Joukkorahoituksen vastustaminen johtuu kokemattomuudesta, lyhytnäköisyydestä ja kaikkitietävyyden harhasta

Kirjoitettu 18 lokakuu 2012, kello 21:09 | Thomas Brand

blog_image

Olen lukenut Jari Parantaisen kirjoja ja seurannut hänen ylläpitämiään blogeja jo usean vuoden ajan pääasiassa siksi, että hän osaa kirjoittaa wittgensteinmaista nerokasta ja tiivistä tekstiä. Juttujen merkityssisältö tekee niistä niin helppolukuisia, että niiden kanssa saattaa vierähtää hetki jos toinen. Parantainen on hyvässä mielessä provocateur par excellence. Hän osaa havainnoida arkielämää tavalla, joka haastaa ajattelemaan monia pieniä asioita aivan uudessa valossa. Juttujen kirjoittaminen ei varmasti ole helppoa, koska hän osaa tiivistää pieneen tilaan monenlaisia yhteenkietoutuneita asioita. Parantainen on myös ihminen joka elää kuten itse saarnaa: tunne palvelusi, tarjoa ”älymuruja”, kehitä ja kehity. Hän tarjoaa tavalliselle pulliaiselle laatukamaa maksutta.

Eilen julkaistussa blogitekstissään, ”Miksi virkamies vastustaa joukkorahoitusta?”, Parantainen tarttuu terävästi valtiovallan pyrkimyksiin rajoittaa ja jarruttaa Suomeen rantautuneen joukkorahoituksen kehitystä. Joukkorahoituksen peruskaava on yksinkertaisuudessaan nerokas: (verkko)yhteisön jäsenet rahoittavat isenäisesti pienin rahallisin panostuksin arvokkaiksi kokemiaan projekteja, hankkeita, yrityksiä tai tuotteita ilman välikäsiä. Myös Suomeen on kahden viime vuoden aikana syntynyt tällaisia joukkorahoituspalveluita, muun muassa Invesdor, VentureBonsai ja (betavaiheen) Rahoita.net. Kaksi ensimmäistä tarjoavat (kasvu)yrityksille varteenotettavan vaihtoehdon kerätä pääomarahoitusta ja jälkimmäinen on Kickstarterin suomalainen vastine.

Parantainen ihmettelee aiheellisesti (erään) sisäasiainministeriön (virkamiehen) kielteistä asennetta joukkorahoitusta kohtaan ja näyttää lopuksi olettavan ylisääntelyn yleensä johtuvan ”moraalipaniikista, eli liioitellun hysteerisestä reaktiosta” (EVA:n raportti, s. 72).

Mutta voiko (yli)sääntelyn selittää tyhjentävästi moraalipaniikilla ja yksittäisillä virkamiehillä?

”Taloustieteen kummallinen tehtävä on osoittaa ihmisille, kuinka vähän he todellisuudessa tietävät siitä, minkä he kuvittelevat voivansa suunnitella.”
Friedrich A. Hayek, Kohtalokas ylimieli

Maailmalta Suomeen saapunut joukkorahoitus on useimmille ihmisille varsin tuntematon ilmiö, joten varsinkin virkamiesten kielteinen ja pelotteleva ensireaktio on varsin ymmärrettävä. Todellisuudessa joukkorahoituksen etenemistä on todennäköisesti useimpien virkamiesten mukaan hyvä entisestään jarruttaa [*], koska joukkorahoitusta ei voi oikeastaan valvoa sen saavutettua riittävästi julkista mielenkiintoa ja innostusta. Valtion pyrkimys puuttua ja hallita ihmisten keinoja luovasti ratkaista erilaisia yhteistoiminnan ongelmia perustellaan usein hyvillä aikomuksilla, mutta taustalla eivät vaikuta yksittäiset virkamiehet tai virkamiehiä erityisesti vaivaava moraalipaniikki. Virkamiehiä on helppo syyttää nurkkakuntaisiksi, mutta valitettavasti erilaisia sääntely- ja valvontahankkeita toteutetaan lähes aina jälkijättöisesti ja takakenossa.

Virkamiehet eivät ole yhtään sen erityisempää sakkia kuin muutkaan ihmiset, mutta virkamiehistön keskuudessa ilmenee muun muassa ryhmäajattelua, polarisaatiota ja lukemattomia ongelmallisempia (kognitiivisia) harhoja. Parantainen ei välttämättä itse ajattele asian olevan näin, mutta pohjimmiltaan joukkorahoituksen vastustamisessa on on pohjimmiltaan kyse valtiojohtoisuudesta ja siihen olennaisesti liittyvästä top-down -ajattelusta. Joukkorahoitus voi tietysti olla (erään) sisäasiainministeriön (virkamiehen) erityinen päähänpinttymä, mutta valitettavasti joukkorahoituksen estäminen ja rajoittaminen perustuu virheelliseen uskomukseen siitä, että ihmiset eivät pysty itsenäisesti ratkaisemaan itseään koskevia asioita, vaan jossain muualla joku tietää asiat minua itseään paremmin.

Joukkorahoituksesta tulee todennäköisesti vain eräs holhous- ja sääntelyvetoisen toimintakulttuurin syytön uhri, mutta laajemmin tarkastellen kyse on Friedrich A. Hayekin sanoja lainatakseni ”teeskennellystä tiedosta (engl. pretense of knowledge): virkamiehet siis teeskentelevät tietävänsä kaikille sopivat rahoitus-/tekemismuodot ja niiden kaikki mahdolliset vaikutukset tästä hetkestä iäisyyteen, vaikka todellisuudessa markkinaprosessi on pitkälle hajautettu, muutosherkkä ja monimutkainen tiedonsiirto- ja koordinaatiojärjestelmä. Joukkorahoituksen kaltainen hajautunut down-top -järjestelmä murentaa nykyjärjestelmää, joten virkamiesten kannattaa lähtökohtaisesti vastustaa tällaisten monimutkaisten järjestelmien syntyä ja kehitystä.

Virkamiehistön ei lähtökohtaisesti tarvitse muuttua tai olla avoin uusille (totuudenmukaisille) ulkopuolisille näkemyksille (vaikutusvaltaisia eturyhmiä on kuitenkin tietysti järkevää kuunnella). Todellisuudessa lainsäädäntötyötä tehdään ainakin Suomessa kiireessä ympäröivä dynaaminen todellisuus ja lainsäädännön monimuotoiset vaikutukset unohtaen. Minusta sääntely perustuu valitettavan usein virheelliseen näkemykseen markkinaprosessin luonteesta, joten sääntely on aina hyvin altis ”väärille positiivisille”. Virkamies voi olla myös yksinkertaisesti vastuuton, koska hän ei ole missään varsinaisessa mielessä aidosti tulosvastuullinen kansalaisille sääntelyn aiheutamista haitoista ja muista ongelmista. Tällaisessa tilanteessa mistä tahansa arkisesta asiasta voidaan muotoilla sääntelyä vaativa erityinen ”ongelma” ja siihen voidaan oikeastaan tarjota mikä tahansa hyvältä tuntuva ja tunnetasolla vetoava ”ratkaisu”. Virastoissa ja ministeriöissä on myös omanlaisesta toimintakulttuuri, joka saattaa kannustaa esimerkiksi ankkuroitumaan tietynlaisiin ennakolta päätettyihin ratkaisuihin ja ehdotuksiin. Virkamiesten kannustimiin vaikuttavat lisäksi ainakin sääntelyjärjestelmän pirstaileisuus (osasyy tähän on toimijoiden välisten intressien ristiriitaisuus ja erilaiset konfliktit), rationaalinen tietämättömyysParkinsonin laki ja sääntelyn vaikeasti hahmotettavat vaikutukset.

Joukkorahoituksen pakottaminen virkamiesten valmistamaan muottiin ei aiheuta virkamiehille juuri minkäänlaisia tunnontuskia, koska virkamiehet voivat lopulta perustella toimintatapansa ”yleisellä edulla” (”Poliitikot pakottivat meidät tekemään näin.”). Sääntelystä mahdollisesti aiheutuvat hyödyt ja haitat kohdistuvat lopulta ihmisiin epätasaisesti. Julkisen valinnan teorian valossa voidaan perustellusti väittää, että sääntelijä ja eturyhmät voivat keskenään ajaa sopivan sekavaa sääntelyä, koska (a) sekavan sääntelyn seuraukset ilmenevät vasta vuosien kuluttua ja (b) sääntelyn hyöty-/kustannuslaskenta on hankalaa ja (c) sääntelyn kustannuksia ei voida selvästi paikallistaa ja eristää muista ilmiöistä (talouden kausaalisuhteet ovat erittäin monimutkaisia).

Tavallisesti sääntelyjärjestelmän aiheuttamien ongelmien syväanalyysi on ollut tapana sivuuttaa vetoamalla esimerkiksi johonkin seuraavista:

  1. ”Vaalit korjaavat asian X.”
  2. ”Aika korjaa asian X.”
  3. ”Uudet virkamiehet korjaavat asian X.”
  4. ”Talouskasvu ja innovaatiot korjaavat asian X.”
  5. ”Koulutus korjaa asian X.”

Näiden ongelmien erääseen tärkeään alkusyyhyn – siis valtiojohtoisuuteen, virkamiesvetoisuuteen ja ylisääntelyyn – ei kuitenkaan puututa. EVA:n juuri julkaiseman raportin ja Suomen Yrittäjien Antti Neimalan mukaan nykytilanne ei ole hyvä (ainakaan elinkeinoelämän näkökulmasta). Sääntelyn aiheuttamia haittoja ei voida paikata vaihtamalla ”hankalat”virkamiehet vähemmän hankaliin tai muuttamalla muutamaa yksittäista lakipykälää siellä täällä samaan aikaan, kun EU-tasolla lainsäädäntöä pyritään harmonisoimaan. Eräs toimiva osaratkaisu mainittuihin ongelmiin on esimerkiksi edistää esimerkiksi lainsäädäntötyöhön liittyvää kilpailua (myös sosiaalista mediasta ponnistavat kansalaisosallistumiseen kannustavat liikkeet ovat varteenotettava institutionaalisen kilpailun lähde).

Kauhistelu ja moraalipaniikki ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa selitä sitä, miksi sääntelyä ylipäänsä harjoitetaan valtiojohtoisesti. Toisaalta virkamiehistöä on niin kovin helppo syyttää hankalaksi, hitaaksi tai tietämättömäksi, mutta kun virkamiehistö kohtaa nykyisen ylisääntelyyn kannustavan ympäröivän maailman (siis sekä omassa keskuudessaan virastoissa/ministeriöissä että yhteiskunnan tasolla), niin miksi edes harkita sääntelyn purkamista ja ihmisten omatoimisuutta? Valtion kyky hoitaa perustehtävänsä tehokkaasti ja riittävässä laajuudessa kärsii huomattavasti, jos ihmiset ehdollistuvat odottamaan välitöntä interventiota on the spot.

Minun on myös valitettavan vaikea ymmärtää, miten ja miksi joukkorahoitusta pitäisi tiukkapipoisesti säännellä. Joukkorahoitus eroaa merkittävillä tavoilla vakiintuneista yritysrahoituksen muodoista, joten sen ennenaikainen sääntely voi johtaa huomaamatta myrdalilaiseen ”kumulatiiviseen kausaatioon”: pienet muutokset monimutkaisesti verkottuneessa sääntelykehikossa tapahtuvat ennakoimattomalla nopeudella ja vaikuttavat (haitallisesti) myös muihin ihmiselämän osa-alueisiin. Lainsäädäntöä ei muuteta ideaalissa ”tasapainotilassa” eikä erilaisen sääntelyn vaikutuksia voi padota, joten uusi sääntely vaikuttaa uudella ja ennakoimattomalla tavalla ihmisten toimintaan (siis kyse on eräänlaisista sääntelyyn olennaisesta kuuluvasta Cantillon-vaikutuksesta). Kuluttajien, sijoittajien, omistajien ja yrittäjien mahdollisuudet löytää toinen toisensa erilaisten hankkeiden toteuttamiseksi paranisivat olennaisesti, jos joukkorahoitus olisi laajasti sallittua.

Joukkorahoituksen vastustamisen syitä ei tarvitse etsiä yksittäisistä hankalista virkamiehistä tai virkamiesten psykologiasta, vaan sääntelyä ja valvontaa pitää yrittää lähestyä teoreettisesti mahdollisimman vankasta lähtökohdasta. Valtion ja virkamiesten toimintaa ei ole syytä ”mystifioida”. Riittävän monimuotoinen teoreettinen viitekehys esimerkiksi joukkorahoituksen sääntelyn selittämiseksi voidaan rakentaa esimerkiksi seuraavasti:

  1. Valtiolle, kuluttajille ja vakiintuneille (yritys)rahoitustoimijoille ominaisten pyrkimysten tunnistaminen (mm. (etu)ryhmien toiminta, toimijoiden väliset riippuvuudet ja yritysten rent-seeking)
  2. Valtion anatomian ja rahoittajatoimijoille ominaisen toiminnan selventäminen (mm. omistajien ja sijoittajien rinnastaminen toisiinsa, vakiintuneiden rahoituskanavien sääntelyn ja valvonnan nykykustannukset suhteessa uuteen toimintatapaan ja rahoituskanavaan eivät edistä muutosta – teollisuustaloudesta tuttu lock-in -tilanne)
  3. Joukkorahoitukseen kohdistuvien sääntelyvaatimusten oikeutuksen selventäminen (mm. ”sääntelytuotanto” ja pika– ja teippiratkaisut).
  4. Julkisen valinnan teoria; Nordhausin esittämä malli poliittisista suhdannevaihteluista laajennettuna lainsäädäntötyöhön), ”virkamiehet ja virastot  määrärahojen kasaajina” -teoria (William A. Niskanen, Jr:n byrokratiateoria) ja toimija- ja instituutiotason (sosiaali)psykologiset vaikuttimet (mm. kognitiiviset harhat, rajoitettu rationaalisuus, ”organisatorinen rationaalisuuskäsitys” ja eri virkamisten vaikutusvallan merkitys)

Ihmiset usein suhtautuvat uusiin asioihin epäluuloisesti ja varovaisesti, joten moraalipaniikilla voidaan selittää joitakin satunnaisia asioita, mutta se ”ei ole ainoa eikä tärkein syy haluun rajoittaa” (M. Svensson, s. 73). Jos moraalipaniikki ja ”moraaliyrittäjät” kuitenkin selittävät jotain, niin miksi juuri virkamiehet ja viranomaiset olisivat muita alttiimpia panikoimaan? Sääntelyinnostus on tietysti jollakin tavoin ihmiselle yleisten tunteiden ja ajatusten ilmentymä tietyssä ympäristössä, mutta tämä ei selitä sääntelyn syntyä ja muotoa. Virkamiehet eivät toimi ”satunnaisesti”, vaan tietynlaisten asioiden sääntely näyttää olevan ainakin joillekin virastoille elämää suurempi kysymys. Raha- ja pankkijärjestelmä on sääntelijöiden prioriteettilistalla (lähes) aina zeitgeistista riippumatta ensimmäisellä sijalla.

On todella ikävää jos, joukkorahoituksen laajempi käyttöönotto ja edistäminen on (yhden satunnaisen) sisäasiainministeriön (virkamiehen) päätöksen varassa. En kuitenkaan usko siihen, että virkamiehiä vaihtamalla tai lainsäädäntöä tehtailemalla tilanne muuttuu miksikään. Joukkorahoitus nähdään tällä hetkellä käytännössä vain uhkana, joten (käytännön talouselämän kokemukseltaan köyhät) virkamiehet tulevat todennäköisesti vastustamaan myös tulevaisuudessa joukkorahoitusta ja sitä edistäviä hankkeita erilaisin keinoin ja vaihtelevin perusteluin.

Tämä kirjoitus on hyvä päättää lyhyeen lainaukseen eräästä Matti Vihannon artikkelista:

”Laajan harkintavallan salliminen kilpailuoikeuden soveltamisessa sisältää muun muassa riskin, että dynaamiseen kilpailuun puututaan kuvittelemalla sen olevan staattista ja tämän vuoksi helposti ohjailtavaa. Kilpailuviranomaisten tietämys on rajoittunutta niin kuin kaikkien muidenkin ihmisten. Kun ratkaisuihin tarvittavaa tietoa ei ole saatavissa, uhkana on viranomaisten nojautuminen tiedon korvikkeisiin kuten omiin ideologioihinsa tai eturyhmien poliittisiin vaatimuksiin […]. Pahimmassa tapauksessa kilpailupolitiikka estää uuden tiedon löytymistä ja aiheuttaa tehokkuustappioita, joiden mittasuhteet jäävät ikuisesti pimentoon […].” (s. 10-11)

Summa summarum: Valtiolliset pyrkimykset jarruttaa erilaisia joukkorahoituskokeiluita johtuvat laajasti tarkasteltuna kokemattomuudesta (omakohtaisten kokemusten ja tiedon puute), lyhytnäköisyydestä (julkinen valta toimii lyhyellä tähtäimellä ja lainsäädäntö tuotetaan kiireellä) ja kaikkitietävyyden harhasta (vallitseva nykytilanne koetaan kaikille ikuiseksi ja hyväksi).

Pitäisikö joukkorahoitus vapauttaa? Riittääkö rahankeräyslain uudistaminen? Mitä mieltä sinä olet?

Lue lisää:

– Mika Isomaa: Joukkorahoitus kaikille
– Ville Oksanen: Rahankeräyslaki uusiksi ja muita pieniä projekteja
– Jukka Lahti: Yksinkertainen ratkaisu joukkorahoitukseen
– Facebook: Rahankeräyslaki uusiksi (haastattelu lainvalmistelutyön joukkoistamisesta)
– Joonas Pekkanen Aloitteilla parempaa demokratiaa

– Tero Luoma: Olen, siis omistan (filosofinen pätkä omistamisesta, omistajuudesta ja omistuksista)
– Robert J. Shiller (The Globalist): The Democratization of Banking (tämän perusteella joukkorahoitus on osa huomattavasti laajempaa muutosta)
– Auri Pakarinen: Tapaustutkimuksia lainvalmistelun kehittämisestä ja sääntelyn toimivuudesta (väitöskirja)

– Matti Vihanto: Abstraktit oikeusperiaatteet: dynaamisen kilpailuprosessin edellytys (tieteellinen artikkeli)

Lisäykset:

– Äripäev: ”7 suurettevõtjat: valitsus on tekitanud tõsist kahju” (Viron liike-elämä pitää tämänhetkistä hallintoepävarmuutta suurena ongelmana)

[*]: Joukkorahoitus on tietyissä muodoissa tälläkin hetkellä mahdollista Suomessa, kuten lakimies Ville Oksanen on aiheellisesti huomauttanut. Eräs Suomen nykylain valossa oikein toteutettu joukkorahoitushanke on ollut Myrskyn ratsastajat -roolipeli. Parantainen kuitenkin kiinnittää aiheellisesti huomiota nykytilanteen päättömyyteen (tämä on myös käytännön esimerkki ”hallintoepävarmuudesta”).

 

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

Elias19 Lokakuu, 2012

Erittäin hyvä kirjoitus! Tosin sinällään epäoleellinen asia, lainausmerkkien käyttö, oli huonoa. Kertaapa vaikka tästä: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.8.html#puolilainausmerkki-vaarin ja http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.7.html (Alussa ja lopussa sama merkki)

Thomas Brand19 Lokakuu, 2012Kiitos huomautuksestasi, Elias.Minun pitäisi muutenkin kiinnittää tulevaisuudessa huomattavasti enemmän huomiota erilaisiin kielenhuollollisiin seikkoihin. Olen joskus Korpelan opasta selaillut hieman sieltä täältä, mutta valitettavasti puolilainausmerkin käyttö oli tästä huolimatta valikoitunut (virheellisesti) tyylikeinoksi.

Markku Rankala22 Lokakuu, 2012Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Itseäni kovasti peli- ja IT-alan yrittäjänä tämä asia on minua luonnollisesti hyvin konkreettisesti jo ehtinyt koskettaa.Omassa mielessäni kaikki kulminoituu yksinkertaisesti siihen, mikä Suomen valtion yleinen kanta ylipäätään tälläisiin asioihin ikäänkuin funktiona on: “sinähän et omista mitään”. Tästähän kielii mm. (tietääkseni ainoana pohjoismaana) arkaainen epäreilu perintöverokin.

Uskon kuitenkin vakaasti siihen ettei valtio yksinkertaisesti pysty pysäyttämään crowd-sourcingia koska kyseessä on eräänlainen paradigma joka on jo tapahutnut. Jo nyt erityisesti pelipuolella se on saanut aikaa paljon hyvää. Ainoa mikä tulee mieleen, olisi Suomen julistautuminen virallisesti niin sosialistiseksi maaksi että liiketoiminta yksinkertaisesti kiellettäisiin. Sentään niin tyhmiä ei olla kai edes täällä :-)

Thomas Brand23 Lokakuu, 2012Mukava kuulla, että pidit kirjoituksestani, Markku.Nostat esille hyviä (filosofisia) näkökohtia, joista ainakin osaan tulen puuttumaan tulevaisuudessa jossain lyhyemmässä kirjoituksessa.

Olen aivan samaa mieltä siinä, mitä kirjoitit joukkoistamisen paradigmanomaisuuden seurauksista. Pohjimmiltaan joukkoistaminen ei ole millään tavoin uusi ilmiö, vaikka itse alusta – netti – on jopa ihmisen historian mittakaavassa todellinen vallankumous. Joukkorahoituksen rinnalla kulkee tällä hetkellä lukuisia muita suuria muutoksia, kuten mobiilimaksaminen ja maksunvälitysjärjestelmien muutokset, jotka todennäköisesti vielä lähitulevaisuudessa muuttavat radikaalilla tavalla pelikenttää sekä yksityisyritysten (esim. Google Wallet, PayPal jne.) että valtioiden tasolla.

Joukkorahoitus on nyt vain jäävuoren huippu.

Arvostele, kommentoi
ja jaa kirjoitus!

80%

comments

1 kommentti

4 Tykkää 1 Ei tykkää
Raportoi kirjoitus


  1. (Vanha ketju mutta en malta olla kommentoimatta.) Laittomuus ja tietämättömyys ovat eri asioita. Esimerkiksi Fröken Senja oli taitamattomasti toteutettu. Rahaa pyydettiin ilman vastiketta. Mihin joukkorahoituksen määritelmään se kuuluu? Ei mihinkään. Poliisi teki työnsä ja kaikki ulvovat kuorossa – paha poliisi, taas meitä rajoitetaan!

    Vastaa | Raportoi kommentti toukokuu 3, 2013 at 10:27 am