Velkakriisin akuutti ratkaisu lähestyy
30.07.2012, klo 23:53 | Jukka Oksaharju
Euroopan velkakriisi on tuntunut jo kauan puuduttavalta. Tuskaa ei ole lievittänyt ainakaan se, että
eurooppalaiset poliitikot ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet kykenemättömyytensä kriisin ratkaisemisessa. Yksi mies näyttäisi kuitenkin ottavan ohjakset vihdoin käsiin torstaina 2. elokuuta.
Aluksi teen selvän kahtiajaon koko velkakriisin käsitteeseen: on olemassa reaalitalouden valtionvelkakupla ja toisaalla osakemarkkinoiden henkisellä tasolla pelottava velkakriisi, jonka ratkaisua etsitään jo kolmatta vuotta kissojen ja koirien kanssa. Suomikin on ollut mukana kriisinhoidon “takuumiehenä”.
On kiistatonta, että Etelä-Euroopan mailla on suuria velkataakkoja kannettavanaan. Lisäksi lainakustannusten nykyiseen markkinakehitykseen viitaten on selvää, että kyseisten maiden talouksien kasvuvauhdit eivät riitä nykytilassa kattamaan velanhoitokustannuksia. Nähdäkseni absoluuttisen suuri velkamäärä ei kuitenkaan ole itsenäisesti ongelman ydin: vaikeudet syntyvät erityisesti siitä, että Euroopassa ei ole lainkaan talouskasvua, jolla velan lyhennyksistä pystyttäisiin suoriutumaan omatoimisesti.
Miksi tilannetta voidaan sitten kutsua kriisiksi? Nähdäkseni siksi, että useat valtiot ovat jo vuosikausien ajan ylivelkaantuneet suhteessa bruttokansantuotteensa kehitykseen. Ongelma on nyt se, että pitkään jatkuneet juhlat pitäisi maksaa takaisin liian nopealla aikataululla – äkilliset säästötoimet vain ajavat velallisen valtiontalouden taantumaan ja entistä pahempaan ahdinkoon. Valtiontalouksien tervehdyttäminen on siis vuosikymmenien mittainen prosessi. Ennen valtiollisen budjettitasapainon käännettä parempaan tulee saavuttaa pohjakosketus, jota markkinat ovat parin viime vuoden ajan kauhulla odottaneet. “Reaalitalouden velkakriisi” tulee siis jatkumaan vielä kauan.
Sen sijaan kolikon toinen puoli sisältää “osakemarkkinoiden velkakriisin”. Tarkoitan tällä sitä, että osakemarkkinat ovat Kreikan ensimmäisestä tukipaketista lähtien hinnoitelleet yhtiöiden markkina-arvoihin tietynlaista riskilisää siitä, että jokin eurooppalainen valtio päätyisi hallitsemattomaan konkurssiin. Mielestäni markkinatilanne on kehittymässä siihen suuntaan, että EKP:n interventio tulee hälventämään pelkoja totaalisesta katastrofista. Johtopäätös on siis seuraava: vaikka reaalitalouden velkakriisi ja velan takaisinmaksu eli ns. “deleveraging” jatkuvatkin vielä vuosikausia, on pörssin puolella olemassa riittävä resepti laatuyhtiöiden tuntuvaan kurssinousuun.
Toisin sanoen sinä päivänä, kun Espanjan ja Italian valtiontalouksien voidaan todeta jälleen olevan terveellä ja velkakestävällä pohjalla, ovat kannattavimpien pörssiyhtiöiden osakekurssit jo moninkertaistuneet vuosien 2010-2012 epävarmuuden pohjalukemistaan. Tämä kuitenkin vain vahvistaa itsestään selvän asian: osakkeiden tuotto-odotukset ovat korkeimmillaan silloin, kun markkinoilla on havaittavissa suurta epävarmuutta. Tuoton perässä liikkuvan sijoittajan ei siis kannata jäädä odottamaan, että puoli yhdeksän uutiset kertovat kriisin hellittäneen. Tuottoisasta junasta ei näy silloin enää edes perävaloja. Palataan tähän vielä kirjoituksen edetessä hieman tarkemmin.
Jatkan aiheesta nimeltä EKP. Instituution johdossa toimiva Mario Draghi on pankkimies, johon luotan hyvin paljon. Hän on saanut oppinsa Goldman Sachsilla, mikä tarkoittaa karkeasti ilmaistuna sitä, että nykyisen kriisin ratkaisukeinona ovat osittain myös “osakemarkkinoiden elvytystoimet”. Miehellä on virkansa puolesta hallussaan velkakriisin akuutin vaiheen kannalta tehokkain lääke, jota syötetään potilaalle uskoakseni hyvinkin pian. Kyseessä ei ole mikään antibiootti, vaan estradille ollaan vetämässä isoa sinkoa. Bazooka rakentuu omissa arvioissani seuraavasti.
Torstaina 2. elokuuta EKP tulee…
a) Laskemaan ohjauskoron tasolle 0,50%
b) Julkistamaan LTRO 3 -ohjelman pankkisektorille
c) Aloittamaan Espanjan ja Italian bondien ostot väliaikaisesti
Uskon, että nämä toimet tulevat toteutuessaan vahvistamaan markkinoiden luottamusta lyhyellä tähtäimellä merkittävästi. Osaltaan jo huhut kyseisistä toimista ovat saaneet Espanjan ja Italian velkakirjojen jälkimarkkinakorot laskuun, mikä kuvastaan selvästi EKP:n uskottavuutta kriisin akuutin vaiheen sammuttajana. Katsotaan kuitenkin vielä tarkemmin, millaiseen viitekehykseen arveluni asettuvat. Aloitetaan EKP:n ohjauskoron kehityksestä viisivuotiskaudella.
2007 kesäkuu: 4.00%
2008 heinäkuu: 4.25%
2008 lokakuu: 3.75%
2008 marraskuu: 3.25%
2008 joulukuu: 2.50%
2009 tammikuu: 2.00%
2009 maaliskuu: 1.50%
2009 huhtikuu: 1.25%
2009 toukokuu: 1.00%
2011 huhtikuu: 1.25%
2011 heinäkuu: 1.50%
2011 marraskuu: 1.25%
2011 joulukuu: 1.00%
2012 heinäkuu: 0.75%
Ohjauskorko on siis Euroopassa parhaillaan ATL-tasolla. Kuten korkokäyrän historiikki osoittaa, ei EKP:lla ole ainakaan “henkistä muuria” laskea korkotasoa edelleen prosentin neljänneksellä (0,75% -> 0,50%). Ennen korkomuutosta nykytasolle, oli EKP:n historian alhaisin ohjauskorko liikkunut tasan prosentissa vuonna 2009. Nyt voidaan siis ottaa täysin huoletta löysät pois.
Vaikka en ole ekonomisti, saatan myös ihmetellä ääneen sitä, miksi EKP nosti viime vuonna ohjauskorkoa kahdesti. PIIGS-maiden ongelmat olivat tulleet laajasti tietoon jo vuonna 2010, minkä lisäksi Kreikan, Portugalin ja Irlannin tukipaketeista oltiin jo neuvoteltu. Eikö tuolloin olisi kannattanut pitää korot alhaalla, jotta edes hidas talouskasvu olisi säilyttänyt vauhtinsa? Esimerkiksi USA:ssa FED on hyvin johdonmukaisesti pitänyt keskeiset discount ratensa nollan tuntumassa syksyllä 2008 käynnistyneestä finanssikriisistä lähtien. On suorastaan surkuhupaisaa, jos EKP:ssa ollaan tuumattu Euroopan talouskasvun olleen huomattavasti paremmissa kantimissa kuin Atlantin toisella puolen.
Olen oikeastaan pitänyt jo viime vuonna selvänä sitä, että EKP on osakemarkkinoiden akuutin kriisin pelastava enkeli.
“Euroopan velkakriisiin on ratkaisu. Kriisi on kuitenkin siitä ikävä, että sen ratkaiseminen ja ongelmien hoitaminen kestävät useita vuosia. Olen nykyisen kriisin suhteen kuitenkin siinä mielessä optimistinen, että akuuttiin ongelmaan on olemassa ratkaisu, jonka nimi on EKP.”
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että mikään poliitikkojen pystyttämä vakausmekanismi ei ole lähelläkään sitä taloudellista kapasiteettia, jota uskottava ratkaisu vaatisi. Jo lyhyt katselmus Espanjan ja Italian velkamääriin riittää mainiosti: mailla on taseissaan lainattua rahaa yhteensä lähes 3000 miljardia euroa.
Mainitut velalliset näyttäisivät nyt siis joutuvan turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Seuraa looginen jatkokysymys: kun osa maille lainaa antaneista sijoittajista saa “ulkoistettua” ensimmäisessä tukipaketissa omat vastuunsa julkiselle sektorille, niin miksi sitä eivät vaatisi myös kaikki loputkin samanlaista riskiä ottaneet sijoittajat? Johtopäätöksenä siis esitän, että uskottavuuden kannalta EVM:n (nykyinen kapasiteetti 500 mrd EUR) tulisi olla lähes kymmenkertainen tulivoimaltaan, jotta se pystyisi kantamaan tarvittaessa edellä mainittujen suurvaltojen velkataakan kokonaan ja jättämään itselleen liikkumavaraa. Tämä ei kuitenkaan tule käytännössä – luojan kiitos – onnistumaan. Siksi EKP on lender of last resort. Kysymys siitä, mitä kautta EKP apunsa kanavoi, on lähinnä tekninen kysymys. Tämä voi toteutua esimerkiksi EVM:lle annettavalla pankkitoimiluvalla.
Velkakriisin ratkaisu vaikuttaa dramaattisimmin pankkisektoriin, joka on osana käsillä olevaa ongelmaa. Joulukuussa 2011 ja helmikuussa 2012 julkaistut LTRO-ohjelmat saivat PIIGS-maiden valtionlainakorot hetkeksi laskuun, joten uskon EKP:n ostavan jälleen lisäaikaa uudella operaatiolla. Pankkisektorille pumpataan siis likviditeettiä, joka kanavoituu osin valtionlainojen jälkimarkkinoiden kysyntäpuolelle (sillä EKP hyväksyy tietysti PIIGS-maiden velkakirjat vakuuksiksi). Mikään lopullinen ratkaisu ns. “long term refinancing operaatio” ei kuitenkaan ole.
Hieman sivuraiteelle ajautuvana huomiona todettakoon, että otaksuin yllä linkitetyssä kirjoituksessa myös Nordean nousevan Euroopan kolmen arvokkaimman pankin joukkoon. Kaksi viikkoa sitten toiveeni vihdoin toteutui. Tilanne eurooppalaisella pankkisektorilla näyttää markkina-arvojen perusteella tänään seuraavalta (suluissa market cap).
1. Santander (46,1 mrd EUR)
2. BNP Paribas (37,8 mrd EUR)
3. Nordea (30,9 mrd EUR)
4. BBVA (27,8 mrd EUR)
5. Lloyds (27,2 mrd EUR)
Laitan kuitenkin uuden vedon vetämään: Nordea ohittaa BNP Paribasin vuoden 2012 loppuun mennessä. Ja on sanomattakin selvää, että tulen olemaan edelleen siinä kyydissä mukana.
Kuten olen yrittänyt havainnollistaa, tulee valtiontalouksien osalta taseongelman ratkaiseminen kestämään vähintään vuosikymmenen. Mielestäni talouskasvu on siis Euroopassa parhaassakin tapauksessa hidasta vielä pitkään. Sen sijaan pörssin puolella – mikä on sijoittajan kannalta mielenkiintoisinta – pahin vaihe saattaa olla jäämässä taakse. Kun kriisin aikajanaa katsotaan taaksepäin, liittyivät vuosien 2010 ja 2011 pahimmat pelot siihen, että Espanja ja Italia päätyvät lopulta kerjuulle. Nyt tämä hetki näyttäisi lähestyvän, sillä Espanja sai neuvoteltua jo ensimmäisen (!) tukipaketin pankkisektorilleen. Näin ollen en keksi äkkiseltään sellaista pelkoa Eurooppaan, joka voisi edelleen järkyttää markkinoita arvaamattomalla tavalla. Tällöin toki oletan, että EKP toimii yllä kuvaamieni toimenpiteiden mukaisesti jatkossa.
Vaikka talouskasvu on hidasta, tulevat sijoittajat maksamaan hyvistä yhtiöistä selvästi nykyhintaa enemmän valtiollisen konkurssiriskin poistuessa näyttämöltä. Toisin sanoen sijoittajat suostuvat maksamaan yhtiöiden nykyisistä tuloksista enemmän, kun he havaitsevat ympäröivän markkinakatastrofin todennäköisyyden kutistuvan. Tämä on jälleen luonnollinen seuraus markkinamekanismin perimmäisestä toimintatavasta: kun riskit pienenevät, laskevat myös tulevaisuudet tuotto-odotukset. Ja jälkimmäisethän laskevat markkina-arvojen nousun myötä.
Kyseessä on siis kurssinousu ns. “multippeliekspansion” kautta. Suomen kielellä ilmaistuna asia konkretisoituu siten, että esimerkiksi Nordea, Sampo ja Nokian Renkaat – hyvin johdetut markkinajohtajat, joita sijoittajat ja spekuloijat ovat myyneet viime aikoina alle 10 vuoden tuloksilla – tulevat ansaitsemaan hitaankin talouskasvun skenaariossa vähintään 12-13 P/E-arvostuksen. EKP:n ei siten tarvitse ensi vaiheessa saada taloutta kasvamaan, vaan poistaa riskitekijöitä taivaanrannasta.
Omassa skenaariossani Draghin katapultti tuntuu reaalitalouden sijaan parhaiten valikoidusti hajautetussa osakesalkussa. Vastoin vallitsevaa poliittista retoriikkaa, tämän kriisin loppuratkaisuun liittyy tavallisen kansanosan silmiltä kätketty yksityisten sijoittajien pelastaminen. Ilman finanssiomaisuuden markkina-arvojen merkittävää elvytystä myöskään reaalitalous ei palaa aikoihin entiselleen. EKP tulee siis Draghin Goldman-oppien avulla ensin hyödyntämään “asset price manipulationia”, mikä mahdollisesti aikanaan välittyy myös reaalitalouden puolelle. Saman tempun on esittänyt jo FED tunnetuilla QE1- ja QE2 -ohjelmillaan. Kolmannenkin julkistaminen on lähinnä vain ajan kysymys.
Helpotukselta maistuva kurssinousu tulee siis EKP:n myötävaikutuksella tapahtumaan arvostuskertoimien – ei niinkään yhtiöiden tulosten – nousun myötä. Markkinatilanteen hauraudesta johtuen uskon ekspansion painottuvan kuitenkin vain laatuyhtiöihin, joten en laittaisi rahojani likoon koko indeksin puolesta. Olen kuitenkin juuri nyt 115% sijoitusasteella tiukan seulan läpäisseissä osakkeissa.
–
Kirjoittaja omistaa kirjoitushetkellä tekstissä mainittuja yhtiöitä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).
Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:
ratkaistu, nuo kolme asiaa. ————–ySTÄVÄ HYVÄ, vaikka espanjan
korot painettais 2%:iin, ei maan vientivedon, työttömyyden, kuluttajan
halvaantuneisuuden, yms ongelmista selvitä. Ja pahinta, että asia
koskee lähes koko euro-aluetta.
Kiina ei enää tuo tukea pöhöttyneeseen eurooppaan. Kuluttajien
ostovoima vain heikkenee ja vahvan euron oloissa kriisimaat ja
euroalueen vientiteollisuus kärsii.
Vuosi 2012 jää historiaan, ei euroongelmien ratkaisun, vaan euron
katastrofin vuoksi. Ja vielä, unohdit, että demokratia vaikuttaa jokaisissa
vaaleissa, sen myötä parlamentit muuttuvat ei euron säilymisen vaan
irti eurosta suuntaa.
Jos Draghi voisi tehdä ratkaisun, se olisi jo tullut. Draghi lukee tiilenpäitä,
ylittää valtuudet ja joutuu vastuuseen jos ratkaisuyritys on INFLAATIO.
1. HSBC Holdings 121.43 (mrd EUR)
2. Sberbank Rossii (58.99 mrd EUR)
3. Santander (46,1 mrd EUR)
[ Standard Chartered (44.74 mrd EUR) Liiketoiminta pääosin Aasiassa ja Afrikassa, mutta yritys on Brittiläinen]
4. BNP Paribas (37,8 mrd EUR)
5. Nordea (30,9 mrd EUR)
6. BBVA (27,8 mrd EUR)
7. Lloyds (27,2 mrd EUR)
PS. Kiitoksi jälleen erinomaisesta bloggauksesta! Kirjoituksiasi on aina ilo lukea.
http://nordnetblogi.fi/omxhn-parhaat-yhtiot-osa-2/
“Tulkintaero” kolmannen ja viidennen sijan välillä ei kuitenkaan johda muutokseen johtopäätöksissä. Nordea tulee ohittamaan BNP Paribasin ja jatkaa keskimääräistä selvästi parempaa suoriutumista omalla toimialallaan.
Kiitoksia erittäin mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Luettelet viisi suurinta eurooppalaisen pankkisektorin yritystä. Mutta mitä mieltä olet Venäjän tilanteesta? Siellähän toimii mm. suuri ja mahtava 170-vuotias Sberbank, 19250 konttorin, 24000 työntekijän ja USD 61 miljardin marketcapin yhtiönä euroopan suurimpia toimijoita. Oman pääoman tuotto 2009-2011 on ollut 3,2%, 20,6% ja 28% (pitkän aikavälin ROAE-tavoite 20%). Arvostuskertoimet näyttävät oleva parhaillaan P/B=1,44 P/E(2011)~6,2. Venäjän valtio omistaa yhtiöstä 57,58 prosentin siivun mutta aikoo privatisoida tuon yli 50 prosentin menevän osuuden lähiaikoina.
Terveisin PL
Kysyin Sberbankia koskevan kysymyksen. Siihen tuli numerovirhe työntekijöiden lukumäärän kohdalle: työntekijöitä on n. 240 000. Alkuperäisestä viestistä puuttuu yksi nolla.
Ystävällisin terveisin,
PL
Epäilen että Mario ja saksalaiset talouspäättäjät eivät tule pääsemään asiasta sopuun näin lyhyellä varoitusajalla, ottaen huomioon kuinka paljon saksalaiset (mm. bundespankin pääjohtaja jens weidmann ja saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble) ovat hehkuttaneet vastustusta viime viikkojen aikana. Velkakirja ostoissa on myös ongelmana EKP:n ensisijaisuus velkojana. Kuvitellaan että EKP toteuttaa velkakirjaostoja x määrän aikaa ja espanjan korot laskevat. Ostot kuitenkin lopetaan jossain vaiheessa. Jos Espanjan talous sekä säästötoimenpiteet vakuuttavat markkinat, on stressi väliaikaisesti poissa. Jos – ja siis todennäköisemmin kun (ottaen espanjan erittäin vaikean tilanteen huomioon) – Espanja ei vakuuta markkinoita: EKP:lla runsaansti Espanjan valtionvelkakirjoja (joilla etuoikeus yksityisiin sijoittajiin) -> yksityiset sijoittajat miettivät konkurssiriskiä ja ymmärtävät että EKP:n ostojen johdosta vaaditaan vielä suurempi riskipreemio -> Espanjan korot jälleen nousuun, kenties vielä korkeammalle.
LTRO 3:
Aikaisemmat LTRO-ohjelmien vaikutukset olivat vähäiset ja lyhyaikaiset, toisaalta silloin pankeilla oli suuri tarve likvidille systeemi-kriisin uhatessa. Likvidin lisääminen markkinoilla auttaa vain, jos pankeilla on tiukat luotonanto kriteerit ja lainoilla on kysyntää yksityisellä sektorilla. EKP:n vaatimia vakuuksia pankeilta on löysätty viime aikoina, esim. nykyään vakuudeksi riittää yrityslainat. Vaikka vakuuksia on löysätty ja näin ollen loogisesti ajateltuna luotonanto kriteereitä heikennetty, on euroopan luottokannan kasvu ollut heikkoa. Tämä viestii yksityisen sektorin heikosta luottojen kysynnästä. Ohjauskoron lasku 0.50 % lisää luottojen houkuttelevuutta, mutta saa nähdä onko se tarpeeksi.
Ongelmana koko euroopassa on liian korkea keskimääräinen elintaso. Sen ylläpitämiseksi valtiot ovat joutuneet ottamaan lainaa, koska talouskasvu ei ole ollut riittävää. Budjetin leikkaaminen on pakollista ja näin ollen myös epätehokkaan julkisen sektorin pienentäminen. Tämä prosessi kuitenkin vie paljon aikaa – aikaa jota ei ole, mutta keinotekoisesti sitä luodaan edellä mainituilla interventioilla. Mielestäni ainoa ratkaisu saada reunavaltioiden talouteen (jota budjettikuri entisestään runtelee) kasvua on kilpailukyvyn tasapainoittaminen euroalueen sisällä. Tämä tarkoittaa, että vahvan kilpailukyvyn maihin pitäisi luoda korkea inflaatio ja näin erot aikanaan tasaantuisivat. Ongelma on tietysti se, että kaikilla mailla on sama valuutta ja näin ollen monetaari poliikka on avuton (EKP). Makroteorian mukaan finanssi politiikalla voidaan kuitenki nostaa inflaatiota (ns. kysyntänflaatio) julkisen sektorin kulutusta kasvattamalla. Se että riittääkö tähän aika ja että onko esim. saksalla halua pilata omaa kilpailukykyään, on aivan toinen asia..
Henkilökohtaisesti toivon että markkinoille saadaan hetkellinen helpotus, jolloin EUR/USD lähtee kiipeämään lähemmäksi 1.30 tasoa. Monet USA:n laatuyhtiöt ovat karanneet tämän vuoden aikana hintaviksi, mutta itse olen löytänyt vieläkin monia houkuttelevalla tasolla olevia globaaleja jenkki yrityksiä, jotka pystyvät kasvattamaan tulostaan inflaatiota nopeammin ja ovat todistaneet suhdanne kestävyytensä.
“Uskon, että nämä toimet tulevat toteutuessaan vahvistamaan markkinoiden luottamusta lyhyellä tähtäimellä merkittävästi.”
Mainitse kirjoituksessasi markkinoiden epävarmuuden/luottamuksen. Mitkä ovat sinun mieletäsi parhaimmat indikaattorit mitata sijoittajien kokemaa epävarmuutta/luottamusta ?
Muuten! Holdaajan näkövinkkelistä kysyn: mistä hinnasta lasket itse osinkoprosentin: hankintahinnasta vai nykyhinnasta.
Jos/kun EKP ottaa käyttöön “Ison Singon” niin seurauksena on se, että inflaation avulla ongelmamaiden velat maksatetaan koko euroalueen talouksilla. Suhteellisesti eniten kärsivät tunnolliset ja paljon (euro)käteistä hallussapitävät ihmiset (= tavallisen suomalainen kivijalkapankin säästäjä ?).
Ongelmamaiden ongelmien syynä on tuotannotekijöiden väärä jakautuminen ja/tai tuotannotekijoiden käyttämättömyys (esim. korkea työttömyysprosentti), mistä seuraa talouskasvun puute. EKP:n aikaansaama inflaatiopommi ei ratkaise tätä ongelmaa; ainostaan mahdollistaa velkojen sulamisen rahanarvon laskiessa ja tehottomien talouden rakenteiden säilymisen. Mihin perustuu usko, että EKP:n “Ison Singon” jälkeen ongelmamaat tekisivät oikeasti markkinatalouden mukaisia ratkaisuja ? Ei niitä ole tehty ennen eurokriisiäkään.
Suunnitelmatalous ei tuonut aikoinaan hyvinvointia Neuvotoliittoon. Suunnitelmatalous ei tuo hyvinvointia tänään Pohjois-Koreaan eikä Kuubaan. Miksi suunnitelma talous toisi hyvinvointia huomisen Eurooppaan ?
Ehkä viisainta olisi antaa markkinatalouden korjausmekanismin toimia, pitää EKP 100 %:sesti sivussa valtiontalouksien ongelmista ja pitäytyä tiukasti Maastrichtin sopimuksessa.
“Ongelmamaiden ongelmien syynä on tuotannotekijöiden väärä jakautuminen ja/tai tuotannotekijoiden käyttämättömyys (esim. korkea työttömyysprosentti), mistä seuraa talouskasvun puute, sekä liian suuri julkinen sektori”
Mistä me tiedämme, että näin on ? Jos ongelmamaiden tekohengitys lopetetaan niin lähes ääretön määrä muuttujia kytkentöineen ja palautekytköntöineen vaikuttaa lopputulokseen, jota kukaa ei oikeasti osaa ennustaa. Voi olla, että lopputuloksena on vain muutaman kuukauden ostotilaisuus osakemarkkinoilla ja ongelmamaat joutuvat ryhdistäytymään.
Eurooppalaisessa suunnitelmataloudessa on hyväksytty epä-älyllisesti ajatus, jonka mukaan AINOA MAHDOLLINEN tulema tekohengityksen lopettamisesta on jonkinkaltainen “Mad Max” -skenaario maailman luhistuessa, minkä seurauksena markkinoiden toiminta tulee estää hinnalla millä hyvänsä.
Kun tosia-asiassa me emme tiedä mitä tulee tapahtumaan niin miksi koko taloussuunnittelijoiden toiminta rakentuu Mad Max” -skenaarion mukaan ?
Äänestä, kommentoi ja
jaa kirjoitusta!
Jukka Oksaharju
meklari, Nordnet Suomi
Osakkeet, Kirjat
Blogini aiheet: sijoitustoimintaan liittyvät ajattomat teemat, markkinoilla ilmenevät erikoistilanteet sekä kansainväliset sijoituskohteet osana salkun hajautusta....
Kommentoimalla hyväksyt Nordnetin toimintaperiaatteet Nordnet Blogiin osallistumiselle.
Ei vielä kommentteja.
0 Kommenttia