaan sidotuille varoillehan on verrattain yksinkertaista saada jokin tuotto vuosittain, mutta vasta ”normalisoidun” pääoman tuoton ylittävä osa tuotosta muodostaa erityistä taloudellista lisäarvoa omistajille. Ei kuitenkaan mennä siihen tässä tarkastelussa.

Lähes verkkolehdestä riippumatta törmään jatkuvasti Sammon Kari Stadighin kuvaan verouutisoinnissa. Hän ansaitsi viime vuonna 3,7 miljoonaa euroa ansiotuloja. Se kuulostaa äkkiseltään kovalta summalta. Tarkastellaan kuitenkin seuraavaksi hieman, mistä liiketaloudellisista ansioista tämä potti on maksettu.

Kari Stadighin johtama Sampo-konserni ansaitsi viime vuonna 1.666 miljoonaa euroa voittoa ennen veroja. Tähän suhteutettuna Stadighin ansiotulot vastaavat 0,22 prosenttia. Sammon tilikauden 2013 verojen jälkeinen voitto oli 1.452 miljoonaa euroa, mihin suhteutettuna johdon palkkaus on yhä ainoastaan 0,25 prosenttia.

Sampo maksoi viime vuodelta osakkeenomistajilleen osinkoja yhteensä 924 miljoonaa euroa. Siihen suhteutettuna Stadighin ansiotulot vastaavat 0,40 prosenttia. Tämä on palvelusten laatuun nähden suorastaan edullinen hinta Sammon omistajille, kuten minulle ja perillisilleni. Joka epäilee yritysjohdon merkitystä tuloskehityksessä nykyhetken eurooppalaisella finanssisektorilla, vilkaiskoon viimeisten viiden vuoden ajalta toimialan yleiskuvaa.

Suomen valtio on Sammon suurin yksittäinen osakkeenomistaja sijoitusyhtiö Solidiumin kautta 11,9 prosentin omistusosuudellaan. Viime tilikaudella Sampo ja TeliaSonera kerryttivät jopa 73,1 prosenttia valtion sijoitusyhtiön pörssiosingoista.

Solidium tilitti viime tilikaudelta Suomen valtiolle 900 miljoonan euron osingon. Siihen suhteutettuna Stadighin palkkaus edustaa 0,41 prosenttia.

Valtion sijoitusyhtiö Solidium sai viime vuonna pörssiomistuksistaan osinkoja yhteensä 350 miljoonaa euroa. Valtiolle työskentelevien, lähinnä kulupuolella ansioituneiden sijoitusammattilaisten palkkakulut olivat viime tilikaudella yli 5,3 miljoonaa euroa.

Sammon omistajien varallisuuden ykköshoitajan palkkaus kalpenee julkisen sektorin varainhoitajan suhteellisessa kustannustasossa. Solidiumin johtaminen maksoi viime vuonna yli 1,5 prosenttia yhtiön kestävästä ansaintavirrasta eli osinkovirrasta. Stadighin palkkiosumma jäi 0,4 prosenttiin Sammon maksamasta osinkovirrasta. Puheet anteliaasta palkkauksesta yksityisellä sektorilla kannattaa unohtaa, sillä tämä on osoitus tehokkuudesta.

Liiketaloudellisiin ansioihin suhteutettuna palkkaero on lähes nelinkertainen julkisen sektorin työntekijöiden hyväksi. Vieläkö ne ovat niitä ”hyviä työpaikkoja”?

SIJOITUSKIRJAT NYT ALENNETUIN HINNOIN!

Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen 14,90 euroa (norm. 19,90 euroa).

Hajauta tai hajoa 19,90 euroa (norm. 25,00 euroa).

Molemmat kirjat pakettihintaan 29,90 euroa (norm. 39,90 euroa).

Siirry tilauslomakkeelle

Jos haluat signeerauksen tai omistuskirjoituksen, mainitsethan siitä tilauslomakkeen viestikentässä. Kirjat postitetaan kampanja-aikana kahden arkipäivän sisällä tilauksesta. Pakettitilauksessa kirjat voidaan pyydettäessä postittaa myös eri toimitusosoitteisiin (lasku voi mennä tarvittaessa kolmanteen).

Tarjoushinnat koskevat automaattisesti kaikkia uusia tilauksia loppuvuoden 2014 ajan.

Kirjoittaja omistaa Sammon osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: 401(K) 2013 / Foter / CC BY-SA

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki