Siirry pääsisältöön

Seitsemän askelta eläkeläiseksi osingoilla

Unelmoitko eläväsi jonain päivänä sijoitussalkkusi tuotoilla? Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju linjaa alla seitsemän askelta kohti eläköitymistä osinkotuotoilla.

Osinkokasvun strategiassa sijoittaja hyötyy ajan mittaan korkoa korolle -tekijästä. Strategiassa osakkeita ostetaan jatkuvasti lisää osingonmaksukykyisistä yhtiöistä. Omistukset keskitetään yhtiöihin, jotka kykenevät vuosittain kasvattamaan osakekohtaista osinkoa. Nämä osingot uudelleensijoittamalla salkku kasvaa eksponentiaalisesti pitkässä juoksussa. Tällöin osinkokasvun moottoreina toimivat osakemäärän kasvu ja osakekohtaisen osingon kasvu. Listaan tähän merkintään vaiheet, joita seuraamalla voi pyrkiä eläkkeelle osinkojen varassa.

Vaihe 1

Sijoita osingot uudelleen aina, kun se on mahdollista. (Vaikka siskoltani kuullun mukaan vaihtoehtoisesti esimerkiksi investointi hiustenpidennyksiin voi “leventää voittomarginaaleja” kesäkvartaaleilla.)

Vaihe 2

Osinkojen uudelleensijoittaminen osakekohtaista osinkoaan kasvattaviin yhtiöihin tarjoaa pitkällä aikavälillä salkun osinkovirtoihin parhaan nousuvivun, mikäli uusia sijoituksia palkkatuloista tai velkarahaa ei hyödynnetä sijoitustoiminnassa. Strategiassa korkoa korolle -tekijä muuttaa salkun tuottokäyrän ajan mittaan lineaarisesta epälineaariseksi. Älä siis katso vain suurta sijoitushetken osinkoa, vaan osakekohtaisen osingon kasvutrendiä, mielellään tulevaa sellaista.

Vaihe 3

Älä tavoittele osinkokasvun strategiassa kuuta taivaalta, vaan sijoita kestävään osingonjaon kasvuun, jossa yhtiöön jää nettotuloksesta riittävä osuus tuleviin kasvuinvestointeihin. Varmistu paitsi alle sadan prosentin osingonjakosuhteesta (osingon prosenttiosuus tuloksesta) myös siitä, että osingonjaon kasvuvauhti ylittää kevyesti inflaatiovauhdin. Tällöin salkun osinkovirran reaalinen ostovoima kasvaa jatkuvasti, mikä lienee sijoitustoiminnassa viimekätinen päämäärä.

Vaihe 4

Sijoittajan, joka palauttaa osinkotulonsa pörssiin, on syytä toivoa kurssiromahdusta. Kurssinousu on osakkeiden netto-ostajan vihollinen – tekijä, joka kasvattaa suoraan sekä osinkojen uudelleensijoittamisen että palkkatuloista tehtävien uusien sijoitusten kustannuksia (kiinteällä euromäärällä saa kappalemääräisesti vähemmän osakkeita ja siten vähemmän tulevia osinkoja). Matalat kurssitasot ovat osinkosijoittajan ystäviä. Toivokaamme siis pörssiromahdusta.

Vaihe 5

Kun olet tehnyt kaikkesi osinkojen uudelleensijoittamisen ja yhtiövalinnan osalta, säästä palkkatuloista lisäsijoituksiin aina, kun se vain on mahdollista. Lisäostot on yleensä hyvä tehdä säännöllisesti, jolloin ajallinen hajautus toteutuu itsestään – lisäosakkeita tulee hankittua salkkuun sekä huipulta että pohjalta, keskimääräisen hankintahinnan muodostuessa kohtuulliseksi.

Vaihe 6

Vältä pääoman luovutuksesta maksettavia veroja lain sallimissa puitteissa ja järjen rajoissa. Hyödynnä esimerkiksi luovutustappiot verotehokkaasti keventämällä omistusta arvostustasoaan selvästi kohottaneissa, voitollisissa sijoituksissa. Hyödynnä myös sijoituslainan korkojen mahdollinen verovähennyskelpoisuus. Älä pelkää veroja kuin ruttoa, jos osakkeen arvostustaso kohoaa sellaiseksi, ettei sillä ole enää mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Tee silti pääsääntöisesti enemmän ostoja kuin myyntejä – tuottosihan on kasvava osinkovirta, eivät hätäisesti kyhätyt myyntivoitot. Laadusta kannattaa luopua harvoin.

Vaihe 7

Omaksu pitkäjänteinen suhtautuminen sijoitustoimintaan, anna itsesi innostua strategian noudattamisesta ja lopuksi, muista tärkein: salli ajan tehdä työnsä korkotekijän kautta.

Seuraamalla näitä muistisääntöjä sijoittaja tulee huomioineeksi pitkäjänteisen osinkosijoittajan menestyksen kaikki kulmakivet: osinkojen uudelleensijoittamisen, osakekohtaisten osinkojen kasvun, kurssinousun vaikutuksen strategiaan, uudet sijoitukset palkkatuloista, verotuksen ja riittävän aikahorisontin.

Uskoakseni osinkostrategia on erityisen soveltuva eläkesalkun rakentamiseen. Tämän perustan siihen, että osinkotulot ovat poikkeuksetta joka vuosi positiiviset, vaikka salkun kokonaistuotto olisi rajustikin negatiivinen kurssimuutokset mukaan lukien. Tämän vuoksi osinkovirralla eläjän ei koskaan tarvitse myydä omistuksiaan väärään aikaan. Lisäksi järkevästi hajautetussa salkussa vuotuiset osinkotulot putoavat vain hyvin harvoin. Helsingin pörssissä osingot ovat viimeisten 40 vuoden aikana notkahtaneet vain neljästi, osakekurssit selvästi useammin.

(Vaihe 8)

Tee hyvissä ajoin pitkäjänteinen suunnitelma, milloin siirryt osakkeiden netto-ostajasta osinkovirtojen kuluttajaksi – tai peräti myös pääoman eli sijoitusten nettomyyjäksi. Kuten sanontakin kertoo pitkällä aikavälillä olemme kaikki kuolleita.

Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
12 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
26.01.2020 16:36

Onko tämä oikeasti tarpeellinen kommentti? Onko siskosi tietoinen, että viittaat häneen kaikkea muuta kuin arvostavalla tavalla? “Vaikka siskoltani kuullun mukaan vaihtoehtoisesti esimerkiksi investointi hiustenpidennyksiin voi ”leventää voittomarginaaleja” kesäkvartaaleilla.)”

Nimetön
Nimetön
23.10.2018 23:03

Eikö osinkojen verotus tee aika ison loven kertymään pidemmän päälle? Verrattuna vaikka siihen, että sijoittaa uudelleen sijoittaviin ETF-rahastoihin.

Nimetön
Nimetön
02.02.2017 15:09

Kertaus on opintojen äiti ja ennen osinkokevättä näitä on hyvä muistuttaa mutta eikö tämä sama liturgia ole sanottu jo useaan otteeseen “uusina” blogiteksteinä?

Nimetön
Nimetön
02.02.2017 11:38

nyt oli hyvää keventävää läppää asian mukana.

Nimetön
Nimetön
02.02.2017 11:35

Ansiokas muistutus taas. Tämän jatkoksi olisi mielenkiintoista saada tuloskauden päätyttyä listaus noista osakekohtaista osinkoa kasvattaneista yhtiöistä. Eipä niita ehkä asiasta kiinnostuneet aina tule itse niin tarkkaan haravoineeksi esille.

Nimetön
Nimetön
02.02.2017 06:27

Osingot

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
02.02.2017 06:42

Osinkojen uudelleen sijoittaminen ilman lisäsäästämistä on piensijoittajien summissa todella kallista. 100€ osingosta verojen jälkeen välityspalkkioksi tulee 10% toimeksiannosta…..😲

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
02.02.2017 11:36

Tuo on aivan totta mitä Osinkojen uudelleen sijoittaja sanoi. Piensijoittajalle se on iso ongelma useimmilla välittäjillä, myös Nordnetissa. Nordea tarjoaa miniminikustannukseksi prosenttia jokaisesta kaupasta, ja se on loistava ehto. Olen kysynyt samaa palvelua Nordenetista ja pitäähän sen reagoida jossain vaiheessa, koska sijoittajat alkavat äänestää jaloillaan.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
04.02.2017 17:14

No mutta ne voi tuupata noihin superrahastoihin. Menevät sen osingot sitten jatkossakin suoraan takaisin kulkematta verottajan kautta.

Nimetön
Nimetön
01.02.2017 23:07

Niin tai siis siihen en suoranaisesti yhdy, että uusia osakkeita kannattaisi ostaa koska tahansa. Tosin jos ei ole kokemusta kurssien liikkeiden arvionnista, parempi tehdä se vaikka niin. On siien tosin parempiakin vaihtoehtoja, mutta ne vaativat kokemusta tai apua.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
03.02.2017 12:20

Kuten ollaan viimeiset 3-4 vuotta nähty,’vääriä hälytyksiä’ laskusta on tullut..moni möi ja joutui ostaa kalliimmalla takaisin
.

Nimetön
Nimetön
01.02.2017 22:58

Mainio analyysi, johon yhdyn täysin.

Mutta tuohon sanontaan: se ei ole kansan suussa kulunut parsi, vaan sen on ironisesti lohkaissut John Maynard Keynes.

Häneltä on peräisin muitakin laittamattomia mottoja, kuten se, että markkinat voivat kestää järjettömyyttä paljon kauemmin kuin lompakkosi – jolla hän irvaili markkinoita vastaan pelaamisen riskejä siinäkin tapauksessa, että sijoittaja on pohjimmiltaan oikeassa kurssien paahtaessa epärealistisen korkeilla tasoilla.

Jostain syystä Keynesiä ei useinkaan mainita mottojen lähteeksi – johtuneeko siitä, että konservatiivisessa rahamaailmassa hän ei ole niitä suosituimia taloustieteilijöitä…

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki