Siirry pääsisältöön

Osakkeet edelleen houkuttelevin sijoituskohde

Osakemarkkinat ovat laskeneet rajusti viimeviikkojen aikana. Esimerkiksi Helsingin pörssin portfolio-indeksi on pudonnut kuukauden aikana vajaat 8 % ja USA:n S&P 500 on samassa ajassa laskenut noin 6 %. Lasku vain jyrkkeni tällä viikolla ja markkinoilla nähtiin jo pientä paniikkia. Itse pidämme kurssilaskua kuitenkin edelleen pitkään odotettuna korjausliikkeenä emmekä näe syytä paniikkiin, vaikka reaalitalouden näkymät ovat varsin synkät ja huolenaiheita on paljon. Osakkeille ei nimittäin edelleenkään ole järkeviä vaihtoehtoja.

Huolenaiheita markkinoilla riittää. Globaali talouskasvu yskii, Kiinan kasvu heikkenee, Eurooppa on Ukrainan kriisin seurauksena taantuman kynnykselle eikä rakenneongelmia ole korjattu, Venäjän talous on romahtamassa ja Japani on edelleen vähintäänkin epäselvässä tilassa. Positiivista kehitystä on nähty oikeastaan vain Yhdysvalloissa, jonka talouskehitystä uhkaa nyt kuitenkin keskuspankin ensi vuodelle odotetut koronnostot sekä dollarin selkeä vahvistuminen. Tämä yhdistettynä vaisuun globaaliin talouskehitykseen on saanut sijoittajat epäilemään myös USA:n talouskasvua. Kun tähän lisätään myös Ebola ja jatkuvat geopoliittiset jännitteet, on suuri kuva synkkä ja huolet ymmärrettäviä. Tässä makrotaloustilanteessa on myös varsin ymmärrettävää, ettei yhtiöiden tuloskasvu ole yltänyt lähellekään odotuksia kuluvana vuonna.

Kaikeasta huolimatta näemme edelleen osakkeet houkuttelevimpina sijoituskohteina. Suurin syy on se, ettei niille oikeasti ole järkeviä vaihtoehtoja. Euroopassa korot tulevat pysymään elvytysasennossa pitkään ja Yhdysvalloissa keskuspankki Fed tulee nostamaan korkoja vasta, kun talouskasvu on niin vakaalla pohjalla että se nostot kestää. Eilen Fedin johtajiin kuuluva James Bullard rauhoittelikin markkinoita toteamalla, että keskuspankin pitäisi harkita määrällisen elvytyksen jatkamista suunniteltua pidempään. Mielestämme Fedin viesti oli se, että elvytystä voidaan jatkaa edelleen, jos talouskehitys sitä vaatii. EKP tulee kiihdyttämään omia elvytystoimiaan ja potkimaan vauhtia Euroopan aneemiseen talouteen. Euroopan tilannetta tulee auttamaan myös heikentyvä euro, minkä vaikutuksia joudutaan toki odottamaan.

Korjausliikkeen jälkeen monet osakkeet ovat Helsingin pörssissä varsin houkuttelevasti hinnoiteltua. Epävarmuuden keskellä ja korkojen ollessa erittäin alhaalla, tulevat markkinat keskittymään erityisesti osinkotuottoon. Helsingin pörssistä löytyy tällä hetkellä paljon laadukkaita yhtiöitä, joiden osinkotuottoennusteet nousevat yli 5 %:n tason. Indeksitasolla emme näe osakemarkkinoiden arvostustasoja erityisen houkuttelevina ja erityisesti USA:ssa osakkeiden arvostustasot ovat mielestämme edelleen varsin korkealla. Mielestämme osakepoiminnan merkitys korostuukin edelleen, sillä vaikeassa markkinatilanteessa jyvät erotetaan akanoista ja pelon vallitessa markkinat tekevät helposti ylilyöntejä.

Nyt alkamassa oleva tuloskausi on erittäin mielenkiintoinen, sillä markkinat ovat “herkässä tilassa” ja kurssireaktiot voivat olla rajuja molempiin suuntiin. Uskomme Q3-tuloskauden olevan kokonaisuudessaan vaisu, mutta nykyisillä kurssitasoilla monille yhtiöille riittää kohtuullisetkin tulokset. Itse tulemme katsomaan tuloskauden nykyiselle korkealla osakepainolla ja pyrimme hyödyntämään mahdolliset ylilyönnit.

-Inderes

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki