Posts tagged with ‘osakesalkku

comments1
blog_preview_image

Miltä näyttää salkun tilinpäätös vuodelta 2015?

Kalenterivuotta 2015 on jäljellä enää reilut kolme viikkoa. Useat pörssiyhtiöt julkistavat tilinpäätöstiedotteensa ja tulevan kevään osingonjakoehdotuksensa jo ensi kuun jälkipuoliskolla. Valtaosa pörssiyhtiöistä kertoo lukunsa helmikuun aikana. Tässä yhteydessä sijoittajalle tarjoutuu mahdollisuus perehtyä osakesalkkunsa vuotuiseen kehitykseen liiketoimintojen kasvua tarkastelemalla. Esittelen tässä merkinnässä kolme pääkohtaa, joiden kautta salkun kehityskaarta on mahdollista tarkastella yleistasolla. ...

93%

2015-12-07

comments0
blog_preview_image

Warren Buffettin sijoitusyhtiön suurimmat pörssiomistukset

Berkshire Hathaway on tunnettu keulakuvastaan Warren Buffettista. Sijoitusyhtiöllä on miljardiluokan operatiivista liiketoimintaa sen kokonaan omistamissa yhtiöissä. Lisäksi sillä on yhteisomistuksessa olevia yhtiöitä, jotka tulouttavat osinkovirtaa pörssin ulkopuolelta. Tavanomaisen sijoittajan näkökulmasta lienee kuitenkin mielenkiintoisinta tarkastella sijoitusyhtiön pörssilistattujen omistusten kärkikaartia, koska niihin voi New Yorkin pörssin kautta sijoittaa tavallinenkin kuolevainen. Listaan tähän merkintään Buffettin johtaman salkun 20 suurinta pörssilistattua omistusta. ...

72%

2015-11-03

comments2
blog_preview_image

Pari sanaa korkoa korolle -tekijästä

Kuten olen tässä blogissa korostanut nyt kuudetta kalenterivuotta, näen sijoittajan pitkän aikavälin tuoton muodostuvan nimenomaan yhtiön liiketoimintojen ruohonjuuritasolla. Siellä alkunsa saava tulos mahdollistaa osinkojen maksamisen, mikä puolestaan luo sijoittajalle passiivisen – itse asiassa ainoan – tulovirran ennen osakkeiden mahdollista myyntihetkeä. Tarkastelen tässä merkinnässä kolmea eri tekijää, jotka tukevat osakesalkun pitkän aikavälin osinkopotin kasvua....

99%

2015-03-09

comments5
blog_preview_image

61%

2015-02-28

comments2
blog_preview_image

Miltä näyttää salkun tilinpäätös vuodelta 2014?

Kalenterivuotta 2014 on jäljellä enää kolme viikkoa. Useat pörssiyhtiöt julkistavat tilinpäätöstiedotteensa ja tulevan kevään osingonjakoehdotuksensa jo ensi kuun jälkipuoliskolla. Valtaosa pörssiyhtiöistä kertoo lukunsa helmikuun aikana. Tässä yhteydessä sijoittajalle tarjoutuu mahdollisuus perehtyä osakesalkkunsa vuotuiseen kehitykseen liiketoimintojen kasvua tarkastelemalla. Esittelen tässä merkinnässä kolme pääkohtaa, joiden kautta sijoittajan on hyvä lähteä liikkeelle osakesalkkunsa vuosihuollossa. ...

91%

2014-12-09

comments4
blog_preview_image

Osakesalkun vuosihuolto

Tarkastelin osakesalkun säännöllistä seuraamista yksityiskohtaisesti sijoituskirjassani Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen. Mielestäni on elintärkeää, että sijoittaja säilyttää vähintäänkin vuositasolla tuntuman osakesalkkuun sekä kokonaisuutena että yhtiökohtaisella tasolla. Parhaillaan on optimaalinen hetki suorittaa osakesalkun yleiskatsaus, koska yhtiöt ovat juuri raportoineet tuoreet tilinpäätöstiedot ja osinkoehdotukset. Kokosin tähän merkintään tiivistelmän asioista, jotka sijoittajan tulee uskoakseni huomioida salkun vuosihuollossa....

88%

2013-03-15

comments0
blog_preview_image

Kesällä sijoitusverkot veteen

Kesällä sijoittajat viettävät lomaa. Selvimmin sen huomaa, kun eksyy pörssimme 25 vaihdetuimman osakkeen ulkopuolelle. Osto- ja myyntilaidat tuntuvat ohentuvan ja spredit kasvavat kasvamistaan. ...

(Ei vielä ääniä)


2011-06-17